Minä talouden johtajana II – ennustaminen ja skenaariot talouden johtamisessa

Ota haltuun ennustaminen ja talouden skenaariot – varmista yrityksesi toiminnan jatkuvuus, kannattavuus ja kasvu muuttuvassa liiketoimintaympäristössä.
Yritykset kohtaavat jatkuvaa epävarmuutta ja muutoksia kysynnässä, kustannuksissa, saatavuudessa ja osaamisessa sekä talouden yleisessä tilanteessa.
Toiminnan jatkuvuus sekä kasvun ja kannattavuuden aikaansaaminen eivät ole itsestään selviä, vaan niiden eteen yritykset joutuvat ponnistelemaan entistä enemmän.
Tämän vuoksi esihenkilöiden on syytä ymmärtää ja osata laatia ennusteita ja talouden skenaarioita.
- Liiketoimintalähtöinen talouden suunnittelu
- Ennustaminen
- Talouden skenaariot
- Talouden tarkkailu
Kohderyhmä
Koulutus on suunniteltu esihenkilöille, keskijohdolle ja yritysjohdolle jotka työskentelevät esimerkiksi
- myynnin ja markkinoinnin
- tuotannon
- tuote- ja palveluhallinnan tai
- yleishallinnon tehtävissä.
Koulutus sopii erityisesti heille, jotka haluavat kehittää taloudellista osaamistaan ja ottaa talouden johtamisen haltuun omalla vastuualueellaan.
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
Taitotalo – maan laajimmat koulutusmahdollisuudet ammattilaisille, asiantuntijoille ja esimiehille
Taitotalo on Suomen suurin aikuisten ammatillinen kouluttaja ja yritysten kumppani. Laitamme likoon kaiken kokemuksemme, koulutamme ja valmennamme rohkeita työelämän osaajia. Taitotalon koulutukset ja valmennukset on suunniteltu siten, että opiskelu on yhdistettävissä kiireiseenkin elämänrytmiin. Koulutusta on päivisin, iltaisin sekä verkossa. Lähikoulutuksia...
Lue lisää kouluttajasta Taitotalo ja katso koulutustarjonta täältä