Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili
Valmistautuminen kehityskeskusteluun

Kehityskeskustelu – näin valmistaudut!

Lähenevä kehityskeskustelu saattaa tuntua jännittävältä. Kehityskeskustelu on kuitenkin oiva mahdollisuus parantaa omia työoloja, edistää uraa tai ylipäätään käydä hedelmällinen ja antoisa keskustelu esimiehen kanssa. Saat tilanteesta kaiken irti vain, jos olet hyvin valmistautunut. Tämän artikkelin vinkkejä noudattamalla olet matkalla onnistuneeseen kehityskeskusteluun!

1. Nosta esiin myös tavallisuudesta poikkeavia puheenaiheita

Kehityskeskustelussa on mahdollista puhua myös aiheista, joille ei normaalisti ole aikaa. Voit esimerkiksi pyytää palautetta käynnissä olevista tai aiemmin toteutetuista projekteista ja voit keskustella niiden tuloksista ja tulosodotuksista. Jos todella haluat keskustella jostain aiheesta, muista pitää kontrolli keskustelusta itselläsi ja ohjaa keskustelu tarvittaessa pois niin sanotuista yleisistä keskustelunaiheista. Varsinkin jos itsellesi tärkeä aiheet jäävät muutoin vähemmälle huomiolle.

2. Tee lista

Tee ennen kehityskeskustelua lista, johon kirjaat ylös kaikki aiheet, joista haluat keskustella. Listan avulla pysyt paremmin aiheissa, joista todella haluat keskustella. Vaikka keskustelu harhautuisi välillä pois sinulle tärkeistä teemoista, saat listan avulla ohjattua keskustelun takaisin niiden pariin.

3. Kerro, mitä haluat saavuttaa tulevaisuudessa

Selvitä itsellesi, mitä haluat tulevaisuudelta työhösi, työtehtäviisi tai työnantajaasi liittyen. Ehkä haluat kokeilla toista työtehtävää orgnisaation sisällä tai kehittää osaamistasi kurssilla tai koulutuksessa? Tulevaisuudensuunnitelmiasi valottamalla näytät esimiehellesi, että olet sitoutunut työnantaajasi, ja jos tilaisuus tulee eteen, on todennäköisempää, että juuri sinulle tarjotaan kyseistä mahdollisuutta.

4. Tuo esiin myös asiat, joihin et ole tyytyväinen

Muista tuoda esiin ne työsi osa-alueet, joihin et ole tyytyväinen. Vaikka suurempaa keskustelua aiheista ei syntyisi, olet kuitenkin tuonut asiat esiin. Onhan mahdollista, että samat asiat ovat tulleet puheeksi myös muiden työntekijöiden kanssa, jolloin on todennäköisempää, että asioihin tartutaan.

5. Palaa keskustelun aiheisiin

Ole aloitteellinen kehityskeskustelun jälkeenkin ja palaa asioihin, joista olette sopineet. Näin varmistat, että sovituista asioista pidetään kiinni. On kaikkien osapuolien kannalta epämotivoivaa, jos tehdyt suunnitelmat jäävät toteutumatta.

Viimeksi päivitetty: 01 heinä 2019

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 4.10.2019

Coaching-opas: Mitä on coaching?

Oletko miettinyt, mitä coaching tarkoittaa? Miten coach pätevöityy tehtäviinsä tai mihin tilanteisiin coachaus sopii? Otimme selvää asiasta ja haastattelimme Business Coaching Instituten asiantuntijoita,

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 4.10.2019

Haastattelussa Ilkka Koppelomäki: itsensä sisäinen kehittäminen

Ilkka Koppelomäki on aikaisemmin ollut aktiivinen urheilija ja urheiluhieroja. Kiinnostus itsensä kehittämiseen alkoi urheilun kautta ja vahvistui myöhemmin koulutuksen ohessa.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 4.7.2019

Pohdi näitä ennen palkkaneuvottelua – 7 parasta vinkkiä

Lue DO's ja DONT's -listamme!

Ura
Lue lisää
Studentum.fi
Koulutusvinkkejä suoraan sähköpostiisi?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla! Saat koulutusvinkkejä ja tietoa ajankohtaisista teemoista osaamisen kehittämisen saralla.