Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Valmentavan johtamisen ydintaidot

Luotain Consulting Oy
Yhteenveto
1,5 tuntia
550 EUR + alv 24 %
Sopimuksen mukaan
   
Useita paikkakuntia
Räätälöity / Asiakaskohtainen koulutus

Valmentavan johtamisen ydintaidot

Valmentavan johtamisen ydintaidot

Valmentavan johtamisen ydintaidot

Valmentava johtajuus on arvostavaa, osallistavaa ja tavoitteellista, toiminnan ohjaamista ja suuntaamista. Se ohjaa jokaisen yhteisön jäsenen voimavaroja, tietoja ja taitoja ryhmän ja organisaation käyttöön. Valmentava johtajuus tukee yhteisön kehittymistä ja uusien ratkaisujen syntymistä. Se auttaa ihmisiä motivoitumaan ja löytämään aitoa työn iloa.

Valmentavan johtamisen ydintaidot -kyselyn ja sen pohjalta tehdyn raportin ja valmennustapaamisen tavoitteena on auttaa esimiehiä kehittymään valmentavan johtamisen taidoissa. Tarkoituksena ohjata esimiestaitojen kehittämiseen, ei vain niiden pelkkään arvioimiseen ja tutkimiseen.

Nykytilan tietäminen on tärkeää, mutta se itsessään ei vielä vie kovin pitkälle. Kehittämisen onnistumiseksi on hyvä hahmottaa kunkin taidon kohdalla tavoitetilaa, hyvää tulevaisuutta. Siksi kyselyssä on pyritty saamaan mahdollisimman paljon esiin tiimin ideoita siitä, miten kunkin taidon tavoitetason toteutuminen näkyisi esimiehen päivittäisissä toimissa. Esimiehen taitojen kehittymisestä hyötyy koko työyhteisö.

Esimiestaitojen kehittämisen prosessin vaiheet

Esimiestaitojen kehittämisen prosessissa tärkeitä ovat seuraavat vaiheet:

  1. Tuloksiin tutustuminen itsekseen, omien vahvuuksien ja kehittymiskohteiden hahmottaminen ennen valmennustapaamista
  2. Valmennustapaaminen, jossa asioita syvennetään ja löydetään konkreettisia tapoja kehittymiseen
  3. Tuloksista keskustelu myös työyhteisön kanssa
  4. Kehittymissuunnitelman viimeistely
  5. Suunnitelmaan palaaminen omassa kehityskeskustelussa esimiehen kanssa

Kohderyhmä

Valmentavan johtamisen ydintaidot -valmennus on tarkoitettu organisaatioiden esimiehille.

Kustannukset

Valmentavan johtamisen ydintaidot -kyselyn toteuttamisen ja henkilökohtaisen valmennuksen hinta on 550 € (+ alv 24 %).

Pyydä tarjous organisaatiollesi!

Hinta sisältää:

  • Viestintäohjeet henkilöstölle
  • Kyselyn toteuttamisen sähköisesti
  • Henkilökohtaisen raportin
  • Kehittymissuunnitelmalomakkeen ohjeineen

Henkilökohtainen valmennus esimiehille: Hinta sisältää:

  • Henkilökohtaisen valmennuksen 1.5h (90 min)
  • Kehittymissuunnitelman läpikäynnin ja sparrauksen tiimikeskusteluihin

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Valmentavan johtamisen ydintaidot? Täytä yhteystietosi, niin koulutuksen järjestäjä ottaa sinuun yhteyttä.

Luotain Consulting Oy

Luotain – työhyvinvoinnin ja henkilöstön kehittämisen koulutusta

Luotain Consulting Oy – henkilöstön kehittämisen aito kumppani jo vuodesta 2007

Luotain tuottaa työnohjaus-, valmennus- ja koulutuspalveluita koko Suomen alueella suurille ja pienille yrityksille, valtiolle ja kunnille/kaupungeille.  Valmentajat ovat henkilöstön- ja johdon kehittämisen konkareita. Luotaimen palveluissa pureudutaan oikeisiin asioihin yhdessä ja tehdään tekoja, jotka vievät yksilöä, yksikköä, organisaatiota ja konsernia aidosti...


Lue lisää kouluttajasta Luotain Consulting Oy ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Luotain Consulting Oy

Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 A 5.kerros
33101 Tampere

 Näytä puhelinnumero
www.luotain.net

Arvioinnit
Arvioinnit
Arvioi tämä koulutus ensimmäisenä.

Arvioinnit kouluttajasta
(4,3)
Perustuu 373 arviointiin
Näytä kouluttajan kaikki arvioinnit
Yhteydenotto

Saadaksesi lisätietoa aiheesta Valmentavan johtamisen ydintaidot täytä seuraavat tiedot:

Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Haastaako esimiestyö?

Haastaako esimiestyö? Tarvitsetko lisää työvälineitä johtamiseen? Haluatko kehittyä johtajana? Johtamiskoulutus livenä tai verkossa – tutustu!