Lähihoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Taitotalo tekee yhteistyötä useiden sosiaali- ja terveysalan työnantajien kanssa. Tiivis yhteistyö mahdollistaa työssä oppimisen Suomen kärkiyrityksissä. Taitotalon opiskelijoita on työssä oppimassa muun muassa organisaatioissa, joiden logot ovat yllä.
Inhimillinen tulevaisuus kaipaa tekijäänsä - tule opiskelemaan lähihoitajaksi!
Sosiaali- ja terveysalan työkenttä on laaja ja työllisyysnäkymät erittäin hyvät.
Lähihoitaja voi työskennellä
- vanhustyön
- vammaispalvelujen
- mielenterveys- ja päihdetyön
- sairaanhoidon ja kotihoidon
- varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun tehtävissä.
Taitotalossa voit opiskella lähihoitajaksi elämäntilanteeseesi parhaiten sopivalla tavalla.
Voit suorittaa koulutuksen joustavasti mm.
- työn ohessa
- oppisopimuksella tai
- päätoimisina päiväopintoina.
Taitotalossa sinulla on mahdollisuus myös kansainväliseen vaihtoon sekä korkeakoulun väyläopintoihin opintojesi aikana.
Tutkintokoulutus
- Lähiopetusta on 1-5 päivää viikossa.
- Opinnoissa on etä- ja lähiopetusta sekä oppimistehtäviä. Lisäksi pääset oppimaan (työharjoittelussa) työpaikalla.
- Koulutus kestää noin 1,5 - 3 vuotta. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opintopolku.
- Tarjoamme myös tarvittaessa ammatillisen suomen kielen opetusta opintojen tukena.
Lue lisää ammatillisten tutkintojen suorittamisesta
Koulutusmuoto
Koulutus on mahdollista suorittaa omaehtoisena koulutuksena tai oppisopimuskoulutuksena.
- Omaehtoinen ammatillinen koulutus voi olla päätoimista (5 pv/vko) tai sivutoimista (1 pv/vko). Koulutus sopii työssäkäyville ja työttömille. Jos opiskelet sivutoimisesti, voit käydä töissä opintojen ohella. Opiskelijan pitää kuitenkin pystyä osallistumaan lähiopetukseen (yleensä 1 päivä/viikko) sekä työelämäjaksoille.
- Oppisopimuskoulutuksen hakijalla pitää olla jo valmiiksi sovittu työpaikka, jossa oppisopimiskoulutuksen voi suorittaa. Työpaikan pitää olla lähihoitajan alalle sopiva. Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta.
Näet soveltuvuustestien tiedot ja hakuaikataulun, kun painat Info -nappia sivun yläosassa.
Opiskelijaksi soveltuminen
Katso video soveltumisesta lähihoitajaopintoihin.
Koulutukseen valittavalla pitää olla:
- hyvä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky, lisää tietoa terveydellisistä edellytyksistä
- riittävä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito (taso A2.2)
- riittävät opiskeluvalmiudet tietotekniikassa ja matematiikassa
- mahdollisuus käyttää tietokonetta ja osallistua verkko-opetukseen
- valmius ilta- ja viikonlopputyöhön koulutuksen työelämäjaksojen aikana
- valmius ottaa tarvittavat rokotteet, lisää tietoa tarvittavasta rokotussuojasta
- rikosrekisteriote työharjoittelussa lasten ja nuorten kanssa, lisää tietoa rikosrekisteriotteesta
Tutkinnon rakenne
Katso video sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksesta.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Uudet tutkinnon perusteet tulivat voimaan 1.8.2022.
Kaikille pakolliset tutkinnon osat, 55 osp
- Kasvun ja osallisuuden edistäminen, 25 osp
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen, 30 osp
Osaamisalakohtaiset pakolliset opinnot, 75 osp
Opiskelija voi valita osaamisalan oman kiinnostuksensa perusteella.
- Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala, 75 osp
- Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala, 75 osp
- Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala, 75 osp
- Vammaistyön osaamisala, 75 osp
- Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala, 75 osp
Valinnainen tutkinnon osa, 15 osp
- Opiskelija valitsee tutkinnon osan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta tai muista soveltuvista ammatillisista tutkinnoista.
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tarkka rakenne löytyy täältä.
Lue Elinan ja Lauran opiskelutarinat opiskelusta Oulussa.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Lähihoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Taitotalo – maan laajimmat koulutusmahdollisuudet ammattilaisille, asiantuntijoille ja esimiehille
Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Alan suurimpana toimijana Taitotalolla on pitkä historia muuttuvan maailman koulutustarpeisiin vastaamisessa. Koulutustarjonta ja asiantuntijaverkosto on toimialan laajin. Asiakkuudenhoitomallissa on panostettu siihen, että yrityksille ja opiskelijoille on ainutlaatuiset puitteet kehittää prosessejaan ja käytännön...
Lue lisää kouluttajasta Taitotalo ja katso koulutustarjonta täältä