Suodata
Valokuvaus
Toteutustapa
Koulutustyyppi
Paikka
Näytä kaikki suodattimet
Haullasi ei valitettavasti löytynyt yhtään tulosta 😞 Uusi haku
Mainokset

Suositut sijainnit

Valokuvauskurssilta ammattitaitoa kuvaamiseen

Monessa työssä vaaditaan vähintään valokuvauksen perusosaamista. Vaikka monella kamera kädessä pysyykin, ei kameran eri asetuksia ja kuvaustekniikoita osata välttämättä hyödyntää parhaalla tavalla.

Valokuvauskurssilla opit ottamaan laadukkaampia kuvia eri tekniikoilla ja käsittelemään ottamiasi kuvia. Kameran ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin on luontevaa tutustua asiantuntijan johdolla.

Valokuvauskursseilla voit oppia kameran käytön ja eri kuvaustekniikoiden lisäksi esimerkiksi sommittelua ja valaistusta.

Valokuvaajakoulutuksia perusteista jatkokursseihin

Valokuvauksen perusteet -kurssi on hyvä keino päästä alkuun kuvauksessa, mikäli ala kiinnostaa, haluaa kehittyä kuvaajana ja ei oikei tiedä mistä aloittaa valo- tai videokuvaus. Ammattilaisurasta kiinnostuneille on tarjolla tutkintoon johtavia koulutuksia, kurssimuotoisia koulutuksia sekä valokuvaajan ammattitutkintoja. Harrastelijalle soveltuvat parhaiten lyhyemmät kurssit, joilla voidaan perehtyä johonkin tiettyyn valokuvauksen osa-alueeseen kerrallaan.

Valokuvauskursseja löytyy sekä aloittelijoille että kehittyneemmille kuvaajille. Aloittelijakursseilla tutustutaan kuvaamisen perusteisiin, ja edistyneemmillä kursseilla esimerkiksi erilaisten linssien käyttöön tai valotusajan merkitykseen. Kurssit voivat keskittyä vain yhteen teemaan, kuten esimerkiksi henkilökuvaukseen tai taidekuvaukseen, tai käsitellä kuvaamista laajemmin.

Valokuvauskurssien sisältö

Valokuvauskurssit käsittelevät sekä laitteistoa, kuvaamisen teoriaa että eri kuvaustyylejä.

Yksi valokuvauskurssien keskeisistä aiheista on sommittelu, joka muodostaa kokonaisrakenteen valokuvalle. Sommittelulla viitataan siihen, miten värit ja muodot on ryhmitelty valokuvassa. Onnistunut sommittelu tukee viestiä, joka valokuvalla halutaan kertoa.

Valokuvauksen ja videokuvauksen kursseilla käsitellään esimerkiksi

  • kuvaamisen teoriaa
  • kuvansiirtoa kamerasta tietokoneelle
  • kuvien analysoimista
  • digitaalikameran asetuksia
  • ääniraitojen miksaamista
  • videoiden viimeistelyä ja vientiä
  • videoiden leikkaamista

Palaa sivun alkuun

Lähteet: Corellia