Näyttää 1-20 koulutusta 397 tuloksesta
Näin suodatamme hakutuloksia
Haluatko tietää, miten suodatamme hakutuloksia? Lue täältä lisää siitä, miten koulutukset listautuvat hakutuloksissa.
Näyttää 1-20 koulutusta 397 tuloksesta
1
2
3
4
...
20

Johtamiskoulutus antaa työkaluja johtajan, työntekijän ja koko organisaation menestyksen tueksi

Hyvä johtajuus ei synny pelkästä oman alan rautaisesta tuntemuksesta ja ammattitaidosta. Toki asiantuntemus on tärkeää, mutta johtajan tulee hallita myös monia muita taitoja, jotta hän pystyy ohjaamaan niin yksittäistä työntekijää, tiimiä kuin koko organisaatiotakin kohti parempia tuloksia. Tuloksien taustalla on paljon muutakin kuin substanssiosaaminen ja tehokkuus. Johtamisen laajan ja vaativan kokonaisuuden voi saada paremmin haltuun suorittamalla johtamistaitojen koulutuksen.

Johtaminen muuttuu ajassa. Johtamiskoulutuksessa hyödynnetään usein uusimpia tutkimustuloksia ja oppeja muilta tieteenaloilta, esimerkiksi neurotietestä. Johtamiskoulutus onkin hyvä keino saada uusia näkökulmia työhösi johtajana tai esimiehenä ja puhtia liiketoiminnan kehittämiseen.

Johtamiskoulutus on todella tärkeää jo pelkästään siitä syystä, että johtaja edustaa organisaatiossa työnantajaa ja on työnantajan valitsema. Hän on vastuussa niin taloudesta, tiedotuksesta, neuvotteluista kuin työntekijöiden kehittymisestäkin. Johtaja ei päätä vain työtahdista ja työn suorittamisesta vaan hän myös vaikuttaa alaistensa työpanokseen kannustamisen, palkitsemisen ja palautteen avulla.

Johtajien moninaisten vastuiden vuoksi johtamiskoulutukset sisältävät hyvin erilaisia kursseja. Yleensä johtajakoulutus antaa tukea käytännön johtamistyöhön ja tuo uusia ideoita niin aloitteleville esimiehille kuin jo pitkään johtotasolla toimineillekin.

Millainen on hyvä johtaja?

Johtaja vie esimerkillään joukkonsa kohti ja yli tavoitteiden. Hyvä johtaja on inspiroiva ja rohkea visionääri, alaisiaan kuunteleva vastuuntuntoinen ihminen sekä tuottelias ja tuloskeskeinen projektinvetäjä, joka uskaltaa uudistua. Kaikkia näitä ominaisuuksia voi vahvistaa johtamiskoulutuksella, joka antaa uusia työkaluja tehokkaaseen johtamiseen.

Hyvän johtajan ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • Delegointitaidot
  • Rehellisyys
  • Hyvät kommunikointitaidot
  • Sitoutuneisuus
  • Itsevarmuus
  • Positiivisuus
  • Luovuus
  • Kysy inspiroida
  • Hyvät tiimityöskentelytaidot
  • Luottaminen
  • Kriittinen ajattelu
  • Kyky innovoida
  • Hyvät kuuntelutaidot
  • Oikeudenmukaisuus

Johtamiskoulutus voi olla sinulle hyödyksi monella tavalla:

  • kirkastat omia tavoitteitasi johtajana tai esimiehenä
  • syvennät taitojasi omalla johtamisen osa-alueellasi
  • uudistat työpaikkasi johtamiskulttuuria ja vuorovaikutusta
  • opit verkostojen ja asiakkuuksien, henkilöstön, projektien johtamisesta ja talousjohtamisesta sekä strategisesta johtamisesta
  • edistät yrityksesi menestystä pätevänä johtajana ja toimivien tiimien rakentajana
  • saat tukea esimerkiksi kehitysprojektin vetämiseen
  • valmistaudut tilanteen vaatiessa tekemään raskaitakin päätöksiä työpaikalla
  • vältät epäonnistumisia tuntemalla johtajuuden riskitekijät
  • vahvistat omaa osaamistasi halutessasi uudella virallisella tutkinnolla.

Johtamisen koulutus auttaa saamaan enemmän irti henkilöstöstä, organisaatiosta ja strategiasta

Johtajana tai esimiehenä tarvitset hyviä vuorovaikutustaitoja, projektinjohtamistaitoja, kykyä luoda uutta ja kehittää liiketoimintaa tai julkishallintoa. Johtamiskoulutus on luonteeltaan poikkitieteellistä, joten koulutuksessa yhdistyvät niin psykologian, sosiologian kuin liiketalouden opinnot.

Koulutusta on tarjolla vaikkapa LEAN-johtamisen, eri kulttuureissa toimimisen tai etäjohtamisen saralla. Eniten johtamisalan kursseja järjestetään kuitenkin pääsääntöisesti alla esitetyillä osa-alueilla.

