Luotain Consulting Oy

paikassa Tampere (+ 7 sijaintia)
Kysy lisätietoja koulutusorganisaatiolta 👍

Luotain Consulting Oy

Luotain Oy – henkilöstön kehittämisen aito kumppani

Luotain Consulting Oy – henkilöstön kehittämisen aito kumppani jo vuodesta 2007

Kaikki Luotain Consulting Oy:n kurssit järjestetään hybrid mallilla.

Luotain tuottaa työnohjaus-, valmennus- ja koulutuspalveluita koko Suomen alueella suurille ja pienille yrityksille, valtiolle ja kunnille/kaupungeille.  Valmentajat ovat henkilöstön- ja johdon kehittämisen konkareita.

Luotaimen palveluissa pureudutaan oikeisiin asioihin yhdessä ja tehdään tekoja, jotka vievät yksilöä, yksikköä, organisaatiota ja konsernia aidosti eteenpäin. Luotaimen missiona on lisätä arvostusta työelämään. Arvostuksesta, vahvuuksista ja myönteisyydestä ammentamalla ihmiset saavat aikaan paitsi tuloksia, myös aitoa työniloa.

Luotaimen palvelut

Valmennusten sisällöt ja aikataulut räätälöidään yrityskohtaisesti. Luotain tuottaa palveluita pitkäaikaisena kumppanina tai yksittäisinä valmennuspäivinä tarpeen mukaan. Yksittäiset työntekijät voivat ottaa osaa avoimiin valmennuksiin yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Luotaimessa työskentelee tällä hetkellä kahdeksantoista huipputekijää, joilla on pitkä ja laaja kokemus henkilöstön-, johdon- ja liiketoiminnan kehittämisestä eri rooleissa ja erinomainen koulutustausta. Luotain on voimakkaasti kasvava yritys.

Esimerkkejä palveluista:

  • Strategiatyöpajat ja kehittämistyöpajat. erittäin kokeneiden hallitusammattilaisten vetäminä
  • Muutosvalmennukset – muutos ja sisäinen motivaatio, konkreettinen työnkehittäminen ja uudelleen organisoituminen henkilöstölle ja johdolle
  • Arvostava johtajuus, Arvostava esimies- ja valmentavan johtamisen taidot -valmennusohjelmat.
  • Arvostava työyhteisö -valmennusohjelmat
  • Henkilökohtainen tehokkuus -valmennusohjelmat
  • Itsensä johtaminen ja urasuunnittelu
  • Työhyvinvointiohjelmat (terveydenhuollon asiantuntija, mindfulness -ohjaaja, psykologi)
  • Työnohjaus/coaching -palvelut
    • työyhteisötyönohjaus, johdon työnohjaus, yksilötyönohjaus kriisityönohjaus, työyhteisösovittelu ja defusing/debriefing palvelut, coaching palvelut
  • Henkilöstökyselyt, räätälöidyt ja Luotain malli
  • Esimiestyön arvioinnit ja valmennusohjelmat, esim. valmentavan johtamisen ydintaidot 360°/270°
  • Asiakaspalveluun liittyvät valmennukset. Voidaan kytkeä mukaan asiakastyytyväisyystutkimus
  • Johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen liittyvät. (esim. onnistunut kehityskeskustelu, toimiva työsuhde, onnistu rekrytoinnissa – rekrytoi onnistuja, arvostava esimies ja haastavat tilanteet ja työsuhteen päättäminen, työelämä ja päihteet, hankintalaki, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden raportointi jne.)
  • TYHY-päivät ja kehittämispäivät

Työnohjaus/coaching

Luotain tarjoaa monipuolisesti erilaista työnohjausta: työyhteisötyönohjausta, ryhmätyönohjausta, esimiehen ja johdon työnohjausta, kriisityönohjausta, yksilötyönohjausta sekä työyhteisösovittelua.

Koulutukset

Luotain tarjoaa sekä avoimia että räätälöityjä koulutuksia yksilöiden ja organisaatioiden tarpeisiin ympäri Suomen. Verkkokurssit ovat hyvä ratkaisu yksittäisille työntekijöille, kun täytyy perehdyttää yksittäisiä työntekijöitä ja luokkahuonekurssia ei ole saatavilla heti. 

Kehittämisohjelmat

Luotaimen kehittämisohjelmat ovat kokonaisuuksia, joissa kehitetään toimintaa usein monella rintamalla kokonaisuutena. Kehittämisohjelma voi liittyä esimerkiksi muuttuneeseen liiketoimintaympäristöön, voimakkaaseen kasvuun tai uuteen strategiaan.

