Terapeuttista kirjoittamista metsässä
Jos mikä tahansa olisi mahdollista, kuka haluaisin olla? Minkä tarinan valitsen kertroa? Miten seuraan ääntä, joka kutsuu heräämään unesta? Tule pohtimaan omaa elämääsi ja sisintäsi kirjittaen sekä tarkastellen sisäisen kokemuksesi suhdetta ympärilläsi hengittävään elämään. Saimaan saaressa, telttailuolosuhteissa, laskeudumme kuuntelemaan itseämme ja metsää.
Terapeuttinen kirjoittaminen
Kirjoitustehtävissä hyödynnämme ratkaisukeskeistä lähestymistapaa hyvinvointiin. Se muistuttaa meitä omasta vapaudestamme valita jatkuvasti yhä uudelleen keitä me olemme ja mitä haluamme kantaa menneisyydestä mukanamme. Kirjoittamisen ja sisäisen työskentelyn kautta on mahdollista astua lähemmäs vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja pistää aluille unelmien toteutumista edesauttava voimavarakeskeisen ajattelun kierre. Harjoitukset ohjaavat ajattelua omaan arvomaailmaan, tunteisiin, muistoihin ja unelmiin.
Sisäinen työskentely ja luontosuhde
Kirjoitusharjoitusten ohella pyrimme tarkastelemaan myös sisäisen todellisuutemme suhdetta ulkoiseen maailmaan meditoivan luontoyhteyden kautta. Yhdistymme luontoon mm. metsässä kävellen, nukkuen, uiden, sekä kasveja tunnistamalla. Vahvistamalla ihmisluonnon ja ulkoisen luonnon suhdetta luomme edellytykset tasapainoiselle kasvulle.
Seuraavat toteutukset
Kohderyhmä
Jokaisella on myös mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun lyhytterapeutin kanssa. Kurssi ei vaadi aikaisempaa kokemusta kirjoittamisesta tai retkeilystä. Omia tekstejä ei ole pakko jakaa muille.
HUOM. Valitsemme osallistujat haastattelujen perusteella varmistaaksemme parhaan mahdollisen yhteishengen syntymisen. Majoittuminen omissa teltoissa.
Aikataulu
18.-21.7.2024
Kouluttaja
JÄRJESTÄJÄT:
Karima Karppinen: Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kouluttaja, runoilija, väitöskirjatutkija
Ilkka Saarikoski: Luontomystikko, taiteilija, näyttelijä, omavarainen maanviljelijä ja vaattur
Kustannukset
500 € + yhteisruokailut 60 €
Majoitus omissa teltoissa
Ota yhteyttä
ProWork Oy Facebookissa
ProWork Valmennus Oy – Enemmän tuloksia
ProWork Valmennus Oy tarjoaa kattavia palveluita yrityksille sekä yksityishenkilöille. Tarjoamme sekä valmiita että räätälöityjä koulutuksia, työnohjausta, yritysvalmennusta ja coachingia sekä psyko- ja lyhytterapiaa. Toimimme joustavasti, eettisesti ja asiakaslähtöisesti. Koulutukset, esimerkiksi lyhytterapiakoulutuksemme tarjoaa työkalut kognitiiviseen ja ratkaisukeskeiseen toimintatapaan, ja sisältää runsaasti käytännön harjoittelua...
Lue lisää kouluttajasta ProWork Valmennus Oy ja katso koulutustarjonta täältä