Esimiestaitojen, työyhteisön ja henkilöstön johtamisen sekä tiimityöskentelyn kursseilla opit muun muassa tunnistamaan erilaisia työntekijätyyppejä ja hyödyntämään tietoa työyhteisössäsi. Kursseilla saat apua myös työhyvinvoinnin parantamiseen ja työyhteisön konfliktien rakentavaan ratkaisemiseen. Koulutuksissa voi myös oppia luomaan kehityskeskusteluista toimivan, positiivisen työvälineen.

Muutosjohtamisen koulutukset auttavat valmistautumaan organisaatiomuutoksiin vaikkapa YT-neuvotteluiden yhteydessä. Onnistunut muutosjohtaminen edellyttää sujuvaa tiedonkulkua, tavoitteiden ja perusteluiden selkeyttä sekä projektin läpiviemistä ihmisten työolosuhteet huomioiden. Muutosjohtaminen on yksi johtamisen haastavimmista osa-alueista, joten siihen perehtyminen on monille johtajille hyödyllistä.

Strategisen johtamisen koulutus voi auttaa yritystäsi uuteen kasvuun kirkastamalla olemassa olevaa strategiaa tai uudistamalla sen. Kurssit auttavat analysoimaan yrityksesi strategista toimivuutta.

Johtamisen tutkinnot ja koulutusohjelmat ovat hyvin suosittuja. Johtajan pätevyyttä voi terävöittää myös suorittamalla JETin eli johtamisen erikoisammattitutkinnon, joka on noin 1−1,5 vuotta kestävä johtamisen tutkintokoulutus.

Johtamisen erikoisammattitutkinto on useimmiten työn ohessa tehtävää monimuoto-opiskelua, jossa muutamien lähiopetuspäivien ohella opiskellaan etäopiskeluina.

JET eli johtamisen erikoisammattitutkinto pureutuu useaan johtamisen osa-alueeseen:

  • henkilöstön ja asiakkuuksien johtamiseen
  • taloussuunnitteluun
  • strategiseen johtamiseen
  • viestintään
  • työlainsäädäntöön

MBA ja EMBA kokeneille osaajille

MBA ja Executive MBA eli EMBA ovat kansainvälisestikin tunnettuja johtamiskoulutuksia. Ne eivät ole tutkintokoulutuksia, vaan laajoja koulutusohjelmia, joita tarjoavat usein yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset tai vastaavat koulutusorganisaatiot.


Johtamiskoulutus kehittää johtajan vahvuuksia ja parantaa heikkouksia

Pähkinänkuoressa voidaan sanoa, että kaikenlainen johtamiskoulutus antaa työkaluja yrityksen tai organisaation kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen. Johtamisen taitoja on kehitettävä ja ylläpidettävä jatkuvasti, mikäli halutaan varmistaa yrityksen kilpailukyvyn säilyttäminen.

Johtamiskoulutuksen sisältö riippuu pitkälti kouluttautujan osaamistaustoista ja kehitystarpeista. Tässä joitakin aiheita, joihin on tarjolla johtamiskoulutusta:

  • Osaamisen johtaminen
  • Strateginen johtaminen
  • Tietojohtaminen
  • Henkilöstöjohtaminen
  • Itsensä johtaminen
  • Muutoksen johtaminen
  • Operatiivinen johtaminen
  • Asiakkuuksien johtaminen
  • Syväjohtaminen
  • Ihmisten johtaminen
  • Johtamisen työkalut.

Johtamisen koulutusta järjestetään myös räätälöitynä eri ammattialoille. Johtamisen koulutuksia on tarjolla julkisen ja yksityisen sektorin:

  • esimiehille
  • johtajille
  • HR-ammattilaisille (esimerkiksi työhyvinvoinnin johtaminen tai osaamisen johtaminen)
  • kehitystyötä vetäville asiantuntijoille
  • myynnin vetäjille

Erityisesti myynnin johtamisen, sosiaali- ja terveysalan johtamisen sekä seurojen ja yhdistysten johtamisen koulutuksille on saatavilla alojen tai tehtävien erityispiirteet huomioivaa, kohdennettua johtamiskoulutusta.

Suurin osa koulutuksista tähtää oman työn kehittämiseen ottamalla huomioon konkreettiset oman työsi tarpeet. Voit esimerkiksi valita johtamiskoulutuksen, jonka yhteydessä laadit henkilökohtaisen kehittämissuunnitelman. Koulutuksissa arvioidaan omia vahvuuksiasi ja haasteitasi omassa johtamistyössäsi ja opit johtamaan myös itseäsi.


Palaa sivun alkuun


Lähteet: Turun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Yritys-Suomi, Sitra.fi

Toimi näin

Etsi ja löydä sinua kiinnostava koulutus


Pyydä lisätietoa tai ilmoittaudu


Koulutuksenjärjestäjä on sinuun yhteydessä

Vertaile koulutuksia