Tiedonhallintalaki – digitaaliaika vaatii muutoksia

Uusi tiedonhallintalaki astuu voimaan 1.1.2020. Lue, mitä lakiuudistus vaatii viranomaisilta.

tiedonhallintalaki-tietoturva

Olet ehkä jo kuullut uudesta tiedonhallintalaista (906/2019), jonka on määrä astua voimaan 1.1.2020. Julkisen hallinnon tietoaineistojen käsittelyn haasteet havaittiin jo Juha Sipilän hallituksen aikana. Osana suurempaa kärkihanketta valmisteltiin uusi tiedonhallintalaki, koska aiemmat tiedonhallintaa koskevat säädökset olivat joko vanhentuneita tai hajallaan eri laeissa. Julkisen puolen tiedonhallintaa koskevat menettelyt kaipasivat uudistusta ja yhdenmukaistamista.

Hallituksen kaavailema uudistus hyväksyttiin eduskunnassa viime keväänä. Uusi laki sisältää julkista hallintoa koskevat säännökset muun muassa tiedonhallinnan järjestämisestä ja kuvaamisesta sekä tietoturvallisuuden toteuttamisesta. Uudistuksen myötä perustetaan myös tiedonhallintalautakunta ohjaamaan ja arvioimaan valtion sekä kuntien viranomaisten tiedonhallinnan toteuttamista.

Uusi laki ei siis vaadi isoja muutoksia, mutta osan julkisen hallinnon ja sen kanssa toimivien yhteisöjen, kuten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen, on tehtävä uudistuksia nykyiseen tiedonhallintaansa. Lakiuudistus koskee siis kaikkia viranomaistehtävissä olevia ja yksityisiä toimijoita, jotka toimivat osana julkista hallintoa.

Mitä uusi laki käytännössä tarkoittaa?

Tässä sinulle muistilista muutoksista, jotka tulee tehdä julkisella puolella lakimuutoksen myötä:

Tiedonhallintayksikön perustaminen ja tiedonhallintamallin laatiminen
Asianmukaiset työvälineet tiedonhallinnan toteuttamiseksi
Koulutusten tarjoaminen henkilöstölle uusista menettelyistä
Tietoaineistojen muuttaminen sähköiseen muotoon 
Tietoturvallisuus
Työvälineet laissa määriteltyjen kuvausten laadintaan ja toteutukseen

Tiedonhallintalain koulutukset perehdyttävät uudistuksiin

Uudistuksen myötä julkisen puolen tiedonhallinta ja sitä koskevat järjestelmät selkiytyvät ja yhdemukaistuvat. Uusi laki vaatii viranomaistehtävissä toimivilta ajantasaista tietoa uusista menettelyistä.

Tiedonhallinnan koulutuksissa pohditaan uudistuksen vaikutuksia kuntien toiminnan eri osa-alueisiin, kuten tiedon säilyttämiseen, tietoturvallisuuteen ja asiakirjahallintaan sekä viranomaisten väliseen tietojen vaihtoon. Asiantuntijakouluttajat antavat uusimmat vinkit tiedonhallinnan suunnitteluun ja kertovat viimeisimmät tiedot aiheesta. Koulutuksissa opit hyödyntämään tietovarantoja ja kehittämään toimintaasi ketterästi.

Katso tiedonhallintalain koulutukset

Lähteet: EduskuntaValtiovarainministeriö, Finlex


Mainokset

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua: