Sosiaalisen median työkäyttö, työsuojelunäkökulma

Sosiaalisella medialla tarkoitetaan verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olon lisäksi. Myös työpaikkojen omissa intra- tai ekstranet-ympäristöissä voi olla keskustelupalstoja työntekijöiden väliseen vuorovaikutukseen.
Parhaimmillaan some tukee niin asiakaspalvelua kuin työpaikan yhteistyötä ja yhteistoimintaa. Sosiaaliseen mediaan liittyvät mahdolliset kielteiset puolet tulisi kuitenkin nähdä myös työsuojelullisena asiana. Some tekee niin aiheellisesta kuin aiheettomasta kritiikistä entistä julkisempaa ja on siksi psykososiaalinen kuormitustekijä, joka tulee työsuojelussa ottaa huomioon.
Kun some on osa työtä, työpaikoilla on tarpeen olla yhteisesti sovitut periaatteet ja käytännöt siitä, miten somessa käyttäydytään ja miten havaittuun tai koettuun epäasialliseen tai uhkaavaan käyttäytymiseen puututaan.
Koulutuksessa paneudutaan sosiaalisen median käyttöön työsuojelun ja työhyvinvoinnin näkökulmista sekä määritellään eri toimijoiden roolit ja vastuut ongelmatilanteissa.
Koulutuksen teemaa käsitellään lakisääteisten velvoitteiden sekä suositusten ja hyvien käytäntöjen näkökulmasta.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Sosiaalisen median työkäyttö, työsuojelunäkökulma, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Seuraavat toteutukset
Kohderyhmä
Työntekijät, esihenkilöt, henkilöstön edustajat
Kustannukset
150,00 EUR + alv 24%
Alle 50 palkansaajan työnantajat saavat 20 %:n alennuksen hinnasta. Osallistumismaksu laskutetaan jälkikäteen.
Ota yhteyttä
Parempi työ lisää hyvinvointia ja tuottavuutta
Työturvallisuuskeskus tarjoaa palveluja työpaikoille työturvallisuuden kehittämiseen ja työsuojelun yhteistoiminnan parantamiseen. Kaikki työelämässä olevat saavat tietoa työturvallisuuden perusasioista. Työturvallisuuskeskus tarjoaa yhteistoimintahenkilöille, esihenkilöille ja asiantuntijoille syventävää, toimialat huomioivaa tietoa ja tukea turvallisten ja terveellisten työolojen kehittämiseen. Johdolle Työturvallisuuskeskus tarjoaa tietoa työturvallisuuden hyödyistä...
Lue lisää kouluttajasta Työturvallisuuskeskus ja katso koulutustarjonta täältä