Kouluttaudu laitoshuoltajaksi tai monipalvelutyöntekijäksi, rekrytoiva työvoimakoulutus HUS-yhtymä (716209)

Koulutuksen ajankohta on 5.2.2024–14.6.2024 ja kesto noin 5 kuukautta.
Koulutuksen esittely
Tavoitteena on kouluttaa laitoshuoltajia ja monipalvelutyöntekijöitä HUS-yhtymän Runkopalvelujen terveydenhuollon kohteisiin. Laitoshuoltajat ja monipalvelutyöntekijät työskentelevät muun muassa puhtaanapitotehtävissä, avustavissa ruokahuoltopalveluiden tehtävissä, kuljetustehtävissä tai aulapalveluissa. Lisäksi tehtäviin kuuluu esimerkiksi aterioiden kokoamista, jakelutehtäviä, astiahuoltoa sekä vuodehuoltotehtäviä.
Koulutuksessa kaikki opiskelijat suorittavat ensin laitoshuoltopalvelut tutkinnonosan ja sen jälkeen voivat valita: joko laitoshuoltajan koulutusosion, jolloin toinen tutkinnonosa on laitoshygieniapalvelut tai monipalvelutyöntekijän koulutusosion, jolloin toinen tutkinnonosa on asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen.
Koulutuksessa on mahdollisuus suorittaa kaksi tutkinnon osaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnosta. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneella on tavoitteena työllistyä ja sen jälkeen työllistyneet voivat suorittaa oppisopimuskoulutuksena työn ohessa koko ammattitutkinnon.
Koulutuksen sisältöä
- Asiakaspalvelu ja toiminta terveydenhuollossa
- Ruokahuoltotehtävät: aiheina mm. erityisruokavaliot, omavalvontatehtävissä avustaminen, keittiön puhtaanapito, ruokapalveluissa avustaminen, aseptiikka ja hygieeninen työskentely, työturvallisuus
- Vuodehuoltotehtävät: aiheina mm. puhtaanapito, petaus, pyykin käsittely ja tilaukset
- Varotoimisiivous, huoltohuone ja pintamateriaalien hoitotehtävät
- Hygieniapassikoulutus ja -testi
- Ensiavun peruskurssi (EA1)
Työssäoppiminen
- Aulapalvelutehtävät ja kuljetukset: työ- ja asiakasturvallisuus, opastaminen, postinjakelu ja potilaskuljetus
- Ylläpitosiivoustehtävät
- Osastolla laitoshuoltajan tehtävät
Koulutuksen toteutus
Koulutuksen alussa teemme kanssasi henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman. Oppiminen tapahtuu työssä oppien sekä lähiopiskeluna Taitotalossa arkisin klo 8–15. Lisäksi opintoihin sisältyy ohjattua itseopiskelua.
Työssäoppiminen työvuorolistojen mukaisesti arkena ja viikonloppuisin, sisältäen aamu- ja iltavuoroja: klo. 7–15.00 ja 12–21.00.
Ryhmään voidaan valita 20 opiskelijaa. Hae pian mukaan!
Koulutuspaikan osoite: Taitotalo, Strömberginkuja 3, Pitäjänmäki, Helsinki.
Opiskelijaksi soveltuminen
Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka olet työtön työnhakija tai työttömyysuhan alainen henkilö. Koulutuksen suorittaminen edellyttää riittävää suomen kielen osaamista. Alalla toimiminen edellyttää hyvää terveyttä. Työssä on erityisen tärkeää itsenäinen ja vastuullinen työote, joustavuus ja asiakaspalvelutaidot sekä tiimitaidot.
Hakeminen
Hae mukaan 12.1.2024 mennessä.
Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakemus työhallinnon internet-osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi -> Henkilöasiakkaat -> Haussa oleva työvoimakoulutus (-> sanahakuna toimii koulutuksen numero 716209 tai koulutuksen nimi).
Palvelun käyttö edellyttää verkkopankkitunnuksia tai sirullista henkilökorttia.
Vaihtoehtoisesti voit jättää paperihakemuksen työ- ja elinkeinotoimistoon tai kuntakokeiluun. Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, on Sinun vahvistettava hakemuksesi TE-toimistossa tai kuntakokeilussa ennen hakuajan päättymistä. Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata www.tyomarkkinatori.fi - > Oma asiointi -> koulutushakemus.
Opiskelijavalinnat
Valinnat koulutukseen tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella. Esivalinta haastatteluun tehdään hakemusten perusteella, joten ole hyvä ja perustele oma hakemuksesi huolellisesti. Kutsu haastatteluun tulee suoraan kouluttajalta.
Valintatieto
Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata www.tyomarkkinatori.fi - > Oma asiointi -> koulutushakemus.
Opiskelijamaksu
Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta.
Tietoa työvoimakoulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista taloudellisista etuuksista saat ma–pe klo 9–16.15 valtakunnallisesta Koulutusneuvonnasta, 0295 020 702 tai www.facebook.com/koulutusneuvonta.
TE-palvelun tai kuntakokeilun asiakkaana sinulla voi olla mahdollisuus hakea työttömyysetuutta omaehtoisiin opintoihin. Jos harkitset opintojen tukemista työttömyysetuudella, ota yhteys TE-toimiston vastuuvirkailijaasi tai kunnan omavalmentajaan.
Tutustu myös muihin Taitotalon työvoimakoulutuksiin.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Kouluttaudu laitoshuoltajaksi tai monipalvelutyöntekijäksi, rekrytoiva työvoimakoulutus HUS-yhtymä (716209), klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Taitotalo – maan laajimmat koulutusmahdollisuudet ammattilaisille, asiantuntijoille ja esimiehille
Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Alan suurimpana toimijana Taitotalolla on pitkä historia muuttuvan maailman koulutustarpeisiin vastaamisessa. Koulutustarjonta ja asiantuntijaverkosto on toimialan laajin. Asiakkuudenhoitomallissa on panostettu siihen, että yrityksille ja opiskelijoille on ainutlaatuiset puitteet kehittää prosessejaan ja käytännön...
Lue lisää kouluttajasta Taitotalo ja katso koulutustarjonta täältä