Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

7 vinkkiä lomaltapaluuseen

7 vinkkiä: näin asennoidut arkeen loman jälkeen

Olemme kaikki varmasti tunteneet sen. Rytinän, jolla kesäloman jälkeen palaamme arkeen. Ikävältä paluun ei kuitenkaan tarvitse tuntua! Kokosimme 8 vinkkiä, jotka paitsi helpottavat paluutasi töihin, myös petaavat tien menestyksekkäälle syksylle.

1. Älä avaa sähköpostiasi suoralta kädeltä

Outlookin avaaminen ei todennäköisesti toimi vastalääkkeenä lomaltapaluuahdistukseen. Lukemattomia viestien (ja tekemättömien hommien listaaminen) ei välttämättä ole paras alku päivällesi, varsinkaan jos motivaatio on muutoinkin hieman hukassa. Sen sijaan, että sukellat pää edellä sähköpostilaatikkoosi, kannattanee aloittaa vaikka kuulumiskierroksella kollegoiden kanssa. Kollegoiden puhuttaminen antaa hieman pehmeämmän alun päivällesi. Saat katsauksen viimeaikaisiin tapahtumiin ja ehkäpä osa sähköpostissasi odottavista solmuista aukesi jo kuin itsestään!

2. Aloita pienesti

Varmista, että ensimmäinen asia, jonka teet, ei ole se suurin homma listallasi. Aloita rutiininomaisemmilla tai yksinkertaisemmilla työtehtävillä, jolloin saat hyvä flown päälle to-do-listasi purkamisessa. Pääset nopeammin sisään työhösi eikä paluu tunnu niin raskaalta. Projektisi organisaation uudelleenorganisoimiseksi tai uuden tiedostojärjestelmän luomiseksi voi odottaa, kunnes olet taas täysin kärryillä. Aloita pienesti ja etene kohti suurempia kokonaisuuksia!

3. Pidä kalenteri tyhjänä

Ensimmäisinä päivinä lomasi jälkeen sinulla tulee olemaan aivan tarpeeksi hommaa käsissäsi. Yritä siis pitää lomaltapaluuviikko mahdollisimman tyhjänä kalenterimerkinnöistä. Kannattaa myös pohtia, onko tiimin viikkopalaveria tarpeellista pitää heti yhdeksältä maanantaiaamuna. Pursuileva inbox, lukemattomat pikaviestit ja kiireisesti hoidettavat työtehtävät odottavat jo sinua, ja vievät oman aikansa. Muista käydä postilaatikko läpi ja priorisoida tiedossa olevat tehtävät, ennen kuin bookkaat uusia, aikaa vieviä kokouksia kalenteriin.

Ota sähköposti hallintaan!

4. Kirjoita ylös ja priorisoi

Puhdista pääsi ja kirjaa ylös tekemättömät tehtäväsi. Muista priorisoida tehtävät ja arvioida, kuinka paljon aikaa kukin tehtävä vaatii. Yksinkertainen ja luotettava järjestelmä, jota voit käyttää priorisointiin, on arvioida jokaista tehtävää erikseen ja merkitä se joko merkinnällä "kiireellinen" tai "voi odottaa" ja onko tehtävä "tärkeä" tai "ei tärkeä". Näin saat yksinkertaisen yleiskuvan kriittisimmistä tehtävistä, joihin sinun kannattaa tarttua ensimmäisenä.

5. Ota taukoja

Ensimmäisinä päivinä loman jälkeen monet kokevat, että heidän on toden teolla käärittävä hihat ja työskenneltävä ekstrakovaa puhdistaakseen työpöytänsä niistä tehtävistä, jotka ovat sille loman aikana ilmestyneet. Vaarana on, että kadotat jo valmiiksi häilyvän työmotivaatiosi. Muista siksi pitää taukoja. Ota ylimääräinen kuppi kahvia tai käy haukkaamassa happea ulkona täyttääksesi energiatasot päivän aikana. Näin varmistat, että pysyt motivoituneena koko ensimmäisen viikon ajan, etkä ole ajanut itseäsi loppuun ennen maanantain iltapäiväkahvia.

