Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Etsitkö etäkoulutusta? Kokosimme verkko- ja etäkoulutukset tänne »

Näyttää 101-120 koulutusta 2742 tuloksesta
Näyttää 101-120 koulutusta 2742 tuloksesta

Koulutus Suomessa -aiheisista koulutuksista lisätietoa alla:

koulutus Suomessa

Koulutus Suomessa sijoittuu maailman kärkisijoille

Koulutus on Suomessa maailman huipputasoa, ja suomalainen koulutus on kerännyt mainetta myös kansainvälisellä tasolla. Maamme sijoittuu korkealle esimerkiksi eri maiden oppimistasoa mittavissa PISA-tutkimuksissa ja koulutusmalliamme pyritään kopioimaan ympäri maailmaa.

Suomessa koulutusta arvostetaan huomattavasti ja nykyään pidetään tärkeänä kouluttautua läpi elämän. Enää ei ajatella, että pelkän tutkinnon opiskelu ja ammattiin valmistuminen riittävät kouluttautumisen saralla, vaan koulutus ja itsensä kehittäminen on tärkeää myös työelämässä. Suomen koulutusjärjestelmään kuuluvan koulutuksen lisäksi ihmiset osallistuvat paljon erilaisiin täydennys- ja aikuiskoulutuksiin sekä työelämän koulutuksiin.

Elinikäinen kouluttautuminen tärkeää menestyksen kannalta

Nykypäivänä koulutus on tärkeää niin työntekijän uran kuin yrityksen menestyksenikin kannalta, sillä yritykset tarvitsevat osaavaa ja ajan hermoilla olevaa henkilöstöä.

Jatkuva koulutus ja itsensä kehittäminen on olennaista maailman globalisoituessa, yritysten kansainvälistyessä ja teknologian kehittyessä huimaa vauhtia. Erilaiset työelämän koulutukset ja täydennyskoulutukset ovat nykyään hyvin suosittuja ja tärkeitä yritysten kilpailukyvyn ylläpitämisen kannalta.

Työelämän koulutusten laajasta valikoimasta jokaiselle löytyy jotain

Työelämän koulutukset ja yritysten henkilöstölle suunnatut koulutukset ovat yleensä ulkopuolisten ja yksityisten koulutustahojen tai konsulttiyritysten järjestämiä.

Koulutusvalikoima on huomattavan laaja, ja jokaiselle alalle löytyy oma koulutuksensa. Koulutus voi olla myös työn ohessa suoritettavaa tai täyspäiväistä, sen voi suorittaa itsenäisesti ja omaan tahtiin etäopintoina ja sen kesto vaihtelee muutamasta tunnista pidempiin, useita vuosia kestäviin koulutuksiin.

Vertaile koulutuksia
Katso videoesittelyjä
Inspiraatioksi
Unelmat toteen tieto- ja viestin...
Opiskelijatarina: Amiedu

Kun Jesse Ellonen aloitti peligrafiikan opiskelun, hän ajatteli saavansa hyvän ammattitutkinnon ja hakevansa sen jälkeen alan töitä. Toisin kävi, sillä Jesse suunnitteli opiskelukavereidensa kanssa julkaistavaksi sopivan pelin jo opintojen aikana ja yrityskin oli pystyssä pian opintojen jälkeen. 

Lue lisää
JET antaa eväitä esimiestyöhön
Opiskelijatarina: Amiedu

"JET tarjoaa konkreettista hyötyä henkilöstöjohtamiseen nyt, kun siirryn tavaratalopäälliköksi ja valitsen oman henkilökunnan. Uudet työkalut ja opit ovat aina tervetulleita."

Lue lisää
Johtamisen erikoisammattitutkint...
Opiskelijatarina: Amiedu

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy yksikönjohtajana toimiva Pinja Marjamäki suoritti sosiaali- ja terveysalalle suunnatun Johtamisen erikoisammattitutkinnon.

Lue lisää