Esihenkilön taloustaidot – työkaluja talouden ymmärtämiseen ja talousosaamisen kehittämiseen

Koulutus on tarkoitettu yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin esihenkilöille ja tiimipäälliköille sekä johtajille, jotka tekevät talousvaikutteisia päätöksiä. Koulutus antaa kattavan kokonaiskuvan siitä, miten erilaiset suunnitelmat ja toimet vaikuttavat talouteen ja tunnuslukuihin - sekä aivan erityisesti: millä edellytyksillä rahat riittävät myös jatkossa?
Organisaatioiden madaltuessa ja itseohjautuvuuden lisääntyessä esihenkilöiden ja tiimipääl- liköiden taloustaitojen tarve kasvaa. Vastuullista toimintaa ei ole se, että vain ylimmällä johdolla on yksinoikeus analysoida ja tulkita numeroita. Vastuullisuustalkoisiin tarvitaan koko työyhteisöä.
Meillä on taipumus ajatella ja tehdä asioita, joita tunnemme ja välttää asioita, jotka ovat vieraita. Ongelmia syntyy, jos tutut asiat osoittautuvat vahingollisiksi tai kun vieraisiin asioihin - esimerkiksi taloustietoihin - kätkeytyvät mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.
Kun näemme taloudesta olennaisimman, kaikki ymmärtävät paremmin toisiaan.
Esihenkilön taloustaidot -koulutuksesta saat kattavat tiedot talouden eri osa-alueista, opit talouden tärkeimmät käsitteet ja osaat budjetoida sekä seurata toimintaa ja investointeja aiempaa tarkemmin ja helpommin.
Tähän koulutukseen osallistuminen ei edellytä aiempaa taloushallinnon osaamista.
Aikataulu
Ohjelma klo 9.00–15.30 molempina päivinä
Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu klo 8.30
Lounas klo 12.00–13.00
Iltapäiväkahvi klo 14.00
Koulutus päättyy klo 15.30
1. päivä: Pääpaino sisäisen ja operatiivisen laskentatoimen näkökulmilla
”Enempää ei esihenkilön tai tiimipäällikön tarvitse tietää taloudesta”
- Toiminnan ja talouden yhteydet
- ”Tulokset” eivät aina ole rahaa – miksi?
Toiminnan suunnittelu ja suunnitelmien muuttaminen budjeteiksi?
- Tavoitteet vs. toteuma plus ennusteet – toiminnan ohjaus
- Toiminnan talousnäkökulmainen seuranta ja korjausliikkeet
- Tulosyksikkö-/ kustannuspaikka-/ osasto-/ tiimikohtainen budjetointi ja seuranta
- Katelaskennan eri muodot – myös rahavirtanäkökulmaiset Katelaskennan eri muodot – myös rahavirtanäkökulmaiset
- Kohoavien kustannusten, alenevien tuottojen ja hidastuvien prosessien mallintaminen – ja simulointi myös toisinpäin!
- Hinnoittelu
Investointilaskelmat ja niiden seuranta
- Investointien vaikuttavuuden mallintaminen
- Investointilaskelmat päätösten teon pohjaksi
- Investointien rahoituksen suunnittelu ja rahoitusratkaisut
- Investointien toteutumisen seuranta
- Investointien aikataulu- ja kustannusmuutosten päivittäminen
- Investointi- ja muiden riskien hallinta
- Aineellisten ja aineettomien investointien erilaiset kirjanpitokäsittelyt sekä niiden vaikutus seurantaan
2.päivä: Pääpaino ulkoisen ja strategisen laskentatoimen näkökulmilla
Kustannuspaikkojen ja projektien talousvaikutukset koko yhteisöön
- Tiimien talous osana yrityksen tuloslaskelmia, taseita ja kassavirtoja
- Konsernit ja verkostot – johtaminen ja seuranta
Rahoittajien ja sijoittajien näkökulmat
- Mitä tunnuslukuja ulkopuoliset sidosryhmät seuraavat ja miksi?
Tuloslaskelmien ”alimmat rivit” eli jaksotetut tulokset vs. jaksottamattomat – miten poikkeavat toisistaan?
- Kilpailija- ja toimittajavertailut ja kirjanpidon jaksotettujen vs. jaksotuksista purettujen tulosten väliset vertailut - mitä ne kertovat?
Organisaation tuottavuuden ja vaikuttavuuden mittarit
- Kassavirtoja kerryttämään kannustavat ja rooliodotuksiin pohjaavat palkitsemisjärjestelmät
Prosessit tarvitsevat käyttöpääomia – mitä ne ovat ja miten lasketaan?
- Brutto- vs. nettokäyttöpääoma sekä kausivaihtelujen rahoitus
- Kasvun talousmallintaminen ja prosessirahoituksen (käyttöpääoman) turvaaminen
Johtamistavan vaikutukset toimintaan ja talouteen
- Vertikaalisen vs. horisontaalisen johtamistavan vaikutukset investointi- ja osinkojen maksukykyyn tuoreiden tutkimusten valossa
Toimialasta, koosta ja organisaatiorakenteesta riippumatta talouden lainalaisuudet ja niistä johdettujen tunnuslukujen ominaisuudet ovat samoja. Tässä koulutuksessa tutustutaan myös joidenkin konkurssikeisien (RTV tmv.), pörssiyhtiöiden (esim. Nokia, Atria, HKFoods) ja hyvinvointialueiden sekä Suomen valtion tilinpäätösten pohjilta taloudesta tehtyihin löydöksiin.
Kouluttaja
Riku Lehtinen
Kustannukset
1490.00€ + alv
Seuraavat toteutukset
Ota yhteyttä
YritysAkatemia on perheyritys, jonka koulutusperiaatteena on asiakaslähtöinen, ajankohtainen ja laadukas palvelu. Sen vahvuuksia ovat vankka 30 vuoden kokemus alalla sekä kouluttajien rautainen ammattitaito. YritysAkatemia järjestää koulutuksia laidasta laitaan, taloushallinnosta esimieskoulutuksiin, vuorovaikutustaitojen huollosta palkkahallinnon haasteisiin, sekä sopimusoikeuden kiemuroista julkisiin hankintoihin. Koulutuskalenterista...
Lue lisää kouluttajasta YritysAkatemia ja katso koulutustarjonta täältä