6. Aikatauluta rästihommat

Suurella todennäköisyydellä palaat samojen tehtävien pariin, jotka jätit odottelemaan lomaltapaluutasi. Yhtä todennäköisesti postilaatikkosi on jo täynnä uusia. Olkaamme rehellisiä, et tee niistä valmista ensimmäisen päiväsi aikana. Et välttämättä edes ensimmäisellä viikollasi. Muista siis varata aikaa myös rästiin jääneiden tehtävien hoitamiseen. Levitä työmääräsi isommalle aikavälille ja varmista, että sinulla on tarpeeksi aikaa niin uusille kuin vanhoille tehtäville.

Ajanhallinnan kurssille?

7. Pidä kiinni lomatunteestasi!

On helppo jäädä kiinni negatiivisiin ajatuksiin, kun ihana lomasi on ohi ja olet jälleen herätyskellosi orja. Vältä tätä ansaa jatkamalla hauskojen juttujen suunnittelemista vapaa-ajallesi! Työsyksy voi olla jo käynnissä, mutta hauskuuden ei tarvitse loppua. Kesän lämpö ja valo ovat meille hyväksi. Muista siis täyttää pitkät ja valoisat illat, kuten lomallasikin teit. Ihan yhtä myöhään ei ehkä kannata kukkua, mutta loppukesän ja alkusyksyn illoista nauttiminen aktiviteettien merkeissä on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Lisäät jaksamistasi ja pehmennät laskeutumista arkeen.

8. Muista, että loma on lomaa ja työ on työtä

Vaikka olisikin mukavaa pitää vapaa-aika ja työ täysin erillään toisistaan, harva onnistuu siinä täysin. Loma on kuitenkin lomaa ja olet sen ansainnut työnteollasi. Sinun ei siis tarvitse kuroa umpeen loma-aikaa tekemällä ylitöitä lomasi jälkeen. Tai sortua muihinkaan höpsöihin poissaolon, syyllisyyden ja stressin aiheuttamiin höpsöihin ajatuksiin. Hyväksy hetkellinen töiden kasaantuminen ja lähde kohti syksyä ja uutta kvartaalia täynnä energiaa!

Tuleeko työnkuvasi muuttumaan syksyllä tai lähitulevaisuudessa?

Kaipaatko täydennyskoulutusta nykyisen tehtäväsi tueksi tai lisäinspiraation saamiseksi?

Etsi ja vertaile täydennyskoulutuksia täällä!

Viimeksi päivitetty: 24 elo 2018

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 14.3.2018

Opas markkinointiuralla kehittymiseen

Listasimme ylös, minkälaisia taitoja markkinointialalla menestymiseen tarvitaan. Markkinoinnin parissa menestyvät etenkin luovat ja vakuuttavat henkilöt sekä ne, joilla on todellista intohimoa kilpailla markkinoilla.

Teemat: Markkinointi , Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 14.3.2018

Mitä on coaching?

Oletko miettinyt, mitä coaching tarkoittaa? Miten coach pätevöityy tehtäviinsä tai mihin tilanteisiin coachaus sopii? Otimme selvää asiasta ja haastattelimme Business Coaching Instituten asiantuntijoita,

Teemat: Coaching , Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 14.3.2018

Koulutus.fi:n haastattelusarja: työelämän kehittäminen, Suomen ulkoasiainministeriö

Suomen ulkoasiainministeriössä työskentelevä Anne Ben Ammar kertoo kokemuksiaan kansainvälisessä työympäristössä työskentelemisestä.

Teemat: Kansainvälisyys , Ura
Lue lisää

Etsitkö koulutusta?

Koulutus.fi:n ilmaisen tarjouspyyntöpalvelun kautta saat apua koulutusten etsintään.

Täytä lomake tästä

Tarjouspyyntöpalvelu

Tilaa uutiskirjeemme
Tilaa uutiskirje työelämän koulutuksista.
joulukuu 2018
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6