Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Näin motivoit alaisesi – 8 yksinkertaista vinkkiä

Sitoutunut tiimi on edellytys menestyksekkäälle johtamiselle. Menestyvä johtaja huolehtii tulosten lisäksi myös alaistensa motivaatiosta. Helpotimme esimiestyötäsi listaamalla kahdeksan simppeliä vinkkiä, joiden avulla nostat tiimisi motivaation huippuunsa.

1. Johda esimerkilläsi

Työskentelytavallasi olet työpaikkasi suunnannäyttäjä. Aktiivinen, määrätietoinen ja positiivinen asenne tarttuvat. Toiminnallasi näytät, millaisen ilmapiirin ja työtavat työpaikalle haluat.

2. Palkitse ja virkistä

Alaisten palkitseminen on tehokas motivointikeino, eikä vaikutusten aikaansaamiseksi tarvitse maksaa maltaita. Elokuvaliput, ylimääräinen vapaapäivä ja muut virikkeet ovat hyviä kannustimia, joiden avulla pystyt parhaimmillaan pitämään kiinni erinomaisista alaisista.   

3. Huomioi menestys ja onnistumiset

Ota tavaksesi huomioida työntekijöiden onnistumiset. Tunnustuksen saaminen hyvin tehdystä työstä motivoi ketä tahansa. Työnantajalta tuleva rohkaisu vähentää stressiä ja vahvistaa positiivista työasennetta. Tee yksilöiden huomioimisesta tapa! Voit esimerkiksi nostaa esiin ”viikon suorituksen” tai ”kuukauden työkaverin”.

4. Luo ja anna tilaa kehittymiselle

Haasteiden puute ja samoihin tehtäviin jumiutuminen laskevat motivaatiota ennätysnopeasti. Varmista, että työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä työssään, ja että he ovat tietoisia näistä mahdollisuuksista. Työssä kehittymisen ei pitäisi rajoittua säännöllisiin ylennyksiin. Alaistensa kehittymisestä huolehtiva työnantaja tarjoaa esimerkiksi mahdollisuuden oppia uutta lisäkoulutusten kautta ja rohkaisee osallistumaan innoittaviin luentoihin myös työajalla.

5. Luota ja osoita luottamuksesi

Esimiehenä haluat varmasti pitää narut tiukasti näpeissäsi. Liika kontrolli voi olla kuitenkin ongelmallista: Mikrojohtamisen lyhytnäköisyys näkyy usein työntekijöiden päällimmäisenä pyrkimyksenä pitää pomo tyytyväisenä, jolloin tehokkuus ja innovatiivisuus kärsivät. Jos jatkuvan kontrollin sijaan ilmaiset luottavasi alaistesi tekemiseen, tulevat he todennäköisemmin osoittamaan arvostuksesi ansaituksi. Yksinkertaisinta on uskoa työntekijöihin täysin. Tällöin ryhmä motivoituu täyttämään odotuksesi.

6. Rentoudu

Energinen ja määrätietoinen pomo inspiroi alaisiaan. Varo kuitenkin pyrkimästä liialliseen täydellisyyteen. Työntekijät samaistuvat sinuun paremmin, kun olet oma itsesi. Kun näytät, että välillä sinäkin olet väsynyt tai teet inhimillisiä virheitä, eivät alaisesi koe töissä turhia paineita. Työpäivänä kuuluu olla mukavaakin: Lähde muiden kanssa lounaalle ja pysähdy kahvihuoneeseen juttelemaan muuta kuin työjuttuja.

7. Huolehdi viestinnän avoimuudesta

Tutkimusten mukaan henkilöstön osallistaminen yrityksen tapahtumiin ja päätöksentekoon lisää työntekijöiden sitoutumista ja suoritusintoa. Tiedon ei pitäisi kulkea vain ylhäältä alaspäin ja päätösten ollessa jo lukkoon lyötyjä. Varmista siis, että työntekijät saavat tiedon käynnissä olevista muutoksista ja suunnitelmista, ja jätä tilaa kysymyksille sekä palautteelle.

8. Tarjoa joustavuutta

Aikakauslehti Forbesin mukaan arvostetuimmat työpaikat tarjoavat alaisilleen joustavuutta. Joustavuus voi tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta etätyöskentelyyn tai liukuvaan työaikaan. Jälleen on kyse johtajan luottamuksesta. Kun annat työntekijöillesi vapauden ottaa vastuuta, hoitavat he työnsä entistä motivoituneempina.



Kiinnostaako esimiestaitojen kehittäminen koulutuksen kautta? Tutustu koulutusvalikoimaan ja löydä omiin tarpeisiisi sopiva koulutus.

Tutustu esimieskoulutuksiin

Viimeksi päivitetty: 04 heinä 2019

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 18.6.2019

Toteutuvatko nämä hyvinvoivan työyhteisön tunnusmerkit työpaikallasi?

Työhyvinvointi on kokonaisuus, joka syntyy arjessa. Koulutus.fi kokosi listan hyvinvoivan työyhteisön tunnusmerkeistä.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 20.2.2019

Motivoi työkavereitasi – 5 vinkkiä

Motivaation löytäminen työpaikalla ei ole aina helppoa. Stressi, epävarmat työolot ja huono tunnelma työkavereiden välillä voivat lannistaa kenet tahansa. Näin voit motivoida työkavereitasi »

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 1.7.2019

5 vinkkiä parempaan johtajuuteen

Johtajana toimiminen on sekä jännittävää että haastavaa. Mutta millainen on hyvä johtaja? Olet sitten juuri johtajana aloittanut, tai jo pidempään työtä tehnyt – kehittyä voit aina. Kysyimme viideltä johtajalta, mitkä tekijät heidän mielestään tekevät hyvän johtajan.

Lue lisää
Studentum.fi
Tilaa uutiskirjeemme
Tilaa uutiskirje työelämän koulutuksista.