Palkka ja työkorvaus verotuksessa

Palkan ja työkorvauksen välinen rajanveto verotuksessa on ennakkoperinnän arkipäivää. Ero näiden työstä maksettavien korvausten kohdalla on merkittävä etenkin siksi, että palkkana maksettaviin suorituksiin liittyy erilaiset maksajan velvoitteet kuin työkorvausta maksettaessa.
Palkasta toimitetaan ennakonpidätys, annetaan ilmoitukset tulorekisteriin, maksetaan työnantajan sairausvakuutusmaksu sekä huolehditaan mahdollisista muista palkan sivukuluista. Lisäksi palkka on aina työntekijän henkilökohtaista tuloa. Työkorvaus puolestaan käyttäytyy eri tavalla. Toisinaan rajaus siitä, kummasta suorituksesta on kyse, voi olla hankalaa. Verolainsäädäntö ei ole muuttunut vuosiin, mutta osaltaan juuri se saattaakin aiheuttaa tulkintaongelmia työn tekemisen mallien muuttuessa.
Koulutus antaa valmiudet tunnistaa palkka ja työkorvaus eri tilanteissa. Koulutuksessa käydään läpi verolainsäädäntö ja tulkinnassa apuna olevat korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut sekä Verohallinnon ohjeet.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Palkka ja työkorvaus verotuksessa, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Kohderyhmä
Palkanlaskijoille, taloushallinnon parissa työskenteleville, sekä esimiehille
Aikataulu
03.05.2023 klo 09:00 – 12:00
8.30 Aamiainen paikan päällä osallistuville
8.45 Webinaariympäristö aukeaa
9.00 Koulutus alkaa
Tauot
12.00 Koulutus päättyy
Koulutuspaikka
Osallistu paikan päällä tai etänä webinaariin!
Helsinki
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Neuvottelukeskus, Eteläranta 10
Kouluttaja
Tilaisuuden luennoitsijana toimii oikaisulautakunnan johtava puheenjohtaja Tomi Peltomäki Verohallinnosta. Tomi on selkeäsanainen luennoitsija, joka osaa kertoa mutkikkaistakin veroasioista kuulijaystävällisesti, huumoria unohtamatta.
Kustannukset
Normaalihinta: 405,00
EK:n jäsenhinta: 310,00
Hintoihin lisätään alv 24 %.
Hinnat sisältävät:
- Paikan päällä osallistuville:
Sähköisen koulutusmateriaalin sekä ohjelmanmukaiset tarjoilut. - Webinaariin osallistuville:
Sähköisen koulutusmateriaalin sekä webinaaritallenteen. Tallenne on katsottavissa 30 vrk:n ajan tilaisuuden jälkeen.
Ota yhteyttä

EK-Tieto Oy
EK-Tieto Oy tarjoaa yrityksille koulutuspalveluja työsuhdeasioissa, palkanlaskennassa, yritysverotuksessa ja yritysturvallisuusasioissa. Suurin osa koulutuksista on kaikille yrityksille avoimia koulutuksia ja seminaareja, joita järjestetään pääosin pääkaupunkiseudulla sekä live-webinaareina. Lisäksi EK-Tieto järjestää räätälöityjä koulutuksia asiakkaan tarpeen mukaan ympäri Suomea. Laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat myös webinaaritallenteet....
Lue lisää kouluttajasta EK-Tieto Oy ja katso koulutustarjonta täältä