Verotuksella tarkoitetaan yleisesti kaikkia niitä toimia, joita verojen määräämisessä, perinnässä, maksamisessa, oikaisemisessa, kantamisessa sekä valvonnassa tarvitaan.
Verot voidaan luokitella esimerkiksi välillisiin ja välittömiin veroihin. Välillisiä veroja ovat esimerkiksi arvonlisävero sekä tulli, toisin sanoen vero joka myyjän tulee periä ostajalta kaupan yhteydessä tai maksaa tuotteen maahan tuodessa. Välittömiä veroja, kuten tulo- ja kiinteistövero ovat verot, jotka veronmaksaja maksaa suoraan verottajalle.
Yritysverotus Suomessa
Yritykset maksavat veroja voitollisesta tuloksesta. Jos tulos (tulot - menot = tulos) jää tappiolliseksi, tappio siirtyy vähennettäväksi tulevien tilikausien voitosta.
Yritysverotus eroaa riippuen yrityksen koosta ja muodosta. Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloksesta osa verotetaan ansiotulona ja osa pääomatulona. Avoimen tai kommandiittiyhtiön tulos ja nettovarallisuus jaetaan yhtiömiesten kesken, jonka jälkee verotaan kuin ykistyistä elinkeinonharjoittajaa. Osakeyhtiön maksaa tuloksestaan veroa 26 prosenttia. Voittovaroistaan osakeyhtiö voi maksaa omistajilleen osinkoa päättämänsä verran. Jos yhtiö on listattu, on henkilön maksettava osasta saatua osinkoa veroa, koska osinko on veronalaista pääomatuloa. Jos yritys ei ole listattu, saadun osingon verotus on riippuvainen siitä, onko osinkoa jaettu enemmän vai vähemmän kuin yhdeksän prosentin tuotto laskettuna osakkeen matemaattiselle arvolle.