Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Scrum liiketoiminnalle – saa enemmän aikaan, nopeammin

Taskmill
Yhteenveto
7 tuntia
Sopimuksen mukaan
suomi
   
Tilauskoulutus
Verkossa
Koulutus

Scrum liiketoiminnalle – saa enemmän aikaan, nopeammin

Scrum antaa kehittämiselle rytmin ja valmiin rakenteen tulosten tarkasteluun ja nopeaan oppimiseen. Ketteryys ei ole sähläystä, vaan suunnitelmallisuutta. Läpinäkyvyys, selkeä rytmi ja nopea palautteen saaminen auttavat reagointinopeuden kasvattamisessa. Kehitä liiketoimintaa, tuotteita tai palveluita jatkuvasti tekemisen tapaa ja lopputuotosta parantaen.

Keskittyminen järkeviin ja arvokkaisiin asioihin auttaa saamaan enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa. Maailma on täynnä turhia asioita, joiden suunnitteluun ja kehittämiseen on käytetty valtavasti aikaa ja vaivaa. Montaako ohjelmaa sinä käytät esimerkiksi pesukoneestasi?

Mistä maailman käytetyimmässä ketterässä menetelmässä on kysymys? Opiskelemme Scrumia käytännön kautta, harjoitellen. Scrumissa käytetään sprinttejä, ihan kuin urheilussa. Siis lyhyitä ajanjaksoja, joka aikana tehtävät suunnitellaan, tehdään ja tuotokset tarkistetaan. Lopuksi katsotaan retrospektiivissä peräpeiliin, ja tutkaillaan mikä meni hyvin ja missä voisi vielä vähän parantaa.

Koulutuksen rakenne:

  • Ketterä ajattelutapa – mitä ketteryys käytännössä on?
  • Mitä Scrum on?
  • Harjoitus, jossa käymme läpi mm.
    • Roolit ja vastuut (Tuoteomistaja, Scrum Master, kehittäjä)
    • Tapahtumat
      • Sprintti
      • Sprintin suunnittelu
      • Päivittäispalaveri eli Daily
      • Sprintin katsemointi
      • Retrospektiivi
    • Tuotokset
      • Tuotteen kehitysjono (backlogi) ja tuotteen tavoite
      • Sprintin kehitysjono ja sprintin tavoite
      • Inkrementti ja valmiin määritelmä

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Scrum liiketoiminnalle – saa enemmän aikaan, nopeammin, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan kouluttajalle.

Aikataulu

8.10.2021 klo. 9-17

Koulutuspaikka

Google Meet/Helsingin toimisto

Kouluttaja

Raija Harle

Raijalla on vahva käytännön kokemus yli kahdenkymmenen vuoden ajalta suurten yritysten toimintatapojen järkevöittämisestä. Hän auttaa yrityksiä mielellään valmentaen ja kouluttaen ketteryyteen tai tehden muutosta ketterässä roolissa toimien. Raija kehittää myös Taskmillin valmennus- ja koulutusyksikköä sekä suunnittelee ketteryysvalmennuksia organisaation tarpeista lähtien. Tämän tähtifasiliaattorin työpajoissa osallistujat pääsevät keskittymään täysillä ja tulokset ovat taattuja.

Kustannukset

Tämän koulutuksen hinta on 550 € + alv.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Scrum liiketoiminnalle – saa enemmän aikaan, nopeammin? Täytä yhteystietosi, niin koulutuksen järjestäjä ottaa sinuun yhteyttä.

Taskmill

Taskmill – käänteentekevää koulutusta ja valmennusta

Taskmill tarjoaa mutkatonta, kokonaisvaltaista tukea asiakkaidensa ketterällä matkalla. Taskmill on auttamassa täysin asiakkaan tarpeen mukaan: valmentaen, kouluttaen, analysoiden ja tukien. Oletpa ketteryyden alkumatkalla tai jo kokenut konkari, Taskmillin koulutustarjonnasta löydät uraasi edistäviä koulutuksia helposti purtavissa paloissa. Tehovalmennukset keskittyvät ketterään ajattelutapaan...


Lue lisää kouluttajasta Taskmill ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Taskmill

Konepajankuja 1
00510 Helsinki

 Näytä puhelinnumero
www.taskmill.fi

Arvioinnit
Arvioi tämä koulutus ensimmäisenä.
Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Parhaat Microsoft-koulutukset

Sulavan laajasta valikoimasta löydät kaiken, mitä tarvitse ollaksesi Microsoft- ja pilvipalveluiden ammattilainen tänään ja huomenna. Tutustu!

Ota yhteyttä

Saadaksesi lisätietoa aiheesta Scrum liiketoiminnalle – saa enemmän aikaan, nopeammin täytä seuraavat tiedot: