Taideterapiaohjaaja 30 op
Koulutuksen avulla pyritään luomaan mielenterveyttä tukevia palveluja oikea-aikaisesti ennen kuin ongelmat ovat ehtineet kehittyä vakaviksi. Painopiste koulutuksessa on käytännönläheisissä, turvallisissa ja voimavarakeskeisissä asiakastyön interventioissa.
Kohderyhmä
Henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita ratkaisukeskeisistä lyhytterapeuttisista ja luovista työskentelymenetelmistä ja niiden tuloksellisesta soveltamisesta oman asiakaskuntansa kanssa. Peruskoulutukseksi soveltuu sosiaali-, terveys-, opetus- tai kasvatusalan ammatillisen opistoasteen, ammattikorkeakoulun- tai muun soveltuvan ihmissuhdealan tutkinto. Koulutukseen osallistuminen edellyttää mahdollisuutta tehdä taideterapeuttista asiakastyötä ja hankkia asiakkaat oma-aloitteisesti.
Aikataulu
3.–4.4.25 lähikoulutus Oulu
8.–9.5.25 lähikoulutus Oulu
3.6.25 etäkoulutus
12.–13.8.25 lähikoulutus Oulu
8.10.25 etäkoulutus
4.–5.12.25 lähikoulutus Oulu
16.–17.2.26 lähikoulutus Oulu
Koulutuspäivien kesto on klo 9–16.
Lisäksi on ryhmätyönohjausta 5 x 2 h / ryhmä etänä
Koulutuspaikka
Oulu
Kouluttaja
Hilkka Putkisaari
KM/luokanopettaja, sosionomi ja kuvataideterapeutti (AMK), ratkaisukeskeinen kouluttajapsykoterapeutti (Valvira, Kela, VET), taidepsykoterapeutti (Kela), kognitiivinen lyhytterapeutti (Kela), parisuhde- ja seksuaaliterapeutti, kliininen seksologi (NACS), tunnekeskeinen pariterapeutti (ICEEFT), työnohjaaja (STOry), johdon ja esimiesten työnohjaaja Master CSLE (JoTo)
Kustannukset
2950 € (hinta ei sisällä eikä siihen lisätä alv:a), laskutetaan viidessä erässä
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto järjestää ammatillisia täydennyskoulutuksia, jotka ovat pääosin avoimia kaikille ja ne voi suorittaa työn ohessa. Koulutuksistamme löydät uutta osaamista lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvointiin sekä työyhteisöjen kehittämiseen. Uusia koulutuksia alkaa ympäri vuoden. Varaa paikkasi viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Tutustu koulutuksiin...
Lue lisää kouluttajasta Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto ja katso koulutustarjonta täältä