Hoiva-avustaja koulutus (S2-kielituki) (TE nro 725649)

Haluatko työskennellä sosiaali- ja terveysalalla ihmisläheisessä hoivatyössä, jossa yksikään työpäivä ei ole samanlainen? Hae opiskelemaan hoiva-avustajaksi Stadin ammattiopiston toteuttamaan työvoimakoulutukseen!
Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen opiskelija työllistyy sosiaali- ja terveysalalle avustaviin vanhustyön tai vammaispalveluiden tehtäviin.
Koulutus on suunnattu maahan muuttaneille työnhakijoille, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Koulutus sisältää suomen kielen opintoja.
Hoiva-avustajana huolehdit asiakkaiden perustarpeista ja työskentelet ikääntyneiden ja vammaispalvelujen avustavissa tehtävissä.
Hoiva-avustaja työskentelee usein kodinomaisissa hoitoympäristöissä, esimerkiksi palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Hoiva-avustaja ei ole yksin työvuorossa, eikä vastaa lääkehoidon toteutuksesta.
Hoiva-avustajan työtehtäviin kuuluu asiakkaan avustamista päivittäisissä toimissa (peseytyminen, pukeutuminen, ruokailu, ulkoilu ja liikkuminen) sekä asiakkaan toimintakyvyn ja mielekkään arjen tukemista käyttämällä työssään esimerkiksi musiikkia, taidetta, liikuntaa ja luontoa. Työtehtäviin sisältyy myös erilaisia avustavia tehtäviä esimerkiksi ruoka- ja vaatehuollossa sekä puhtaanapidossa.
Koulutuksen jälkeen opiskelija osaa avustaa sosiaali- ja terveysalan asiakkaita. Koulutuksen jälkeen opiskelija osaa myös tukea asiakkaita arjessa. Esimerkiksi:
- ruokailu
- henkilökohtainen hygienia
- ulkoilu
- viriketoiminta
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Hoiva-avustaja koulutus (S2-kielituki) (TE nro 725649), klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Kohderyhmä
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työllisyyspalveluiden asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa ja jotka ovat täyttäneet 20 vuotta. Tämä koulutus on suunnattua henkilöille, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi.
Hoiva-avustajakoulutuksen hakijoilta edellytetään lisäksi:
- kiinnostusta sosiaali- ja terveysalan avustaviin tehtäviin
- halua toimia avustajana ikääntyneille ja/tai vammaisille
- hyvää terveydentilaa
- valmiutta tehdä vuorotyötä
- hyviä vuorovaikutustaitoja
- suomen kielen taitoa vähintään tasolla A2.1. (opiskelija selviytyy itsenäisesti arjen asioista suomen kielellä)
Opiskelijavalintoihin sisältyy suomen kielen testi (23.4.2025 Stadin ammattiopistolla).
Terveyden- ja sosiaalihuollon toimintaympäristöissä vaaditaan myös opiskelijoilta tartuntatautilain (Tartunta-tautilaki 1.3.2018) mukainen rokotussuoja. Rokotussuoja on oltava voimassa heti opiskelujen alussa.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on SoRa-lainsäädännön alainen koulutus. Opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää fyysistä toimintakykyä, henkistä tasapainoa ja kykyä olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Hakijan tulee olla terveydeltään alalle soveltuva ja lisäksi on oltava moitteeton rikosrekisteri.
Tutkinto / todistus
Koulutus on 60 osaamispisteen laajuinen. Koulutuksen aikana opiskelet kolme sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osaa:
- Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen (AKO) 20 osp
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen (HYTO) 25 osp
- Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen (ATVA) 15 osp.
Aikataulu
Työvoimakoulutus toteutetaan ajalla: 20.5.2025 - 26.6.2026
Loma-aika: 7.7.-25.7.2025 ja 22.12.2025 -6.1.2026.
Koulutus on kokopäiväistä opiskelua, johon sisältyy lähiopiskelua ja kaksi työssäoppimisjaksoa. Opintoihin kuuluu myös jonkin verran itsenäistä opiskelua.
Koulutuspaikka
Lähiopetus toteutetaan arkisin klo 8.00-16.00 Stadin ammattiopiston Vilppulantien toimipisteessä (Vilppulantie 14, 00700 Helsinki, Kampus 4).
Työssäoppiminen tapahtuu esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä tai päivätoiminnassa. Työssäoppiminen tapahtuu kaksivuorotyönä eli työskentely tapahtuu arkena, iltaisin ja viikonloppuisin työpaikan työvuorojen mukaisesti.
Jokainen tutkinnon osa sisältää näytön, joka suoritetaan työssä oppimisen päätteeksi. Näytössä opiskelija osoittaa ammattitaitonsa toimimalla hoiva-avustajan työtehtävissä.
Kouluttaja
StadinAO
Kustannukset
Työvoimakoulutus on osallistujille maksutonta.
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Opiskele itsellesi uusi suunta
Pohditko alan vaihtoa, uuden ammatin opiskelua tai kiinnostaako sinua kehittyminen nykyisessä työssäsi? Stadin AO on Suomen suurin ammatillista koulutusta tarjoava oppilaitos. Meillä opiskelee noin 22 000 nuorta ja aikuista. Teemme monipuolista koulutusyhteistyötä myös organisaatioiden kanssa. Stadin AO:ssa voi opiskella lähes 30 eri...
Lue lisää kouluttajasta Stadin AO ja katso koulutustarjonta täältä