16 elo 2019

Täydennyskoulutusta järjestyksenvalvojalle

Täydennyskoulutusta järjestyksenvalvojalle, Uraopas

Järjestyksenvalvojalla on oikeus huolehtia väliaikaisesti henkilöistä, ketkä vaarantavat yleistä järjestystä tai ovat päihtyneitä. Velvollisuutesi on raportoida poliisille, kun tulet tietoiseksi rikoksesta. Järjestyksenvalvojat työskentelevät erilaisissa tapahtumissa, kauppakeskuksissa ja julkisissa kulkuneuvoissa. Työajat sijoittuvat myös iltoihin ja viikonloppuihin, mikä edellyttää joustavuutta.

Ehdotuksia lisäkoulutukseksi järjestyksenvalvojalle

Järjestyksenvalvojan on hyödyllistä omaksua pedagogisia taitoja, jotta pystyt välittämään viestisi ymmärrettävällä tavalla. Myös vuorovaikutuksen ja esiintymistaitojen kurssit tarjoavat sinulle työkaluja sanalliseen ja sanattomaan viestintään.

Työssäsi tarvitset taitoa käsitellä erilaisia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla. Saatat kohdata myös ulkomaalaisia, joten kielitaidon kehittäminen voisi olla seuraava askel. Ruotsin ja englannin kielten lisäksi muutkin kielet ovat hyödyllisiä kansainvälistyvässä yhteiskunnassa.

Esimiestaitojen kurssi auttaa sinua sopeutumaan uuteen rooliisi, jos olet juuri siirtynyt esimiesrooliin. Vaikka et toimisikaan esimiesasemassa, voit oppia hyödyllisiä taitoja esimiestaitojen kursseilla. Pidemmistä johtamisen tutkinnoista saat kattavan kuvan esimiestyöstä. Tarjolla on myös lyhyempiä esimieskursseja, jotka keskittyvät esimiestyön eri osa-alueisiin, kuten konfliktien ratkaisuun tai valmennuksen johtamiseen.

Järjestyksenvalvojan on tärkeää pysyä rauhallisena paineen alla. Stressinhallinnan ja henkilökohtaisen tehokkuuden koulutukset voivat tarjota sopivia työkaluja stressaaviin tilanteisiin. Aggressiivisten tai väkivaltaisten ihmisten kohtaamiseen voit varautua kertaamalla järjestyksenvalvojan työkalujen oikeaoppiset käyttötavat.

Täydennyskoulutusta järjestyksenvalvojalle, Uraopas

Pohdi, haluatko jatkokouluttautua

Jos olet kiinnostunut jatkokouluttautumisesta, ota asia puheeksi esimiehesi kanssa. Sinulla voi olla mahdollisuus käyttää muutama päivä täydennyskoulutukseen tai työnantajasi saattaa olla valmis vastaamaan koulutuskustannuksistasi.

Aloita sopivan koulutuksen etsiminen pohtimalla mahdollisia aukkoja osaamisessasi ja miettimällä millä työsi osa-alueella voisit olla entistäkin parempi. Kysy esimieheltäsi ja kollegoiltasi vinkkejä sopivista koulutuksista. Antaako saamasi palaute ideoita täydennyskouluttautumiseen?

Tulevaisuuden näkymät

Kiinteistöpalvelut, isännöintipalvelut ja kiinteistöliiketoiminta työllistävät kiinteistöalalla. Turvallisuusalan työllisyyttä ylläpitää jatkuva tarve ylläpitää kotien, koulujen ja työpaikkojen turvallisuutta.

Yksityinen turvallisuusala on kasvanut turvallisuustietoisuuden myötä. Yksityisen turvallisuusalan työllistymistilanne on hyvä nyt ja tulevaisuudessakin. Alan työpaikkoja on lisännyt yritysten ja julkisyhteisöjen turvallisuustoimintojen ulkoistaminen. Alan ammattilaisista on kysyntää, reippaan työvoimavaihtuvuuden vuoksi.

Liittyvät ammatit: poliisivartija

Lähteet: ammattinetti, utbildning.se

Viimeksi päivitetty: 16 elo 2019

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 15.3.2019

Uraopas | kasvatus- ja ohjausala

Oletko pedagogiikan alan ammattilainen ja harkitset osaamisesi täydentämistä jatkokoulutuksella tai täsmäkurssilla? Täydennyskoulutukset antavat uusia tietoja ja taitoja sekä työskentely- ja ajattelutapoja. Tuumasta toimeen siis! Oikean kurssin löytäminen ja koulutusviidakossa navigoiminen voivat osoittautua haasteellisiksi. Siksi on olemassa Uraopas – jotta löytäisit helpommin oikean täydenn ...
Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 26.4.2019

9 taloustermiä, jotka sinun tulisi tuntea

Tunnetko talouden perustermit? Pieni muistinvirkistys on aina paikallaan! Katso listamme ja kerrytä tietouttasi.

Lue lisää
Viimeksi päivitetty 3.6.2020

Miten kartoitan tiimini osaamistarpeet?

Koulutustarpeiden arviointi ja osaamisen kartoittaminen on ideaalissa tilanteessa osana yrityksen strategiaa, tavoitteita ja visiota. Osaava henkilöstö on merkittävä osa palvelujen tuloksellisuutta ja vaikuttavaa johtamista. Lue lisää!

Lue lisää
studentum.fi
Tilaa uutiskirjeemme
Saat koulutusvinkkejä, tarjouksia ja uutisia suoraan sähköpostiisi.