Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Huoli ympäristöpuolen asioista

Asiakasreferenssi: SYMKE

Ari Salminen toimii Metson Vantaan toimipisteessä työsuojelupäällikkönä ja on vastannut myös ympäristöasioista viimeiset 2-3 vuotta. Ari haluaisikin tuoda paremmin henkilöstönsä tietoisuuteen myös ympäristöasiat, jotka jäävät helposti turvallisuusasioiden jalkoihin.

Huoli ympäristöpuolen asioiden tietämättömyydestä nostatti tarpeen ympäristöturvallisuuskorttikoulutukselle.

- Ympäristöpuolen asioista on mielestäni turhaan tehty vaikeaselkoinen ja vieras asia, joka vaikeuttaa sen jalkauttamista Ari kertoo.

Metso etsi helppotajuista, käytännönläheistä ja selkokielistä ympäristöturvallisuuskoulutusta, joka olisi muokattavissa ja muutettavissa Metson tarpeiden mukaan. SYMKEn tarjoama ympäristöturvallisuuskorttikoulutus vastasi Metson tarpeita ja yhteistyö ympäristöturvallisuuskorttikoulutuksesta aloitettiin.

Koulutuksen räätälöintiä

Koulutus olisikin oltava räätälöitävissä koko henkilökunnalle, sillä organisaatiolla on monia eri työryhmiä.

- Kohderyhmänä lähtökohtaisesti oli koko tehtaan puolella työskentelevä organisaatio, mutta myös muut toimihenkilöt, Ari selventää.

Kouluttajaan ja koulutukseen tutustuttiin tarkemmin ja koulutuksen sisältö hyväksyttiin tehtaan johtoryhmässä. Koulutus räätälöitiin vastaamaan Metson tarpeita. Koulutuksen räätälöintiä varten SYMKEn kouluttajat tutustuivat Metson toimintaan ja ohessa saatiin vinkkejä ympäristöturvallisempaan toimintaan jo ennen ensimmäistä koulutusta.

- Koulutuksien edetessä myös sen sisältö muuttuu koko ajan ja kehittyy tarpeiden mukaisesti. Valittavissa olevat erilaiset moduulit antavat siihen hyvän mahdollisuuden. Näin ollen voidaan painottaa kunkin työryhmän omia ympäristöturvallisuusasioita jo seuraavassa koulutuksessa, Ari kertoo.

Arille oli tärkeää, ettei koulutus sisältäisi vain jäykkiä yksinpuheluita powerpoint-esityksinä. Sisältö koostuu aktiivisesta opiskelusta, jossa osallistujat pääsevät itse tekemään ja pohtimaan pienryhmissä eikä kenenkään tarvitse jännittää yksin esiintymistä.

- Kouluttamisessa tärkeintä on tiedon saanti ja sen sisäistäminen. Pienryhmissä osallistujat rohkenevat tuoda asioita konkreettisemmin esille ja saavat tärkeitä asioita mukaan omaan tekemiseensä. Koulutukset ovat tuoneet mukanaan kehityskohteita, joihin keskitytään myös jatkossa. Näin henkilökunta toimii samojen ohjeiden mukaisesti, ja toimintaa parannetaan vastuullisempaan suuntaan jatkuvasti, Ari pohtii.

Koulutuksen laadun ylläpitäminen on ollut tärkeää

SYMKEn ympäristöturvallisuuskorttikoulutus oli juuri sitä, mitä Metson Vantaan toimipiste tarvitsi ja osallistujien palaute on ollut pääosin erittäin hyvää. Yrityksen johto sekä henkilökunta ovat olleet tyytyväisiä koulutuksen laatuun ja koulutus on yllättänyt positiivisesti. Arin mielestä koulutuksen laadun ylläpitäminen on ollut tärkeää.

- Koulutukseen saimme mukaan juuri oikeat ja tärkeät asiat, joita olemme halunneet nostaa esille. Koulutuksen kautta olemme saaneet uusia työkaluja ja raportointijärjestelmiä ympäristöasioiden ylläpitoon.

- Yritykset ja vastuuhenkilöt ovat nykyisin hyvin verkottoituneita ja hyvistä kouluttajista kerrotaan mielellään myös eteenpäin. Koulutuksesta saatu kortti ei ole enää se juttu vaan tieto ja taito, mitkä koulutuksesta yritykselle käteen jää. Yrityksillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa kouluttaa vain kouluttamisen vuoksi, vaan tulosta pitää tehdä myös tällä saralla. Hyvillä mielin voinkin suositella kouluttajaa sekä koulutusta eteenpäin, Ari toteaa.

Metsolla henkilökunnan kouluttaminen jatkuukin edelleen. Vain murto-osa henkilökunnasta on ympäristökorttikoulutuksen suorittanut ja monella on vielä mahdollisuus nauttia sen annista ja kehittää yrityksen ympäristöturvallisuutta entistä paremmaksi.




Lue lisää: Ympäristöturvallisuuskortti

Request information


Haluatko tietää lisää kouluttajasta Koulutusmaailma? Täytä yhteystietosi, niin kouluttaja ottaa sinuun yhteyttä.

Tilaa uutiskirjeemme
Tilaa uutiskirje työelämän koulutuksista.