Täydennyskoulutusta erityisopettajalle

Erityisopettajan täydennyskoulutus, Uraopas

Erityisopettajat työskentelevät peruskouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Erityisopettajat antavat erityistä opetusta sitä tarvitseville oppilaille. Syyt erityisopetuksen tarpeeseen vaihtelevat. Ne voivat olla esimerkiksi psyykkisiä, fyysisiä tai muita syitä, jotka vaikuttavat oppimiseen. Erityisopetuksen tarpeen taustalla voi olla esimerkiksi vammaisuus, sairaus, kehityksen viivästyminen tai sosiaalinen sopeutumattomuus.

Ehdotuksia täydennyskoulutukseksi erityisopettajalle

Erityisopettajan työ voi aika-ajoin olla raskasta, sillä työssä saattaa joutua kohtaamaan henkisesti raskaita tilanteita. Erityisopettaja tekee tiiviisti yhteistyötä muiden opettajien kanssa sekä kohtaa myös oppilaiden vanhempia. 

Erityisopettajan on ymmärrettävä erilaisuutta ja osattava toimia hyvin erilaisten ihmisten kanssa oli kyse sitten ihmisen vammaisuudesta tai etnisestä taustasta. Vuorovaikutustaitojen on siis syytä olla kunnossa.

Myös erityisopettajan on osattava käyttää opetuksessa tarvittavia teknologisia apuvälineitä. Omaa osaamistaan niin teknologiassa kuin pedagogisissa taidoissa on hyvä päivittää sopivin väliajoin.

Pohdi, haluatko jatkokouluttautua

Jos olet kiinnostunut täydennyskoulutuksesta, ota asia puheeksi esimiehesi kanssa. Jos työpaikallasi on osaamisen kehittämispolitiikka, sinulla voi olla mahdollisuus käyttää muutama päivä täydennyskoulutukseen tai työnantajasi saattaa olla valmis vastaamaan koulutuskustannuksistasi.

Voit aloittaa sopivan koulutuksen etsimisen pohtimalla mahdollisia aukkoja omassa tietämyksessäsi ja millä työsi osa-alueella voisit olla entistäkin parempi. Voit myös kysyä esimieheltäsi tai kollegoiltasi vinkkejä koulutuksista, jotka sopisivat sinulle.

Tulevaisuuden näkymät

Kuten kaikkien ammattien kohdalla, myös erityisopettajat tulevat kohtaamaan haasteita sovitettaessa uusia käytäntöjä jo vakiintuneisiin opetusmenetelmiin. Teknologia tulee yhä vahvemmin myös erityisopetukseen ja sitä on osattava käyttää hyödyksi. 

Liittyvät ammatit: opettaja, oppilaanohjaaja

Lähteet: ammattinetti.fi, SOOL


Mainokset

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua: