Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili
Hakukoneoptimointi on erottamaton osa koulutusmarkkinointia.

SEO-vinkit kouluttajalle

Eivätkö koulutuksenne oikein meinaa löytyä hakukoneista? Ihmetyttääkö Googlen logiikka? Omasta näkyvyydestä kannattaa pitää huolta, sillä sisältöjen määrät vain kasvavat ja kilpailu hyvistä sijoituksista hakukoneissa lisääntyy. Näillä vinkeillä kehität nettisivujenne hakukonenäkyvyyttä hakukoneoptimoinnin eli SEO:n avulla.

Googlen algoritmi määrää sivustojen sijoittumisen hakutuloksissa. Algoritmissa on tapahtunut aivan viimeaikoinakin useita muutoksia ja niitä on luvassa jatkossakin. Toiset vaikuttavat sivustonne löydettävyyteen, toiset eivät. Muutoksista huolimatta tärkeimpänä juttuna pysyy jatkossakin osuvien, laadukkaiden, kiinnostavien ja nopeasti latautuvien sivujen tuottaminen.

1. Tee selvitys nykytilanteesta. Vastaatteko hakijoiden tarpeisiin?

Lähde liikkeelle kartoittamalla jo olemassa olevat sivunne. Millaisia sisältöjä teiltä löytyy ja miten ne sijoittuvat Googlen hakutuloksissa? Kävijän kokemus on kaikkein tärkein, joten keskity tarkistuskierroksellasi siihen, vastaako kunkin sivun sisältö jotakin potentiaalisen kouluttautujan mahdollisesti käyttämää hakusanaa.

Läpikäynti antaa hyvän yleiskatsauksen siitä, mitä tarjottavaa sivustollanne  oikeastaan on koulutuksia hakeville. Se auttaa myös hahmottamaan, mitä sivuja tulisi päivittää ja mitä tietoa sivuilta ehkä puuttuu. Yllättäviäkin havaintoja saattaa paljastua. Tärkeää on keskittyä pohtimaan, mitä koulutusta etsivät haluaisivat tietää, mutta mitä sivuiltanne ei toistaiseksi löydy!

Sivuston teknisillä seikoilla, kuten latautumisnopeudella ja mobiilikäytettävyydellä on huomattava rooli hakukoneoptimoinnissa, mutta niihin et välttämättä omilla toimillasi pysty vaikuttamaan. Helppo keino, jota jokainen koulutuksista viestivä voi noudattaa, on kuvien tiedostokoon pienentäminen. Suuret tiedostot kun hidastavat sivujen latautumisaikoja.

2. Selvitä käytetyimmät hakutermit

Jotta voi tunnistaa puutteet sivuston sisällössä, on tunnettava käytetyimmät hakusanat. Tee taustatutkimusta siitä, mitä koulutuksillenne tai muille palveluillenne relevantteja hakutermejä ihmiset käyttävät eniten.

Muista varmistaa, että aihetta haetaan tarpeeksi eli hakuvolyymi on tarpeeksi suuri. Silloin et tee turhaa työtä. Voit selvittää, kuinka paljon aiheeseen liittyviä avainsanoja haetaan keskimäärin yhden kuukauden aikana esimerkiksi Googlen avainsanasuunnitteluun tarkoitetulla työkalulla. 

Hakusanatyökaluilla voit myös etsiä uusia avainsanoja. Vaikka jokin avainsana olisi omasta mielestänne paras kuvaamaan koulutuksenne sisältöjä, se ei ehkä ole se termi, jota aihealueen kohderyhmänne osaa koulutusta hakiessaan käyttää. Hyvä taktiikka on keskittyä yhteen tai kahteen ns. long-tail -avainsanaan per sivu. Tällaisia pidempiä avainsanafraaseja ovat esimerkiksi "miten voin suorittaa sertifikaatin verkossa".

3. Tarjoa vastaus kysymykseen

Hakukoneoptimoinnissa ei ole kyse hakusanojen viljelystä – siitä kärsii sekä hakukonenäkyvyys että tekstin luettavuus. Tiettyjen sanojen toistelu ei siis vie voittoon tällä alueella. Hakukoneet tunnistavat luettelomaiset tai avainsanoilla ahdetut sisällöt. Myös hakijoiden käytös puhuu puolestaan. Jos sivulle klikataan Googlen kautta paljon, mutta siellä ei vietetä juurikaan aikaa tai klikata eteenpäin sivuston sisällä, vaan palataan takaisin hakukoneeseen, kielii tämä Googlelle puuttellisesta sisällöstä.

Pyri siis nettisivuillanne vastaamaan koulutusta etsivien mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Liittyykö toimialaanne tai koulutustenne aiheisiin teemoja, joista voitte luoda sisältöä ja tuoda näin lisää yleisöä tarjontanne pariin? Googlelta kysytään apua monenmoisiin pulmiin, nappaa oma osuutesi tästä liikenteestä!

4. Tee seurantaa, josta on hyötyä

Tulosten seuraaminen on erottamaton osa digitaalista markkinointia. Pidä kirjaa, mitkä kanavat tuovat sivustolle liikennettä, mille sivuille tulijat saapuvat Googlesta ja miten he käyttäytyvät sivustolla.

Hakukoneoptimointi tulee suhteuttaa liiketoiminnallisiin tavoitteisiinne. Mitä haluatte sivustollanne käyvien siellä tekevän? Kuinka paljon resursseja voitte käyttää optimointityöhön? Ota Google Analytics kunnolla käyttöön ja seuraa keskeisiksi määrittelemienne tavoitteiden toteutumista analytiikan avulla. Pelkän orgaanisen liikenteen kasvun seuranta tuskin riittää, vaan myös konversiot tulee ottaa seurantaan.

Muista aina sisältöä tuottaessasi, että sillä tulee olla jokin tarkoitus. Luovuuttakin on hyvä pistää peliin, mutta tärkeintä on pitää potentiaalinen kouluttautuja mielessä. Millaista tietoa hän etsii ja millaista tietoa hän tarvitsee, jotta voisi tehdä päätöksen koulutukseen osallistumisesta?

Viimeksi päivitetty: 18 kesä 2019

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 12.4.2019

Koulutusbarometri 2019: Alan trendit ja kuulumiset

Haluatko saada yleiskatsauksen suomalaisen koulutusmarkkinan tilaan, tuloksiin ja kehitysnäkymiin? Lataa maksutta raporttimme!

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 22.3.2019

Onnistu koulutusmarkkinoinnissa – 6 vinkkiä

Kun kiinnittää huomiota siihen, mitä koulutuksistaan sanoo ja miten sen sanoo, kasvaa mahdollisuus napata potentiaalisen kouluttautujan huomio.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 17.4.2019

Työvoimakoulutus vetää – kiinnostusta on jopa tarjontaa enemmän

Tutustu havaintoihimme työvoimakoulutusten kysynnästä!

Lue lisää
Koulutusbarometri 2019

Edustatko koulutusorganisaatiota? Täytä alla oleva lomake, niin kerromme miten Koulutus.fi voi auttaa teitä koulutustenne markkinoinnissa.
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
Täytä tämä lomake, niin asiakasvastaavamme ottaa sinuun yhteyttä.