Muutosturvavalmennus
Muutosturvavalmennus – tuki uuden suunnan varmistamiseen
Muutos on väistämätön osa työelämää, mutta sen ei tarvitse olla pelottavaa. Outplacement-valmennuksemme tarjoaa työnantajille ja työntekijöille käytännönläheisen tuen organisaatiomuutoksissa esimerkiksi muutosneuvottelujen jälkeen, uudelleenjärjestelyissä ja urasiirtymissä.
Muutosturvavalmennukseen on lain perusteella oikeutettu yli 30 henkilö työllistävän työpaikan tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu työntekijä, joka on ollut yhtäjaksoisesti vähintään 5 vuotta työnantajan palveluksessa.
Asiantuntevat valmentajamme auttavat osallistujia kehittämään muutosvalmiuksiaan, tunnistamaan uusia mahdollisuuksia ja rakentamaan vahvaa tulevaisuuden suuntaa. Muutosturvavalmennuksen tavoite on löytää uusi työ, opiskelusuunta tai tehdä päätös yritystoiminnan aloittamisesta.
Valmennuksen sisältö
Valmennus sisältää mm.:
- alkukartoituksen sisältäen osaamisen kartoittamisen ja sanoittamisen, työmarkkina-aseman määrittämisen, suunnitelman jatkosta ja käytännönläheistä uraohjausta.
- henkilökohtaista uravalmennusta, käytännöllistä työnhaun tukea, koulutukseen hakeutumisen tuen ja/tai tukea yritystoiminnan käynnistämiseen.
- tarvittaessa ohjausta LinkedIn profiilin tekemisen ja työnhakuportaalien hyödyntämiseen työnhaussa.
- piilotyöpaikkojen kartoittamista ja yhteydenottoja yrityksiin.
- käytännön työkalut muutoksen johtamiseen ja hallintaan.
- mielen hyvinvoinnin ja resilienssin vahvistamista.
Lisäksi muutosturvavalmennuksessamme
- hyödynnetään monipuolista verkko-oppimisalustaamme, jossa on mahdollista valita käyttöön UraRedi, TyönhakuRedi tai YrittäjäRedi verkkovalmennus.
- on mahdollista sisällyttää palveluun uraohjauksen psykologin tapaamisia.
Sopimuksen mukaan muutosvalmennus voi sisältää:
- alkuinfon, jossa avataan muutosvalmennuksen sisältöä ja motivoinnin työkaluja hyödyntäen rohkaistaan muutokseen sopeutumisessa.
- ryhmävalmennusta, jonka aihealueet liittyvät urasuunnitteluun ja työnhakuun.
Muutosturvavalmennus voi johtaa muutoskoulutukseen eli työntekijän osaamista kehittävään koulutukseen. Tarjoamme yksilöllisiä koulutusvaihtoehtoja kuten työelämän digitaidot, työelämän kielitaito (englanti, ruotsi, ranska, espanja), myynti- ja markkinointikoulutus, yrittäjyyskoulutus, työelämän sovittelutaidot ja esihenkilötaidot. Muutoskoulutuksista rakennetaan yksilöllinen, jokaiselle oman näköinen ja sisältöinen kokonaisuus, joihin myös voidaan liittää koulutussisältöjä muilta kouluttajilta.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Muutosturvavalmennus, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Kustannukset
Toteutamme valmennukset ja koulutukset joustavasti lähi- tai etätapaamisina ja -koulutuksina, yrityksen ja työntekijän tarpeisiin räätälöitynä. Varmista, että organisaatiosi ja työntekijäsi saavat parhaan mahdollisen tuen muutoksen keskellä. Pyydä tarjous!
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Muutoksen paikka – lähellä sinua
Cimson Koulutuspalvelut on suomalainen valmennustalo ja työurien kehittäjä. Cimson Koulutuspalvelut on järjestänyt koulutuksia ja valmennuksia vuodesta 1992 alkaen. Yrityksen valtteja ovat kokemus, paikallisuus, ihmisläheisyys ja eteenpäin katsomisen taito. Cimson Koulutuspalvelut toimii valtakunnallisesti, ja heillä on kuusi aluetoimistoa. Palveluihin osallistuu vuosittain tuhansia...
Lue lisää kouluttajasta Cimson Koulutuspalvelut ja katso koulutustarjonta täältä