Vanhemman rakennuttajan valmennusohjelma RAPS, 15 op

Pätevöidy vanhemmaksi rakennuttajaksi! Voit valita joko Kiinteistökehittämisen ja korjausrakennuttamisen johtamisen, tai Infrastruktuurin rakennuttamisen johtamisen painotuksen.
RAPS-pätevyyden saamiseksi edellytetään rakennusalalla suoritettua vähintään rakennusmestari (AMK) tasoista tutkintoa. Aiemman vastaavan tutkinnon tulee olla vähintään teknikon tutkinnon tasoinen.
Lisäksi RAPS-pätevyydessä edellytetään vähintään kymmenen päivää kurssimuotoista tai jaksotettua RAPS-koulutusta, joka vastaa tasoltaan ylemmän korkeakoulun opetusta sisältäen tutkielman. Koulutuksen sisällössä tulee huomioida, että vanhemman rakennuttajan tulee hallita laadullisesti, teknisesti ja taloudellisesti vaativien rakennuskohteiden rakennuttaminen ja omata kyky toimia rakennuttajaorganisaation esimiehenä.
RAPS- pätevyyteen edellytetään myös RAP-pätevyyttä ja vähintään viisi vuotta RAP-pätevyyden toteamisen jälkeistä rakennuttajakokemusta RAP-pätevyysluokan tehtävissä. Poikkeustapauksissa RAP-pätevyyttä ei vaadita, mikäli hakija erillisselvityksin osoittaa omaavansa pitkän ja laajan kokemuksen (kokemusta kattavasti 9 vuotta RAP/RAPS-pätevyysluokan tehtävistä).
Metropolian RAPS-koulutus on FISEn hyväksymä RAPS-pätevyyskoulutus.
Koulutuksen tavoite
Kiinteistökehittämisen ja korjausrakennuttamisen johtaminen RAPS – Infrastruktuurin rakennuttamisen johtaminen RAPS -valmennusohjelma antaa osanottajalle monipuolisen osaamisen koko rakennetun ympäristön kehittämiseen ja sen eri alueiden toimintojen johtamiseen.
Hyödyt opiskelijalle
- Monipuolinen osaaminen koko rakennetun ympäristön kehittämiseen ja sen eri alueiden toimintojen johtamiseen.
- Tarjoaa kattavan näkökulman substanssijohtamiseen ja henkilöstöjohtamiseen.
- Antaa teoreettisen pohjan vanhemman rakennuttajan pätevyyttä (RAPS) hakeville. Koulutus on FISE:nn hyväksymä pätevyyskoulutus.
Toteutustapa
Koulutus sisältää lähiopetusta, etäopetusta, työpajoja, tenttikirjallisuuteen tutustumista ja harjoitustentin.
Koulutuksessa on 10 lähiopetuspäivää. Lisäksi siihen on mahdollista liitää vapaaehtoinen opintojakso Euroopassa.
Pätevyyden hakemiseksi sekä opintopisteiden saamiseksi on suoritettava koulutukseen sisältyvät tehtävät ja tentti. Koulutuksen laajuus on 15 opintopistettä.
Koulutuksessa on sekä yhteisiä että erillisiä luentoja infra-, kiinteistö- ja korjausrakennuttajille.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Vanhemman rakennuttajan valmennusohjelma RAPS, 15 op, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Seuraavat toteutukset
Kohderyhmä
Valmennus soveltuu erinomaisesti korjausrakennuttamisen kokeneelle johdolle ja asiantuntijoille kuten esim. yksiköiden johtajat, projektinjohtajat, johtavat konsultit, urakoitsijoiden projektinjohto jne. tai muut kokeneet asiantuntijat.
Valmennus on myös samalla laaja-alainen substanssin johtamiskoulutus, joka valmentaa osanottajia moniin tehtäviin rakennetun ympäristön alueella.
Koulutuksen sisältö
Moduuli 1. Hyvin toimiva rakennettu ympäristö julkisen ja yksityisen sektorin tavoitteena, 11.-12.5.2023 klo 9-16
- Vastuullisuus rakennuttamisessa
- Kaupungistuminen ja kaupunkisuunnittelu
- Yhdyskuntarakenteen kehittäminen – alueiden elinvoimaisuus
- Aluekehittämisen ja kiinteistökehittämisen teoriaa
- Kaavoitus ja kaavatalous
- Tulevaisuuden liikenne ja liikkuminen, IoT
- Mitä rakennuttaminen on?
