Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Päivähoidon lakipäivä

Aluekoulutus
Yhteenveto
4 tuntia
   
Hämeenlinna, Lahti, Tampere, Turku
Avoin koulutus

Päivähoidon lakipäivä

Päivähoidon lakipäivä, Aluekoulutus

Tunne päiväkotitoimintaa sääntelevät pykälät

Aluepro Oy järjesti syksyllä 2018 muun muassa varhaiskasvatusjohtajille, sivistysjohtajille, päiväkotien johtajille ja varhaiskasvatuksen opettajille (aiemmin: lastentarhanopettajille) suunnatun kolme tuntia kestävän lakikoulutuksen. Sen tehtävänä oli lisätä osallistujien ymmärrystä siitä mikä ja millainen laki uusi varhaiskasvatuslaki (voimaan 1.9.2018) on. Tällöin käytiin läpi kaikki uuden lain pykälät.

Helmikuun 2019 kolme tuntia kestävä koulutus keskittyy päiväkotitoimintaa säänteleviin pykäliin (joita on uudessa laissa kaikkiaan noin kolmisenkymmentä). Ne käydään eritellysti läpi paitsi sisällöllisesti ja tulkinnallisesti myös siltä osin, mistä ne vaikenevat.

Avointa keskustelua arjen ongelmista ja niiden ratkaisemisesta lainopillisin keinoin käydään kunkin yksittäisasian perkaamisen yhteydessä osallistujien haluamalla tavoin. Tätä kautta epävarmuus tulkinnallisista solmukohdista vähenee merkittävästi.

Kohderyhmä

  • Varhaiskasvatusjohtajat
  • Sivistysjohtajat
  • Päiväkotien johtajat
  • Varhaiskasvatuksen opettajat

Aikataulu

Ohjelma

Klo 11:30 Lounas

Klo 12:00 Päiväkotitoiminnan sääntely osana uutta varhaiskasvatuslakia

  • kelpoisuusvaatimukset
  • henkilöstön rakenne ja mitoitus
  • siirtymäsäännökset
  • lapset ja vanhemmat

Klo 13:30 Tauko

Klo 14:00 Päiväkotitoimintaa koskeviin pykäliin perehtyminen

  • itsestään selvyydet; kertalukemisella selvät lainkohdat
  • vaikeaselkoiset määräykset
  • ilmaisullisesti työläät pykälät
  • kouluttajan ”top twenty -lista”

Klo 14:50 Lapsiryhmissä työskentelevien valta ja vastuu

  • hallinnollinen vastuu (osana moniammatillista ja monialaista yhteistyötä)
  • siviilioikeudellinen korvausvastuu (lapsen aiheuttamasta vahingosta)
  • rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä (tuottamukselliset teot)

Klo 15:20 Ammatillinen arkijärki ja juridinen pykäläjärki

Klo 15:30 Koulutuksen päättyminen

Koulutuspaikka

Lahti 6.2.2019; Sokos Hotel Seurahuone, Aleksanterinkatu 14
Tampere 11.2 2019; Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1
Turku 14.2.2019, Holiday Club Caribia, Kongressikuja 1
Hämeenlinna 19.2.2019; Sokos Hotel Vaakunan, Possentie 7

Kouluttaja

Kouluttajana toimii oikeustieteen tohtori, varatuomari Sami Mahkonen.

Kustannukset

Koulutuksen hinta on 240 € + alv 24 %

Hintaan sisältyy oikeustieteen tohtori, varatuomari Sami Mahkosen laatima ”Vuoden 2018 varhaiskasvatuslaki”-teos (270 sivua), joka jaetaan koulutusmateriaalina kaikille
osallistujille tilaisuuden alussa. 

Peruutusehdot:

Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitetaan 50% ilmoittautumismaksusta. Mikäli peruutuksen syynä on sairaus ja siitä toimitetaan hyväksyttävä kirjallinen selvitys, laskutusta ei suoriteta. Jos ilmoittautunut jää tulematta tilaisuuteen, eikä peruuta ilmoittautumistaan, laskutetaan koko osallistumismaksu.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Päivähoidon lakipäivä? Täytä yhteystietosi, niin koulutuksen järjestäjä ottaa sinuun yhteyttä.

Aluekoulutus

Aluekoulutus / Aluepro Oy

Aluekoulutus® – Boreal Seminars tarjoaa täydennyskoulutusta erityisesti kuntien, kuntayhtymien, yritysten sekä tutkimus- ja koulutuslaitosten eri henkilöstöryhmille. Koulutustilaisuudet käsittelevät mm. kirjanpito- ja verolainsäädäntöä, arvonlisäverotusta, henkilöstöhallintoa ja asiakaspalvelua. Koulutukset syntyvät kentän tarpeista, joihin reagoidaan nopeasti. Aluekoulutuksen koulutusten onnistumisen takaavat asiansa osaavat kouluttajat...


Lue lisää kouluttajasta Aluekoulutus ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Aluekoulutus

Aluepro Oy
Rutakontie 28
74300 Sonkäjärvi

 Näytä puhelinnumero
www.aluepro.fi


Arvioinnit
Arvioinnit
Arvioi tämä koulutus ensimmäisenä.

Arvioinnit kouluttajasta
(5,0)
Perustuu 3 arviointiin
Näytä kouluttajan kaikki arvioinnit
Yhteydenotto

Saadaksesi lisätietoa aiheesta Päivähoidon lakipäivä täytä seuraavat tiedot:

Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

NEPSY-KOULUTUKSET

MININEPSY  26.–27.9.2019
RAPEVA® 30.9.2019–20.3.2020
NEPSY-valmentajat 2019–2020