Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Arvioinnit aiheesta Suomen Projekti-Instituutti Oy

Keskiarvo: 4,2

Perustuu 513 arviointiin

Janne Jantunen, Teknoware Oy
(4)
Koulutus oli mielestäni erinomainen. Kouluttuja oli hyvin läsnä, persoonallinen, ja onnistui hyvin ylläpitämään mielenkiintoa ja osallistuttamaan oppilaat. sisältö oli hyvin mietitty ja kattoi projektinhoitoa laajalta alueelta. Koulutuksen punainen lanka, preppaus sertifiointi kokeeseen, oli selkeästi mukana. Ajankäyttö oli onnistunut, mutta ei...
Näytä kokonaan
Jari Lahtinen, Turku Energia
(5)
Hyvä koulutus, jota voin suositella kaikille jotka osallistuvat projekteihin eri työtehtävissä!
Rami
(4)
Hyvä asiakokonaisuus. Asiaa on paljon, ehkä aavistuksen liikaa käytettävään aikaan suhteutettuna. Paljon mielenkiintoisia aiheita. Koulutuksessa olisi ollut hyvä aikatauluttaa päivän luennut vaikka fläpille. Välillä venyivät hieman pitkiksi ja ryhmästä saattoi aistia keskittymisen herpaantumista. Mikäli luentoaikataulut selvästi esillä, ihmiset ...
Näytä kokonaan
Mikko Reunanen, Caruna Oy
(4)
Koulutus oli omalta osalta kertaava, mutta myös uusia menetelmiä ja työkaluja tuli opittua. Koulutus oli mielestäni hyödyllinen ja tarpeellinen. Esitysmateriaalia oli melko paljon, ja materiaaleja hypittiin jonkin verran, josta tulee ainoa miinus. Itselle jäi mieleen hyvät oppimiskokemukset eli koulutus oli osallistumisen arvoinen.
Toni Blomqvist / Caruna Oy
(5)
Koulutus antoi hyvän myötätuulen projektimaailman käsitysten kirkastamiseksi ja siitä, että miten voin tehdä asioita paremmin ja kuinka kohtaan vastapelureita erin tyyppisissä tilanteissa. Case projektien käsittely koulutuksen aikana oli todella opettavaista:)
Miika Koivunen
(4)
Kiva, että montaa eri ketteryyden periaatetta sivuttu projekteihin liittyen. Harmillisesti kaikki käytännön esimerkit tulivat IT-puolelta, vaikka alkuun erikseen mainittiin ettei näin tule olemaan. Toki ymmärrettävää että ketteryys on kehitetty alunperin IT-projektien lähtökohdista, mutta soveltaminen on hankalaa ilman muita käytännön esimerkkej...
Näytä kokonaan
Juha Autio
(5)
Koulutuksen parasta antia olivat esimerkkiprojekti ja erilaisten persoonatyyppien analysointi.
Riku Mäki, Elenia Palvelut Oy
(4)
Koulutus oli rakennettu hyvin ja oli mielenkiintoinen. Scrummista kerrottiin hyviä esimerkkejä, mitä pystyy testata myös oikeasti työelämässä. Lisäksi ryhmä oli aktiivisesti mukana kertoen omia kokemuksiaan. Itseäni hieman ihmetytti Projekti Instituutin oman väen aktiivinen osallistuminen myös ryhmätöihin. Uskoisin, että olisi ollut opettavam...
Näytä kokonaan
Eero
(4)
Koulutus antoi uusia eväitä projektinhallintaan siellä läpikäydyt menetelmät eivät itsessään sovellu omien projektien läpiviemiseen sellaisenaan, mutta voisi toimia hyvin hybridinä. Se antoi mielestäni uusia työkaluja omaan työskentelyyn. Kouluttaja oli hyvä. Asiaa oli paljon, luennolle ja harjoituksiin varattu aika ei ollut mielestäni riittäv...
Näytä kokonaan
Minna Tourunen
(4)
Olin oikein tyytyväinen Projekti-instituutin kahden päivän koulutukseen Projektipäällikön ketterät taidot. Päiviin saatiin hyvä kattaus erilaisia taitoja ja tekniikoita. Erityisesti pidin terminologioiden käytännön läheisestä avaamisesta kansantajuisiksi. Ymmärrän hyvin kahden päivän tiukan aikataulun, mutta olisin kaivannut mukaan vielä vähän ...
Näytä kokonaan
MKo
(5)
