MPLS Fundamentals
Nykyaikaista operaattoriverkkoa on vaikea kuvitella ilman Multiprotocol Label Switching –tekniikkaa. Sen verran syvälle kyseinen mekanismi on onnistunut levittämään juurensa noin 10 vuoden olemassaolonsa aikana. Vaikka MPLS:n avulla pystytään jo nyt tekemään runsaasti erilaisia palveluita ja muita asioita, kehitetään sitä edelleen tiiviisti Internet-yhteisössä. Siten voidaan huoletta todeta, että tähän mennessä olemme nähneet ainoastaan osan MPLS-tekniikan mahdollisuuksista.
MPLS-tekniikkaa on totuttu pitämään ainoastaan operaattoriverkkojen mekanismina. Aikaisemmin tämä onkin pitänyt hyvin paikkansa mutta nykyisin yhä useammin MPLS-palveluita hyödynnetään myös yritysverkkojen sisällä. Tämä kasvattaa myös tarvetta ymmärtää, mitä kaikkea tekniikalla voidaan tehdä.
Koulutuksen tavoite
Tämän kurssin tavoitteena on tututusttaa osallistuja MPLS-tekniikoiden toimintaan ja käyttämiseen niin operaattori- kuin yritysverkoissakin. Kurssi ei takerru lillukanvarsiin eikä yksittäisten protokollien otsikkokenttiin, vaan antaa käsityksen siitä, mitä MPLS on nyt ja mihin se on matkalla.
Koulutuksen toteutus
Kurssipäivät alkavat klo 9 ja päättyvät noin klo 16. Koulutukseen osallistuminen tapahtuu ensisijaisesti etänä. Jos haluat saapua koulutukseen paikan päälle, pääset hyödyntämään Elisa Santa Monican tiloja Helsingissä, Pitäjänmäellä. Elisa Santa Monica kirjaa kurssi-ilmoittautumiset aina lähtökohtaisesti etäopetukseksi, joten ilmoitathan koulutuksen järjestäjälle, jos haluat osallistua koulutukseen paikan päällä Helsingissä.
Kurssityyppi: Luentoja
Kurssikieli: Luennot suomeksi, materiaali suomeksi
Haluatko saada tarjouksen tästä koulutuksesta organisaatiollesi?
Elisa Santa Monican kaikki koulutukset voidaan järjestää myös yrityskohtaisesti räätälöityinä. Ota yhteyttä ja pyydä tarjousta.
Seuraavat toteutukset
Kohderyhmä
Kurssi on suunnattu henkilöille, joilla on tarve ymmärtää MPLS-tekiikoiden nykyistä olemusta ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia.
Koulutuksen sisältö
Perspektiivin asettaminen – mistä ollaan tulossa ja minne menossa
- Vanhakantainen operaattoriverkko
- MPLS-tekniikan avulla toteutettu operaattoriverkko
- Yritysverkkojen uudet haasteet
- MPLS-tekniikan vastaukset haasteisiin
MPLS tekniikkana
- MPLS-verkon eri komponentit
- Terminologian avaaminen
- Tekniikan perustoiminta
- MPLS-verkon yleisimmät ongelmat
- Joitakin MPLS-verkon suunnittelunäkökohtia
Käyttökohde I: Liikennesuunnittelu
- Mitä on liikennesuunnittelu?
- Mihin sitä tarvitaan?
- Miksi se pitäisi ottaa käyttöön meidän verkossa?
- Vaihtoehtoja MPLS-pohjaiselle liikennesuunnittelulle
- MPLS-liikennesuunnittelun laajennukset
Käyttökohde II: Palvelun laatu
- Mitä on palvelun laatu tietoliikenneverkoissa?
- Mitä tarpeita sovelluksilla on?
- Miten nämä tarpeet voidaan tyydyttää?
- MPLS-laajennukset palvelun laadun toteuttamiseen
- MPLS-liikennesuunnittelun laajennukset palvelun laadun toteuttamiseen
Käyttökohde III: L2-yhteydet
- Takaisin perinteiseen: L2-yhteys laajaverkkopalveluna
- Miten yhteys muodostetaan, komponentit ja mekanismit
- L2-yhteyksien laajennus: vikasitoisuus
- L2-yhteyksien laajennus: yhteensovitus
- L2-yhteyksien laajennus: virtuaalinen lähiverkko MPLS-verkossa
- L2-yhteyksien laajennus: taatun kapasiteetin yhteydet
- L2-yhteyksien hallinta ja valvonta
Käyttökohde IV: L3-yhteydet
- Mikä on MPLS L3 –verkko?
- Minkälaisia komponentteja ja mekanismeja tarvitaan L3-yhteyksien muodostamiseen?
- Miten liikenne välitetään L3-yhteydellä?
- L3-topologiat ja niiden muodostamisen apuvälineet
- L3-yhteyksien laajennus: vikasietoisuus
- L3-yhteyksien laajennus: multicast-liikenne
- L3-yhteyksien muut laajennukset
- L3-yhteyksien hallinta ja valvonta
MPLS-tekniikan tulevaisuuden näkymät
- Uusien sovelluksien haasteet operaattori- ja yritysverkoissa
- IETF:n työskentely MPLS-tekniikan kehittämiseksi
- Muiden organisaatioiden työskentely MPLS-tekniikan kehittämiseksi
Koulutuspaikka
Asiakaskohtaisesti räätälöidyt koulutukset voidaan järjestää myös asiakkaan omissa tiloissa.
Kouluttaja
Mika Ilvesmäki
Kouluttava konsultti
CCNP, CCDP
Käytännön ja teorian yhteen sitova kouluttaja.
Ydinosaaminen: L2/L3 –tekniikat ja Cisco- ympäristöt.
Opiskelut: TkT
Kustannukset
MPLS Fundamentals -koulutuksen hinta on 950 € (+ alv. 24%)
Ota yhteyttä
Elisa Santa Monica – Innovatiivinen ICT-osaamisen kehittäjä
Elisa Santa Monican koulutukset tarjoavat korkeatasoista opetusta yrityksesi ICT-asiantuntijoille. Valikoimastamme löytyy koulutuksia teknisistä perusteista syventäviin kursseihin ja sertifiointeihin asti. Koulutusten aihepiireinä ovat tietoverkot, tietoturva ja pilvipalvelut. Järjestämme koulutuksista kaikille avoimia sekä asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityjä toteutuksia. Koulutuksiin voi osallistua etänä tai...
Lue lisää kouluttajasta Elisa Santa Monica ja katso koulutustarjonta täältä
Arvioinnit
Keskiarvo: 4,4
Yleisö varmasti aika vaikea koska kokemustasot vaihtelivat paljon. Kouluttaja onnistui hyvin kartoittamaan tason ja sillä perusteella valitsemaan 'oikeat' asiat. Itselle rajaus ...
Hyvin meni ja sopivasti taukoja, että jaksoi keskittyä.
Pikkuisen liian pitkät setit ilman taukoja ainakin alkuun.