Kehittämisohjelmiin on mahdollista hakea mm. elykeskukselta täsmäkoulutus, muutoskoulutus- tai rekrykoulutustukea. Luotaimessa on myös hankeosaamista. Luotaimessa työskentelee myös Ely-keskuksen hyväksymiä konsultteja liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun liittyen, heidän työhönsä on mahdollista saada mittava tuki

Haluatko lisätietoa Luotain Consulting Oy:n koulutustarjonnasta?

Löydät lisätietoa Luotaimen koulutustarjonnasta alla olevasta koulutuslistauksesta. Täyttämällä yhteydenottolomakkeen saat lisätietoa koulutuksista ja voit pyytää tarjousta henkilöstöllesi.

Näytä kaikki koulutukset

Koulutukset

Henkilökohtainen kehitys
Ajanhallinta Kesto Hinta Paikka Alkaa
Ajanhallinnan valmennus 1 päivä 389 EUR Useita (2) 15.10.2024
Henkilöstöhallinto / HR
Palautumisvalmennus 2 tuntia 189 EUR Useita (2)
Tiimityö
Arvostava työyhteisö Useita (2)
Etätyö tiimivalmennus – tiimin työhyvinvointi ja etäjohtaminen Useita (2)
Tyhy-päivät ja -luennot Useita (2)
Työhyvinvointi
Työhyvinvointivalmennus 6 kuukautta Useita (3)
Työyhteisön kehittäminen
Muutosvalmennus Useita (2)
Vastuuttoman työkäyttäytymisen kohtaaminen ja siihen puuttuminen 6 tuntia 389 EUR Useita (2) 12.6.2024
Hyvinvointi
Mindfulness kurssi Useita (2)
Johtaminen
Esihenkilökoulutus
Arvostava esimies ja haastavat tilanteet 2 päivää 689 EUR Useita (3) 23.4.2024
Johtamisen koulutusohjelma Useita (2)
Lähiesimieskoulutus Useita (2)
Onnistunut kehityskeskustelu 6 tuntia 389 EUR Useita (3) 6.6.2024
Valmentavan johtamisen ydintaidot 360° Useita (2)
Kasvatus / Ohjaus
Coaching Useita (2)
Ratkaisukeskeinen työnohjaus Useita (2)
Liiketoiminta
Tuotekehitys
Tuotekehittäjäksi palvelumuotoilumenetelmin 12 päivää 2 100 EUR Useita (2)
Sosiaali- ja terveysala
Hoitotyö
Muistisairaan kohtaaminen, validaatiomalli -valmennus 6 tuntia 389 EUR Useita (2) 15.10.2024
Omavalvonta – palvelujen tuottajan omatoiminen valvonta laadun ja asiakasturvallisuuden varmistamiseksi - valmennus 6 tuntia 389 EUR Useita (3) Useita (2)
Sosiaalihuollon asiakkaan itsemääräämisoikeus – koulutus, päihde- ja mielenterveyspalvelut 6 tuntia 389 EUR Useita (3) Useita (2)

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää kouluttajasta Luotain Consulting Oy? Täytä yhteystietosi, niin kouluttaja ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Yhteystiedot

Luotain Consulting Oy

Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 A 5.kerros
33101 Tampere

Puhelin: 044 2832673
www.luotain.net


Arvioinnit

Keskiarvo: 4,5

Perustuu 429 arviointiin
Kirjoita arviointi
5/5
Eija Haapala
14 helmi 2024
Hallinnan tunnetta ja työkaluja itseni johtamiseen

Pirteä, myötäelävä valmentaja, joka ymmärsi työnkuvaani ja toi käytännönläheisiä vinkkejä arjen hallintaan, keinoja ottaa niskalenkki omasta kalenterista ja tehdä sitä, millä mi...

Näytä lisätiedot
5/5
Koulutukseen osallistunut
04 joulu 2023

Käytännöllisiä, arkipäivän asioita. Sais vahvistusta omaan tekemiseen ja uusia oivalluksia. Valmentaja oli ihanan rauhallinen ja läsnäoleva, valmennus eteni sopivaa tahtia olema...

Näytä lisätiedot
5/5
Koulutukseen osallistunut
04 joulu 2023

Valmentaja valloittava persoona, ihania esimerkkejä.

Sponsoroitu