Arvioinnit aiheesta Luotain Consulting Oy
Keskiarvo: 4,5
Esimerkit olivat erittäin osuvia.
Mielenkiintoinen interventio. Antoi toki ajattelemisen aihetta, mutta itse koen, että valmennuksellinen taso olisi saavutettu pidemmällä ja hajautetulla sessiolla. Tämä ei tiete...
Pidin siitä, että sanottiin ääneen se, että poissaolojen/uupumuksen kannalta ei ole ihan yhdentekevää millainen ilmapiiri töissä on.
Herätti työyhteisön ajattelemaan vuorovaikutusta työyhteisössä.
Valmennuksessa pidin eniten heränneestä keskustelusta. Muistan ehkä kuunnella paremmin kollegoja avoimin mielin.
Ammatillinen käytös ja ihmistyyppi -aiheet antoivat varmasti monelle ajateltavaa. Oli hyvä, että työyhteisön kaikki jäsenet olivat paikalla ja osallistuivat kohtalaisesti.
Koulutuksessa keskusteltiin eri teemoista. Olisiko teeman voinut rajata vielä kapeammalle?
Koulutuksessa parasta oli opitun soveltuvuus käytäntöön.
Koulutuksessa pohdittuja asioita on hyvä pohtia yhteisesti.
Koulutuksessa oli aikaa yhdessä pohtia työn kehittämistä. Aika oli hyvin jaettu eri osiin.
Kouluttajalla oli keskusteleva, mielipiteitä kuunteleva ote. Kaikki koulutuksen osiot/asiat olivat keskeisiä.
Koulutuksessa oli hyvä rytmi: keskusteleva , diat yms.
Työyhteisön ulkopuolinen keskusteluttaja antoi vauhtia ilmapiirin kehittämiselle, kiitos. Esille tuli todella tärkeitä ja ajankohtaisia asioita, hyvässä hengessä.
Pidin osallistavasta keskustelusta, sujuva suhde teoriaa ja keskustelua.
Ryhmä osallistettiin ammattitaitoisesti. Upea koulutus!
Koulutus antoi hyviä, uusia ideoita. Koulutus olisi voinut olla pidempi, kiinnostavaa.
Valmentaja oli miellyttävä ja hyvin kiinni tilanteessa ja keskustelussa. Asiasisältö ok.
Koulutuksessa keskityttiin "meihin". Avattiin työyhteisön ongelmia ja mietittiin kuinka jatkossa toimitaan. Hyvä muistutus omasta vastuusta ja omasta roolista.
Pidin valmentajan kyvystä muuttaa päivän kulkua ja kuuntelutaidosta. Olit loistava kuuntelija!
Näin muita yrityksiä