- Rakennuttaminen yksityisessä ja julkisessa sektorissa
- Ilmastonmuutoksen hillintä
- Ukrainan sodan vaikutukset rakentamiseen
Moduuli 2. KIRA-alasta asiakas- ja käyttäjälähtöinen palveluala, 24.-25.8.2023 klo 9-16
- Strateginen ja taloudellinen johtaminen
- KIRA-alan uudet palvelustrategiat
- Suomen kilpailulainsäädäntö, tilaajavastuulaki, julkiset hankinnat, tilaajan tiedonantovelvollisuus
- Maankäyttö- ja rakennuslain uusimmat muutokset, maakuntauudistus, tilaajan työturvallisuusvastuu
- Uudet työntekemisen paikat ja tavat, työympäristöt palveluna
- Liikenne palveluna
- Infra- ja kiinteistösalkun hallinta ja johtaminen
Moduuli 3. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – terveellinen ja turvallinen työ- ja asuinympäristö, 14.-15.9.2023 klo 9-16
- Terveellinen elinympäristö – terve talo
- Suunnittelun hankinnan johtaminen
- BIM (Building Information Model) alan työkaluna kiinteistö- ja infrasektorilla
- Uusiutuvan energian muodot
- Rakentamisen fysiikkaa, home- ja kosteusvaurioiden estäminen ja korjaaminen erilaisissa rakenteissa
- Terveellinen ja turvallinen sisäilma
- Taloteknisen suunnittelun hankinta
Infran omaa ohjelmaa:
Infrahankkeen talouden johtaminen
Infrahankkeen suunnittelun ohjaus
Moduuli 4. Taitavalla johtamisella ja sopimisella hyvään lopputulokseen, 16.-17.10.2023 klo 9-16
- Rakentamisen erilaiset toteutusmuodot – perinteiset ja uudet mallit
- Allianssiesimerkkejä
- Mitä on asiakaslähtöisyys uudis-, korjaus- ja infrarakennuttamisessa
- Sairaalarakennuttaminen ja muita hanke-esimerkkejä
- Sopimusjohtaminen eri toteutusmuodoissa, YSE ja KSE
- Ihmisten ja projektien johtaminen
- Miten johdan rakennusprojektia
- Myötätuntojohtaminen
- Leanin perusteita
Infran omaa ohjelmaa:
Kokemuksia infran rakennuttamisesta ja korjaamisesta
Moduuli 5. Onnistunut lopputulos tilaajan ja rakennuttajan tavoitteena, 16.-17.11.2023 klo 9-16
- Korjaus-, uudis- ja infrahankkeen vastaanoton johtaminen
- Taloudellinen loppuselvitys
- Ylläpidon ja kunnossapidon järjestäminen
- Kestävän kehityksen haasteita
- Kohti vihreää siirtymää
Metropolia toteuttaa koulutuksen yhteistyössä 3L Education Oy:n kanssa.
Koulutusaika ja paikka
Koulutuspäivät ovat: 11.-12.5., 24.-25.8., 14.-15.9., 16.-17.10., 16.-17.11.2023.
Verkko-opinnot ja Metropolia Ammattikorkeakoulu, Myllypurontie 1, 00920 Helsinki.
Kouluttajat
Koulutusohjelmia ohjaa alan asiantuntijoita koostuva asiantuntijaryhmä. Luennoijina toimivat alan professorit ja tutkijat sekä alan parhaat käytännön osaajat.
Pirjo Honkaniemi, 3L Education Oy:n toimitusjohtaja, toimii valmennusohjelman johtajana.
Kustannukset
5 550 € + alv 24 %
Yhteydenottopyyntö

Metropolia – ratkaisijat käytössänne
Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva kansainvälinen ja monialainen Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Metropolia kouluttaa kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä. Ammattikorkeakoulu muodostaa 16 700 opiskelijan ja yli 1 000 asiantuntijan yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat. Metropolia on korkeakoulutuksen...
Lue lisää kouluttajasta Metropolia Ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä