Videon ennakkosuunnittelu ja käsikirjoittaminen

“Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty” pitää paikkansa erityisesti kun tehdään videota, olipa videon esitysalusta sitten netti tai iso näyttö. Preproduction eli tuotannon ennakkosuunnittelu on tärkein osa videon tekoprosessia. Hyvä ennakkosuunnittelu näkyy parempana lopputuloksena ja monet sudenkuopat vältetään. Hyvä suunnittelu pienentää myös budjettia.
Tällä kurssilla opit mitä kaikkia hyvin erilaisiakin asioita on hyvä ottaa huomioon ennen kuin kamera käynnistetään. Opiskellaan, mihin video välineenä sopii ja mistä lähtökohdista suunnittelu alkaa. Opit keskeisimmät asiat niin katsojan mielenkiinnon herättämisestä ja ylläpitämisestä kuin faktojen tarjoamisesta katsojalle. Myös kuvausluvat, aineistojen lataaminen netistä ja budjetoinnin perusteet käydään läpi. Saat valmiuksia toimivan, selkeän ja kiinnostavan videon ideoimiseen ja suunnittelemiseen. Joskus on tarpeen tehdä varsinainen käsikirjoitus, jonka tekemiseen tämä kurssi myös antaa pohjatietoa.
Kurssin käytyäsi ennakkosuunnitteluvaihe menee tehokkaammin ja varmemmin. Saavutat videoillasi kohderyhmäsi paremmin ja kustannustehokkaammin.
Seuraavat toteutukset
Kohderyhmä
Kurssi sopii kaikille videota tilaaville tai videota itse tekeville. Ei edellytä kuvaamis- tai leikkaamistaitoja tai muutakaan teknistä osaamista.
Kouluttaja
Tita Jänkälä on yli 20 vuotta alalla toiminut ohjaaja-leikkaaja, jolla on myös vankka pedagoginen kokemus.
Kustannukset
990 € (+ ALV 24 %)
Yhteydenottopyyntö
Kaikki Adobe-monimediaosaaminen sekä Microsoft-teknologioiden koulutukset samasta osoitteesta
Corellia on julkaisu-, viestintä-, ja markkinointityötä tekevien sekä ICT-asiantuntijoiden ja raportoinnin ammattilaisten koulutus-, konsultointi- ja avunantokumppani. Corellia on Microsoftin kultakumppani ja Adoben sertifioima koulutuskumppani, jonka lisäksi Corellia auttaa asiakkaita WordPressin, web-suunnittelun ja tekniikoiden, videon ja animaation, digimarkkinoinnin sekä viimeisimpänä verkkopalveluiden...
Lue lisää kouluttajasta Corellia Helsinki Oy ja katso koulutustarjonta täältä