Schnider koulutus – ohjaus – valmennus

paikassa Joensuu (+ 15 sijaintia)
Kysy lisätietoja koulutusorganisaatiolta 👍

Schnider koulutus – ohjaus – valmennus

Franz Schnider on sanattomaan viestintään ja kehonkieleen erikoistunut esiintymisvalmentaja. Hän toimii työyhteisö- ja johtamiskouluttajana sekä puhujana ympäri Suomea. Franzilla on pitkä kokemus sekä kaupan- että sosiaalialalta, esimiestyöstä ja valmennuksesta.

Kysy räätälöidyistä workshopista, luennoista ja koulutuksista!

Tämä on minulle tärkeää

”Se alkaa sisältäpäin, sinun syvästä olemuksestasi!

Olkoon kyse johtamisesta, vuorovaikutuksesta, työssä jaksamisesta tai stressin hallinnasta, kaikki alkaa aina sisältäpäin, sinun syvästä olemuksestasi! Näin minulla on tapana sanoa ja se on myös lähtökohtani koulutuksissani tai valmennuksissani.

Pysähtyminen, itsensä tutkiminen sekä omien ajatus-, puhe- ja toimintatapojen tarkistaminen on tarpeellinen ja jatkuva prosessi, kun kohtaat muita ihmisiä ja heidän tarpeita ja toiveita. Ylipäätään meidän nykymaailmassamme, jossa oma sisäinen tasapaino on toistuvasti koetuksella, pelkästään ulkopuolisten ärsykkeiden vuoksi, säännöllinen ’kotiin palaminen’ on tärkeää.

Toisaalta onnistunut vuorovaikutus vaatii myös kykyä ’kiivetä toisen näkötorniin’. Toisen ihmisen ajatukset, tunteet, näkökulmat tai ajatusmaailma ovat hänen totuutensa. Mikäli sitä ei huomioida, vuorovaikutus tökkii alusta alkaen. Olla halukas ymmärtämään ja olemaan myönteinen kohtaamisessa, ei tarkoita miellyttämistä. Toisen näkökulman kunnioittaminen sellaisenaan, kun se on, tuo ihmisiä lähelle toisiaan ja on usein myös diplomaattista ja auttaa kanssakäymisessä eteenpäin.

Väitän, että elämme liian ns. ’itsestäänselvä-ihmiskunnassa’. Kun digi- ja automaatiomaailmassa lähes kaikki toimii ja reagoi painamalla näppäintä, vaatii kanssakäyminen erilaista toimintaa. Onnistunut vuorovaikutus tarvitsee vahvistamista, osoittamista, todistamista, vastaamista ja tilannetajua, tunneälyä ja inhimillisyyttä. Vuorovaikutuksessa ei ole mitään itsestäänselvää.

’Olet mitä ajattelet.’ Tapamme pohtia ja ajatella asioita, vaikuttaa suoraan meidän vointiimme, voimavaraamme ja onnellisuuteemme. Työssä jaksamisen yhteydessä positiivinen ajattelu on hyvin merkittävä taito, vaikka työilmapiirissä se voi olla samalla hyvinkin herkkä teema. Kokemukseni kertoo minulle, että ns. toksinen positiivisuus esimerkiksi työyhteisössä on yhtä kuormittava ilmiö kuin ahdistava negatiivisuus. Myönteinen tapa ajatella ja myös käyttää sanoja on kuitenkin se, joka vie ihmisiä rauhaan, tyytyväisyyteen, hyvinvointiin ja menestykseen.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä nostan esille yksinkertaisuuden. Siihen minä liitän aitoutta, helppoutta, inhimillisyyttä ja pragmaattisuutta. Käytännön- tai maanläheinen ajattelu- ja työtapa on monissa tilanteissa juuri se, mikä auttaa asiakkaitani löytämään sopivat ratkaisut ensisilmäyksellä monimutkaisiksi koettuihin haasteisiin."

Haluatko saada lisätietoa Schniderin koulutuksista?

Löydät lisätietoa Schniderin koulutuksista alta löytyvästä koulutuslistauksesta. Voit myös kysyä lisätietoa suoraan Schniderilta täyttämällä alta löytyvän yhteydenottolomakkeen.

Näytä kaikki koulutukset

Koulutukset

Henkilökohtainen kehitys Kesto Hinta Paikka Alkaa
Myötätuntouupumus 1 päivä 125 EUR-195 EUR Useita (2) Useita (2)
Henkilöstöhallinto / HR
Työhyvinvointi
Hallitse stressiä – Näin kestät rasitusta paremmin, avoin koulutus 1 päivä 145 EUR Verkossa 27.9.2024
Työyhteisön voimavara 1 päivä 145 EUR-195 EUR Useita (2) Useita (3)
Johtaminen
Esihenkilökoulutus
Pysäkki esimiehille, avoin koulutus 1 päivä 240 EUR-320 EUR Useita (3) Useita (4)
Kommunikointitaidot
Taitava vuorovaikuttaja 1 päivä 190 EUR-290 EUR Useita (2) Useita (3)
Vuorovaikutustaidot
Vaikuta kehollasi – ymmärrä ja hallitse nonverbaalinen viestintä, avoin koulutus 1 päivä 290 EUR Helsinki 3.8.2024

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää kouluttajasta Schnider koulutus – ohjaus – valmennus? Täytä yhteystietosi, niin kouluttaja ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Schnider Facebookissa

Yhteystiedot

Schnider koulutus – ohjaus – valmennus

Sepänkatu 17 B 12
80110 Joensuu

Puhelin 050 919 5117
schnider.fi


Arvioinnit

Keskiarvo: 4,5

Perustuu 111 arviointiin
Kirjoita arviointi
5/5
Pirjo
29 marras 2023

Franz Schniderin pitämä koulutus varhaiskasvatuksen ja koulujen esimiehille oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Hänen esitystapansa on käytännönläheinen ja innostava. R...

Näytä lisätiedot
5/5
Max Rönnberg
29 marras 2023
Asiantuntijan vuorovaikutus muuttuvassa työympäristössä

Täytyy sanoa, etten ole kohdannut aiemmin niin hyvin valmistautunutta kouluttajaa kuin Franz. Hän oli ottanut huomioon kaikki toiveeni tilaamaani koulutukseen liittyen ja luonut...

Näytä lisätiedot
5/5
Laura Mustonen, HUS
19 heinä 2023
Monipuolinen ja kiinnostava luento

Franz piti luennon terveydenalan asiantuntijaporukallemme (puheterapeutit). Franz on työskennellyt runsaasti ja monipuolisesti erilaisten ammattiryhmien kanssa ja tämä kokemus n...

Näytä lisätiedot
Sponsoroitu