⏲️ MBA-stipendin hakuaika päättyy 14.6. – vielä ehdit hakea! »

22 joulu 2022

Motivoi työkavereitasi – 5 vinkkiä

Motivaation löytäminen ei ole aina helppoa. Stressi, epävarmat työolot tai huono tunnelma työpaikalla voivat lannistaa kenet tahansa. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon! Voit edesauttaa omalla toiminnallasi miellyttävämmän työympäristön luomista. Motivoimalla muita saat usein voimavaroja myös itsellesi. Listasimme viisi tekijää, jotka edistävät sekä omaa että työkavereiden motivaatiota.

1. Työpanoksen huomaaminen ja arvostaminen

Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja saada tunnustusta tekemisistään. Käytä vähemmän aikaa virheiden etsimiseen ja keskity sen sijaan enemmän toisten huomioimiseen ja kehumiseen, jopa pienissä asioissa. Tavoitteena pitäisi olla, että kaikki voivat työpäivän jälkeen lähteä kotiin tyytyväisinä päivän antiin ja oman työnsä tuloksiin!

2. Pitkäaikaiset tavoitteet

Kootkaa seuraavassa kehityskeskustelussa yhdessä esimiehesi kanssa palkitsevat ja realistiset tavoitteet. Peilatkaa tavoitteita omiin ammatillisiin toiveisiisi tai pyrkimyksiisi. Varmistakaa, että tavoitteet ovat toteutuskelpoisia ja tulokset helposti mitattavissa tai todennettavissa. Lisäksi tavoitteiden tulisi olla selkeitä kaikille osapuolille ja kannustaa työntekijää eteenpäin.

3. Työskentely intohimon parissa

Mikään ei saa ihmisiä loistamaan yhtä paljon kuin se, että he voivat tehdä sitä, mitä rakastavat. Kartoittakaa työkavereidenne kanssa jokaisen vahvuudet, toiveet ja kyvyt. Etsikää keinot, joilla niitä voisi hyödyntää työympäristössä. Näin työyhteisönne koostuu motivoituneemmista työntekijöistä, jolloin työssäviihtyminen lisääntyy ja yritys hyötyy lahjakkaista sekä omistautuneista työntekijöistä. Win-Win.

4. Lojaali esimies

Oletko johtaja, esimies tai tavoittelet johtavaa asemaa? Pidä mielessä, että ihmiset eivät halua seurata ristiriitaista henkilöä, joka kääntää takkinsa jatkuvasti. Sen sijaan ihmiset haluavat seurata johtajaa, joka on vahva ja aito sekä pysyy arvojensa ja työntekijöidensä takana. Anna alaistesi tai työkavereidesi tuntea, että olet aito, välität heistä ja haluat heidän voivan hyvin.

5. Avoin viestintä

Ole suora, selkeä ja rehellinen. Et halua olla osa organisaatiota, jolle on tunnusomaista valheet, selän takana puhuminen tai epävarmuus. Tee itsellesi ja koko yritykselle palvelus – ole lojaali työntekijöillesi ja rehellinen kaikessa viestinnässäsi sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Nosta motivaatiota – keskity osaamisen kehittämiseen

Kun osaamiseen ja työntekijöiden henkilökohtaiseen kehittymiseen panostetaan, nousee usein myös motivaatio! Alta voit etsiä johtamisen ja työyhteisön kehittämisen koulutuksia.

Johtamisen koulutukset Työyhteisön kehittämisen koulutukset

Etkö ole varma, mikä koulutus sopisi sinulle tai työyhteisöllenne? Täytä tarjouspyyntölomake, ja autamme sinua sopivan koulutuksen löytämisessä!

Viimeksi päivitetty: 22 joulu 2022

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 16.4.2019

Uraopas tekniikan ja teollisuuden aloille

Työskenteletkö tekniikan alalla tai teollisuuden palveluksessa ja harkitset jatkokouluttautumista? Oikean kurssin löytäminen ja koulutusviidakossa seikkaileminen voi olla aikaavievää. Koulutus.fi:n Uraopas on koottu, jotta löytäisit helpommin sen oikean täydennyskoulutuksen. Voit aloittaa sopivien koulutusten kartoittamisen etsimällä työnkuvaasi parhaiten vastaavan ammatin oheisesta listasta ...
Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 16.8.2019

Täydennyskoulutusta vartijalle

Vartijan tehtävänä on muun muassa ennaltaehkäistä yritysten omaisuuteen kohdistuvia turvallisuusriskejä ja rikoksia. Vartija tekee tarkistuskierroksia vartiointikohteissaan ja toimii hälytystehtävissä, valvomotehtävissä sekä turvatarkastajana. Vartijat voidaan jakaa piirivartijoihin, paikallisvartijoihin, myymälätarkkailijoihin, vahtimestareihin ja arvokuljettajiin.
Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 28.10.2020

Projektinhallinnan ABC

Useimmat meistä tulevat kohtaamaan projektinhallintaa työuransa aikana, mutta mitä projektinhallinta oikeastaan on, mitä projektipäällikkö tekee ja miten projektimuotoinen työskentely todella toimii?

Lue lisää
studentum.fi
Tilaa uutiskirjeemme
Saat koulutusvinkkejä, tarjouksia ja uutisia suoraan sähköpostiisi.