Terhi Majasalmi

Speakersforum, Useita paikkakuntia
Seuraava toteutus
Sopimuksen mukaan katso lisätiedot
Toteutustapa
Tilauskoulutus
Seuraava toteutus
Sopimuksen mukaan katso lisätiedot
Toteutustapa
Tilauskoulutus
Kaipaatko lisätietoja? Kysy lisää 👍

Terhi Majasalmi

Terhi Majasalmi

Terhi Majasalmi on sarjayrittäjä, raha- ja sijoitusmaailman mielipidevaikuttaja sekä kiinteistösijoittaja. Oman taloutensa hoidosta hän kiinnostui vuonna 1995 isän työttömyyden myötä. Terhin oma vaurastumistarina alkoi 31.3.1998, kun hän talletti ensimmäisen 1000 markkaansa ASP-tilille.

Vuosien varrella Terhi on tehnyt monipuolisesti töitä vaurastumisen ympärillä. Esikoisteos Totuus taloudestasi ilmestyi vuonna 2012, Koululaisen rahakirja 2016, Rikastamo 2018 ja Vauraan Naisen Rahakirja 2021. Vuonna 2013 sai ensi-iltansa tv-ohjelma Kirsi ja himoshoppaajat, jossa Terhi esiintyi asiantuntijana. Terhi on kotimaassaan kysytty puhuja ja valmentaja. Hän on myös esiintynyt ulkomailla, muun muassa Englannissa ja Sveitsissä.

Terhi loi Vauras Nainen -konseptin vuonna 2008. Vuosien aikana Vauras Nainen on kasvanut valmennusten, puhekeikkojen, tv- ja radioesiintymisten ja lukuisten blogikirjoitusten myötä 70 000 jäsenen Facebook-yhteisöksi.

Terhi on piristävä poikkeus suomalaisessa kulttuurissa. Hän puhuu mielellään rahasta – aiheesta, jota kaikki vähän vierastavat. Hän on aloittanut varallisuuden kasvattamisen nollasta ja on hyvä esimerkki siitä, että päättäväisyydellä ja pitkäjänteisyydellä voi saada aikaan isoja tuloksia. Terhi puhuu siitä, miten meistä jokainen voi vaikuttaa itse omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa. Häntä on kiitetty positiivisesta suhtautumisesta rahaan ja hänen tuloksensa varallisuusvalmentajana ovat vakuuttavia.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Terhi Majasalmi, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

Sopimuksen mukaan

  • Tilauskoulutus
  • Suomi

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää puhujasta? Täytä yhteystietosi, niin Speakersforum ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.
Speakersforum
Keilaniementie 1 C
02150 Espoo

Speakersforum – puhuminen muuttaa maailmaa!

Speakersforum on Suomen johtava puhujatoimisto ja vaikuttavan puhujasisällön tuottamiseen erikoistunut yritys. Speakersforumin tarjonnasta löydät tapahtumaanne sopivat puhujat, juontajat ja valmentajat. Uskomme, että vaikuttava puhe jakaa tietoa, herättää uusia ajatuksia, synnyttää vuorovaikutusta ja sytyttää kipinän muutokseen. Ydinosaamistamme on tarjota tapahtumiin räätälöityä,...

Lue lisää kouluttajasta Speakersforum ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu