Voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet 15 op
Voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet on moniammatillisille kohtaamistyön tekijöille suunnattu vuoden mittainen täydennyskoulutus. Täydennyskoulutusopinnoissa opiskellaan dialogiseen, arvostavaan katseeseen ja vuorovaikutukseen perustuvaa työotetta.
Menetelmässä yksilöiden merkityksellisiin valokuviin ja keholliseen peilaamiseen perustuva terapeuttinen identiteettityö toimii konkreettisena keinona sallivamman ja lempeämmän katsomisen tavan omaksumiseen. Työskentelyn avulla rakennetaan psykologisesti turvallisia, ryhmän keskinäistä diversiteettiä paremmin ymmärtäviä yhteisöjä sekä parannetaan yksilöiden mentalisoivaa yhteyttä itseen ja toisiin ihmisiin.
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu sosiaali-, terveydenhuolto-, opetus- ja kasvatusalojen sekä työyhteisön kehittämisen ammattilaisille.
Koulutus soveltuu mm. opettajille, varhaiskasvattajille, esihenkilöille, sosiaalityön perhetyöntekijöille ja hoitajille, kuntoutuksen ja terveydenhoidon parissa toimiville, terapeuteille tai ryhmien kanssa työskenteleville kohtaamistyön ammattilaisille. Kohtaamistyönä voidaan ymmärtää myös mm. perhehoitajana, urheiluvalmentajana, tutkijana tai vapaaehtoistyöntekijänä toimiminen.
Aikataulu
Pääsääntöisesti koulutuspäivät alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 17.00–18.00 aikaan. Työpajat 2 ja 6 sisältävät kuvausretken, jonka osalta kuvausparit rytmittävät päivänsä itse. Myös näihin työpajapäiviin sisältyy opetusta 1. työpajapäivän aamupäivänä ja 2. työpajapäivän iltapäivänä, mutta opetusten välinen aika on opiskelijoiden itse määrittelemää aikaa.
25.8.2025–20.8.2026
1. työpaja ma 25.8.2025
Menetelmän periaatteisiin tutustuminen
2. työpaja ke–to 1.–2.10.2025 (kuvausretki)
Voimauttava parikuvausretki, elämäntarinaprojektit, perhevalokuvauksen historia
3. työpaja to 6.11.2025
Omakuvan katsomisen tavat, kuvapelkoilmiö, tunneperheprojektit
4. työpaja ma–ti 2.–3.2.2026
Perheprojektit, menetelmä dialogisessa työssä
5. työpaja ke 15.4.2026
Työyhteisöprojektit, arvostava katse työyhteisössä
6. työpaja to–pe 7.–8.5.2026 (kuvausretki)
Voimauttava parikuvausretki ja asiakasprojektien alustukset
7. työpaja ke–to 19.–20.8.2026
Kuvausretkien kuva-aarteet, dialogiset asiakasprojektit, menetelmä työotteeksi, päätösjuhla
Koulutuspaikka
Koulutus sisältää 11 lähiopetuksena toteutettavaa koulutuspäivää, jotka on jaettu seitsemään työpajaan (1–2 päivää kerrallaan). Koulutuspäivät pidetään Jyväskylässä, tarkempi paikka ilmoitetaan ennen koulutuksen alkua lähetettävässä kutsukirjeessä.
Työpajatapaamisten välillä opiskelijat toteuttavat itsenäisesti harjoitusprosesseja oman itsen katsomiseen, tunneperhesuhteisiin, työyhteisön kehittämiseen sekä asiakas- / oppilas- / potilastyöhön liittyen. Osallistujan työyhteisö hyötyy koulutuksesta harjoitustehtävien kautta suoraan jo koulutuksen aikana. Harjoitustehtävät on sovellettavissa siten, että koulutukseen voi osallistua myös esimerkiksi vuorotteluvapaan aikana.
Koulutukseen sisältyy kaksi valokuvausretkeä (työpajoissa 2 ja 6), joihin kamerakalusto tulee voimauttavan valokuvan toimiston kautta. Filmit ja kuvien teettäminen on kesäyliopiston vastuulla.
Kouluttaja
Kouluttajana toimii menetelmän kehittäjä Miina Savolainen, joka tunnetaan innostavana, lämpimänä ja asiantuntevana kouluttajana.
Miina on palkittu Voimauttavan valokuvan menetelmän kehittämistyöstään muun muassa Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnolla ja Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla vuonna 2006 sekä Helsingin yliopiston Kristiina-palkinnolla vuonna 2009.
Kustannukset
2450 €
Kamerakaluston laina, filmit ja kuvat sisältyvät koulutuksen hintaan.
Hinta ei sisällä arvonlisäveroa, koska kyseessä on arvonlisäverosta vapaa koulutustoiminta.
Koulutusmaksu laskutetaan sähköpostitse lähetettävillä laskuilla, ja se on mahdollista maksaa joko yhdessä erässä 15.9.2025 mennessä tai viidessä erässä seuraavan aikataulun mukaan:
1. erä 490 €, eräpäivä 15.9.2025
2. erä 490 €, eräpäivä 15.11.2025
3. erä 490 €, eräpäivä 15.1.2026
4. erä 490 €, eräpäivä 15.3.2026
5. erä 490 €, eräpäivä 15.5.2026
Mikäli koulutusmaksun maksaa työnantaja tai muu taho, ilmoitathan laskutustiedot ilmoittautumislomakkeella.
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Jyväskylän kesäyliopisto – kaikille tiedonjanoisille ympäri vuoden
Jyväskylän kesäyliopistossa voit opiskella monipuolisesti erilaisia työelämää tukevia täydennyskoulutuksia. Tarjonnassa on sekä pitkiä että lyhytkestoisia kokonaisuuksia pitkin vuotta. Osa koulutuksista sisältää lähiopetusta Jyväskylässä ja osa toteutetaan kokonaan verkossa. Jyväskylän kesäyliopiston arvoja ovat elinikäinen oppiminen, henkinen hyvinvointi ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toiminnan...
Lue lisää kouluttajasta Jyväskylän kesäyliopisto ja katso koulutustarjonta täältä