Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Arvioinnit aiheesta Excel – tiedon visualisointi

Keskiarvo: 4,2

Perustuu 30 arviointiin

Osallistuja
(4)
Osa oli tuttua, mutta paljon uuttakin tuli. Kiva, kun osallistujien tarpeet myös huomioitiin eli räätälöitiin myös tarpeen tullen.
Osallistuja
(4)
Välillä edettiin hieman liian nopeasti ja jos jää kärryiltä siinä vaiheessa menee seuraavat vaiheet myös ohi. Muuten todella helppo seurata.
Osallistuja
(5)
Erittäin hyvä kurssi ja laadukasta opetusta! Omalta osaltani kurssilla oli enemmän kertausta aiemmin opiskelluista aiheista kuin odotin, sillä työpaikallamme järjestettiin viime vuonna sekalaista Excel-jatkokoulutusta jossa oli päällekkäisyyttä tämän kurssin kanssa. Silti hyvää kertausta ja uuttakin oppia tarttui matkaan. Kiitos!
Osallistuja
(4)
Mielenkiintoinen kurssipäivä jossa käytiin läpi käytettyyn aikaan nähden suht kattavasti tiedon esittämistä Excelin avulla.
Osallistuja
(4)
Kiitos! Teki hyvää nähdä excelin ominaisuuksia siten että niitä esiteltiin. Tavallisesti käytän niitä ominaisuuksia joita satun tarvitsemaan, mutta en aina tiedä mitä olisi tarjolla. Opetus oli hyvää!
Koulutukseen osallistunut
(4)
Koulutukseen osallistunut
(5)
Koulutukseen osallistunut
(4)
Olisi helpottanut seuraamista jos kouluttajalla olisi ollut sama excel-versio kuin muissa koneissa.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Koulutukseen osallistunut
(4)
Parempi kuin viime viikkoinen exel opettaja.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Koulutukseen osallistunut
(4)
Kiitokset, tuli paljon hyviä vinkkejä.
Koulutukseen osallistunut
(3)
Koulutukseen osallistunut
(4)
Kiitos, ytimekästä opetusta.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Koulutukseen osallistunut
(5)
Tietotekniset yhteydet toimivat hyvin koko päivän ajan, kurssi eteni sopivaa vauhtia. Kouluttaja oli hyvä.
Koulutukseen osallistunut
(5)
Kouluttaja oli hyvin perehtynyt omaan asiaansa. Sai vastauksia omiin ongelmiin.
Koulutukseen osallistunut
(5)
Erittäin ammattitaitoinen ja motivoitunut kouluttaja. :) Huoneessa oli hieman liian kylmä lämpötila.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Ope oli hyvä ja selkeä. Mukava, ystävällinen ja järjestelmällinen. Oikein hyvä!!
Koulutukseen osallistunut
(4)
Erinomainen koulutus ja todella hyvä kouluttaja. Opittavien asioiden määrä oli juuri sopiva, samoin etenemistahti.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Loistava kurssi ja taitava, osaava, asiantunteva, upea Pia! Kiitos tuhannesti.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Hyvä, selkeä sisältö, joka vastasi odotettua eli sain sen mitä hain.
Koulutukseen osallistunut
(4)
Koulutukseen osallistunut
(4)
Olen aiemmin käynyt jo yhdellä excel-kurssilla, joten tuli paljon päällekkäisiä asioita. Onneksi tuli myös vähän uutta. Ja kertaus on aina opintojen äiti :)
Koulutukseen osallistunut
(4)
studentum.fi
Tilaa uutiskirjeemme
Saat koulutusvinkkejä, tarjouksia ja uutisia suoraan sähköpostiisi.