Tykäsin koulutuksesta kokonaisuudessaan. Sopivasti vaihtelivat työskentelytavat, mitä edesauttoi pysymään kuunteluvirkeänä. Aiheet olivat kiinostavia ja esimerkit omaan työhön sopivia.
Juissi
(5)
Käytännönläheinen kurssi, jonka simulaatio valaisi hyvin ketterää prosessia!
Antto Kulla,Turku Energia Oy
(5)
Kouluttaja oli asiantunteva ja kertoi kattavasti asian eri puolista. Ryhmätöissä pääsi kuulemaan muiden yritysten tilanteesta ja kokemuksista.
Vesa Jokela, Polarteknik Oy
(4)
Koulutuksessa käytiin läpi tiivistelmä projektihallinnan peruskivistä, jotka pitää olla kunnossa, että salkunhallinta olisi mahdollista.
Markus Uuppo
(5)
Kurssilla käytiin huolellisesti projektin tunnusmerkit ja määritelmät. Muun muassa projektien osittamista, aikataulutusta, riskejä yms. käytiin läpi runsaasti todellisten projektien kanssa, joten asiat konkretisoituivat hyvin koulutuksen edetessä.
Jonna/Lowell Suomi Oy
(4)
Koulutus oli mielenkiintoinen, käytännönläheinen ja helposti arkeen vietävä. Koulutus antoi valmiuksia lähteä toteuttamaan projekteja "oiken" ja järkevästi.
Martti Viljainen Nohau Solutions Ab
(4)
Riittävästi harjoituksia. Odotin hieman enemmän preppausta ipma d testiin.
Jeri Haapavuo, Atostek Oy
(3)
Teuvolla tuntui olevan vahvoja mielipiteitä, joista kaikkia en itse allekirjoita. Hyvä kuitenkin, että kaikille jäi varmasti ajatus, että oppikirjaoppeja on tarkoitus soveltaa, eikä väkisin hyödyntää sellaisenaan työelämässä. Kurssia voisi ehkä parantaa siten, että tarinoisi hieman vähemmän ja keskittyisi useamman erilaisen työkalun esittelyyn, ...
Näytä kokonaan
Saara
(4)
Kurssilla käydään nimensä mukaan projektityön perusteita läpi ja kurssi onkin erittäin hyvä lähtötason koulutus projektityöhön. Jos projektityöstä on kokemusta, niin koulutus ei välttämättä tuo paljon uutta teoriatietoa, mutta erinomaisen kouluttajan ansiosta kurssi tarjosi uusia oivalluksia ja näkökulmia omaan projektityöhön.
Risto Teerikoski, Rederiaktiebolaget Eckerö
(5)
Olen kurssiin erittäin tyytyväinen. Kaikkosen kuuntelu oli kuin hyvän ja motivoivan kirjan lukemista joka avasi monta solmua solmua kysymyksissä, jotka ovat syntyneet oman kokemuksen nojalla. Projekti-instituutin materiaalit ovat viimeisen päälle hyviä ja uskon saavani niistä erittäin hyvän alustan ja kartan projektien maailmassa.
Kalle
(5)
Koulutus keskittyi konkreettisien tapauksien käsittelyyn samalla kun käydään teoriaa läpi, mikä helpottaa hahmottamaan välittömästi teorian/ asian soveltamista. Hyvä osallistava tapa kouluttaa asioita käytännönläheisesti!
Ville Ojalehto
(5)
Erittäin hyvä kokonaisuus.
Maija
(4)
Teuvolla on vaikuttava historia ja kokemus työelämästä ja oman elämän kokemusten ja tarinoiden kautta oppiminen oli mielenkiintoista. Sain kattavan kuvan projektityöstentelystä ja konkreettiset ryhmätyöt auttoivat sisäistämään opittua.
Mika Nuotio/ Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy
(5)
Koulutettava porukka oli pieni, mikä teki koulutuksesta todella intiimin. Kouluttaja oli äärettömän ammattimainen. Hyvä setti kaikenkaikkiaan. Välillä monologit livahti yli 1h mittaiksiksi, joka on itselle ainakin liikaa. 45/15 tai 50/10, työtä/taukoa tahti on itselle maksimi jos on vain luennointia, workshoppeja voi vetää pidempiäkin pätkiä.
Miia
(3)
Hyvä ja mielenkiintoinen koulutus, antoi eväitä omaan työskentelyyn.
Studentum.fi
Koulutusvinkkejä suoraan sähköpostiisi?
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla! Saat koulutusvinkkejä ja tietoa ajankohtaisista teemoista osaamisen kehittämisen saralla.