Keitä me olemme?

Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?

Autamme sinua pääsemään sinne.

Uskomme, että uuden oppiminen on mahdollisuus kasvaa. Kouluttautumalla voi saada toivomansa ylennyksen, hakea työhön, johon ajatteli olevansa liian kokematon tai tehdä täyskäännöksen urallaan. Koulutus tuo itseluottamusta ja pätevyyttä, mutta myös merkityksellisyyden tunnetta.

Olemme ylpeitä siitä, että voimme auttaa ihmisiä kasvamaan ja kehittymään kohti tavoitteitaan ja tukea heitä matkalla kohti sitä, miksi he haluavat tulla. Olemme auttaneet satojatuhansia ihmisiä löytämään itselleen ja tavoitteilleen sopivan koulutuksen, jonka avulla he voivat kasvattaa vahvuuksiaan, kehittää heikkouksiaan ja ottaa uransa hallintaan.

Autamme ihmisiä kasvamaan ja organisaatioita kehittymään.

Nykypäivän työvoima ei vain halua koulutusta, se odottaa sitä. Täydennyskoulutus ehkäisee urautumista ja auttaa yksilöitä saamaan parempia tuloksia sekä hakeutumaan vastuullisempiin tehtäviin ja menestymään niissä. Oikea koulutus oikeassa paikassa lisää työtekijöiden sitoutuneisuutta.

Haluamme nähdä suomalaisten organisaatioiden ottavan osaamisen kehittämisen osaksi ydintoimintaansa ja satsaavan kaikkien työntekijöidensä, ei vain organisaation avainhenkilöiden osaamisen kehittämiseen.

Meille tärkeintä on nähdä yksilöiden ja organisaatioden kehittyvän. Siksi haluamme tehdä koulutuksen löytämisestä ja eri koulutusten vertailusta mahdollisimman helppoa.

Tyydytä tiedonjanosi ja vapauta potentiaalisi.

Autamme vuosittain satojatuhansia suomalaisia löytämään sopivan täydennys- tai jatkokoulutuksen osaamisensa ja menetyksensä tueksi. Jos olemme jotain oppineet, niin sen, että jokainen työura on erilainen ja jokaisella yksilöllä on omat koulutustarpeensa.

Haluamme tukea Sinua henkilökohtaisten tavoitteidesi saavuttamisessa. Opi uutta, etene urallasi ja uppoudu sinua kiinnostaviin aiheisiin!

Aloita koulutusmatkasi tästä 


 

koulutus.fi on sinulle, joka etsit täydennyskoulutusta, työelämän kurssia tai itseäsi kehittävää valmennusta

Käyttäjäystävällisen hakupalvelumme avulla voit etsiä koulutusta niin itsellesi kuin isommallekin ryhmälle. Laaja tarjonta mahdollistaa kiinnostavien koulutusten vertailun keskenään.

Hakupalvelustamme löytyvät koulutukset ja kouluttajat esitellään koulutusesittelyissä. Esittelyiden kautta voit olla yhteydessä kouluttajaan, siirtyä kouluttajan omille verkkosivuille tai ilmoittautua koulutukseen. Koulutuksen etsinnässä sinua auttavat myös mm. koulutus.fi:stä löytyvät haastattelut, artikkelit, oppaat, videot, koulutusarvioinnit ja maksuton tarjouspyyntöpalvelu.

 Siirry koulutushakuun tästä

 


Koulutusbarometri

Julkaisemme vuosittain Koulutusbarometrin, joka tarjoaa katsauksen työelämän koulutusmarkkinoiden tilaan. Barometri on suunnattu erityisesti kouluttajille, valmentajille, koulutusalan organisaatioissa toimiville ja niiden markkinoinnista vastaaville sekä kaikille, jotka haluavat olla mukana vaikuttamassa työelämässä kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen.

Lataa uusin Koulutusbarometri täältä

 


koulutus.fi on Suomen suurin työelämän koulutussivusto

Ylläpidämme Suomen suurimpia koulutussivustoja, joiden tavoitteena on tuoda yhteen koulutusta etsivät ja niitä tarjoavat tahot. Keskeinen osa palveluamme on sivusto, jolla olet tällä hetkellä: koulutus.fi:stä löydät kaikille avoimia koulutuksia ja verkkokursseja sekä työyhteisöille räätälöityjä valmennusratkaisuja. Täältä löydät myös työelämän tutkintoihin johtavaa koulutusta, oppisopimuskoulutusta ja työvoimakoulutusta.

koulutus.fi:n lisäksi tiimimme ylläpitää myös tutkintokoulutukset yhteen kokoavaa sivustoa studentum.fi:tä, joka on suunnattu nuorille ja aikuisille.



Vuosien kokemus pohjoiseurooppalaisista koulutusmarkkinoista

koulutus.fi-sivusto kuuluu Keystone Education Group - konserniin, joka on ylläpitänyt eri kohderyhmille suunnattuja koulutushakusivustoja jo vuodesta 2001 lähtien. Voit lukea lisää täältä.


Mainokset