Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Etätyö ja verovähennykset – mitä ottaa huomioon?

Etätyö on noussut ajankohtaiseksi kuluneen vuoden aikana ja tullut erityisesti usean toimistotyöläisen työarkeen jäädäkseen. Jotta etätyö on tehokasta ja sujuvaa, on hyvän työpisteen rakentaminen myös kotioloihin tärkeää. Etätyö saattaakin siis lisätä ylimääräisiä kuluja joita kertyy esimerkiksi sopivasta työtuolista tai tehokkaasta verkkoyhteydestä.

Etätyöhön liittyviin kuluihin on mahdollista saada verovähennystä. Etätyöläiselle merkittävien verovähennyksien piiriin kuuluvat esimerkiksi työhuoneeseen sekä työvälineisiin liittyvät hankinnat. Olemme listanneet kaikille etätyöläisille kattavan tietopaketin siitä, miten verovähennyksiä on mahdollista hyödyntää etätyön tuomissa kuluissa.

Etätyöläisen verovähennykset

Etätyöläinen voi hakea joko kaavamaista työhuonevähennystä työhuoneesta koituviin kuluihin tai vähennystä todellisten kulujen perusteella esimerkiksi työvälineisiin. Kaavamaisessa työhuonevähennyksessä vähennyksen summa on kiinteä ja sidottuna vuosittaisten etätyöpäivien määrää. Todellisten kulujen mukaan tehtävä vähennys vaatii selvitystä ja tositteita kaikista vähennettävistä hankinnoista. Ohessa on lista niistä etätyöläisen yleisimmistä kuluista joista verovähennyksen saaminen on mahdollista.

1. Työhuone

Työhuonetta varten voit hakea kaavamaista työhuonevähennystä. Tämä vähennys kattaa työhuoneen vuokran, kalusteet, valon, sähkön ja siivouksen. Vähennys on 900 euroa mikäli teet etätyötä yli 50% työpäivien kokonaismäärästä. Jos etätyöpäiviä on alle 50%, on vähennyksen summa 450 euroa.

2. Kalusteet ja työvälineet

Verovähennyksiin kuuluvia etätyöskentelyssä keskeisiä kalusteita ja välineitä voivat olla esimerkiksi työpiste, tietokoneen näyttö sekä näppäimistö. Kalusteet voi joko vähentää työhuonevähennyksen kautta tai vaihtoehtoisesti tehdä vähennyksen todellisten kulujen mukaan. Työvälineet tulee aina vähentää todellisten kulujen mukaan. Alle 1000 euron hankinnat voidaan vähentää kerralla hankintavuonna, mutta 1000 euron summan ylittävät yksittäiset hankinnat vähennetään vuosittain 25% suuruisissa osissa.

3. Verkkoyhteys

Verovähennyksiä voi hyödyntää myös tietoliikenneyhteyksien kuluihin, mikäli yhteyttä käytetään merkittävästi työskentelyyn. Vähennys on 50%, mikäli yhteyttä käytetään osittain työtarkoituksiin ja 100% mikäli yhteyttä hyödynnetään pääosin työskentelyssä.

Lisätietoa verovähennyksistä löydät vero.fi -sivustolta.

Tutustu verotuksen koulutuksiin

Tutustu etätyön koulutuksiin       

Lähteet: vero.fi

Viimeksi päivitetty: 18 joulu 2020

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 8.4.2020

Kuusi vinkkiä etäkoulutukseen osallistuvalle

Oletko ilmoittautunut koulutukseen, joka on nyt muutettu etätoteutukseksi? Tai onko sinulla suunnitelmissa osallistua verkkokoulutukseen tai webinaariin? Tässä kuusi vinkkiä, joiden avulla valmistaudut etäkoulutukseen. 

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 20.5.2020

Näin projekti onnistuu, myös etänä!

Voisiko työsi tehostua, jos soveltaisit projektinhallinnan menetelmiä? Lue asiantuntijoiden vinkit onnistuneeseen projektinhallintaan, myös etänä!

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 9.4.2020

Työkalut etäkokouksiin

Mietitkö, mikä työkalu sopisi teidän etäkokouksiinne? Katso suosituimpien ohjelmien lista ja lyhyet kuvaukset täältä.

Lue lisää
studentum.fi
Tilaa uutiskirjeemme
Saat koulutusvinkkejä, tarjouksia ja uutisia suoraan sähköpostiisi.