Onnistu esihenkilönä
Käytännön kysymyksiä ja vastauksia – juristin ja työyhteisövalmentajan vinkit.
Tässä kolmiosaisessa koulutuskokonaisuudessa saat laajan kokonaisnäkemyksen esihenkilötyössä käytännössä tarpeellisista seikoista, arjen kysymysten ja vastausten kautta.
Sisältö
Koulutus koostuu lukuisista käytännönläheisistä esimerkeistä. Niissä huomioidaan sekä yleiset oikeudelliset raamit että kunkin työyhteisön oman toimintakulttuurin vaikutus. Myös uusia johtamistrendejä, ajankohtaista oikeuskäytäntöä ja mahdollisia tulevia lainsäädäntömuutoksia tarkastellaan arjen ilmiöistä käsin.
Koulutuksessa käsitellään esihenkilön keinoja palautekeskusteluista ja varhaisesta välittämisestä aina kurinpidollisiin toimiin. Lisäksi käydään läpi psykologisen turvallisuuden, valmentavan johtamisen sekä itse- ja yhdessäohjautuvuuden hyötyjä ja edistämistä.
Koulutus koostuu kolmesta osasta:
- Osa 1. Mitä töissä saa sanoa?
- Osa 2. Varoitus työntekijälle
- Osa 3. TOP 3 myönteistä keinoa
Tavoitteet ja hyöty
Koulutuksen jälkeen osallistujilla on aiempaa selkeämpi kuva esihenkilön vastuista, mutta myös oikeuksista.
Saat
- kertauksen siitä, mitä on työnantajan edustajana toimiminen
- neuvoja, miten toimia johdonmukaisesti, pitkäjänteisesti ja tasapuolisesti
- rohkeutta nostaa esiin ja vahvistaa uusia ideoita ja käytäntöjä
- viisautta ja ennakointikykyä
- työkaluja erilaisiin haastaviin tilanteisiin puuttumisissa
- malttia reagointeihin
- esimerkkejä, miten esihenkilö saa ja voi joustaa
- malleja, kuinka toimia samanlaisissa tilanteissa samalla tavalla ja erilaisissa tilanteissa eri tavoin
- ymmärryksen omien voimavarojen vaalimisen tärkeydestä sekä
- keinoja löytää velvollisuuksiesi rajat.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Onnistu esihenkilönä, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Seuraavat toteutukset
Kohderyhmä
- Nykyisille ja tuleville esihenkilöille
- Muillekin työyhteisön kehittäjille ja esihenkilöiden tukijoille, kuten esimerkiksi henkilöstöhallinnon asiantuntijoille
- Koulutuksessa käsitellään sekä työ- että virkasuhteita. Näin ollen koulutus soveltuu niin yksityisen, julkisen kuin kolmannen sektorinkin toimijoille
Aikataulu
Keskiviikkoisin 13., 20. ja 27.11.2024 klo 13–15.30
Osa 1. Mitä töissä saa sanoa? ke 13.11.2024 klo 13–15.30
Työntekijän sananvapauden ja -vastuun rajat
- Asiallisen käytöksen raamit eri työyhteisöissä
- Toivottu ja epätoivottu käytös sosiaalisessa mediassa
Esihenkilön sanat, kun työntekijä…
- kinaa
- suoriutuu kehnosti
- sairastelee työyhteisöä vahingoittavalla tavalla
- vaikuttaa olevan päihdeongelmainen
- käyttäytyy ainakin osan mielestä epäasiallisesti
- todennäköisesti valehtelee ja/tai
- toimii muuten jopa mahdottomasti
Palaute ja muu viestintä kahden kesken ja useampien kuullen
- Mitä saa sanoa kenellekin työyhteisön sisällä?
- Entä ulkopuolisille?
Aikaa kysymyksille
Osa 2. Varoitus työntekijälle, ke 20.11.2024 klo 13–15.30
Milloin ja mistä varoitus olisi syytä antaa? Esimerkkejä
- Epätoivotun toiminnan (tai toimimattomuuden) seuraus
- Mistä ei saa varoittaa?
Varoituksen merkitys ja tarkoitus
- Annetaan mahdollisuus korjata menettelyä – miten?
- Työ- tai virkasuhteen päättämisen esitoimi? Kuka varoittaa?
Kuuleminen ennen varoittamista
- Muistio kuulemisesta – mitä siihen kirjataan?
- Entä jos työntekijä on eri mieltä?
Varoituksen muoto ja sisältö käytännössä
- Mitä varoituksesta ainakin pitäisi käydä ilmi ja mitä ei?
- Varoituksen ja huomautuksen erot
Varoituksen vaikutus ja merkitys myöhemmin
- Kauanko varoitus on voimassa? Vaikuttavat tekijät
- Montako varoitusta pitää antaa? Miksi?
Varoitusmalleja
Aikaa kysymyksille
Osa 3. TOP 3 myönteistä keinoa, ke 27.11.2024 klo 13–15.30
Psykologinen turvallisuus
- Työyhteisön toimintasäännöt arjessa
- Psykologisen turvallisuuden rakentaminen ja ylläpitäminen
- Erityisesti johdon ja lähiesihenkilöiden empatiakyky
- Tuloksellinen työskentely yhteisenä tavoitteena
Valmentava johtaminen
- Osaaminen vahvuuksien kautta
- Milloin saa luottaa ja milloin ei kannata?
- Motivaatio ja motivointi
- Yhteisöllisyys
Itse- ja yhdessäohjautuvuus
- Eri toteutustapoja
- Hyödyt ja voimavarat – miten näitä saa arkeen?
- Riskit ja kuormitustekijät – kuinka vältetään?
- Käytännön esimerkkejä hyvin toimivista ratkaisuista
Aikaa kysymyksille
Koulutuspaikka
Koulutuksessa käytetään helppokäyttöistä Zoom-ohjelmaa. Suosittellaan osallistumista pöytäkoneella tai kannettavalla tietokoneella. Varaa käyttöösi kamera, mikrofoni ja kaiuttimet. Saat sähköpostiisi linkin ja ohjeet ennen koulutusta. Koulutusta ei tallenneta.
Kouluttaja
Katariina Sorvanto, juristi ja työyhteisövalmentaja, KataKoski Oy. Katariina on perehtynyt laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esihenkilönä työskennellen.
Valmennuksissaan Katariina yhdistää olennaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön soveltamisen hyvään johtamiseen ja lähiesihenkilötyöhön. Näin osallistujat saavat parhaan mahdollisen kokonaiskuvan niistä raameista, joissa he ja muut työyhteisön jäsenet voivat vastuullisesti toimia.
Katariina pitää yllä osaamistaan myös itse opiskellen. Tällä hetkellä hän viimeistelee työhyvinvointia käsittelevää KTM-tutkinnon lopputyötään ja kouluttautuu personal traineriksi.
Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työoikeudellisissa kysymyksissä.
Kustannukset
240 €
Ota yhteyttä
ETELÄ-KARJALAN KESÄYLIOPISTO – OPPIMISEN ILOA YMPÄRI VUODEN
Etelä-Karjalan kesäyliopisto järjestää avointa korkeakouluopetusta, työelämälähtöisiä koulutuksia opetus- ja varhaiskasvatusalalla sekä sosiaali-, terveys-, hallinnon ja työelämän aloilla. Tule vahvistamaan ammatillista osaamistasi, hakemaan vauhtia ura- ja palkkakehitykseen tai pohjustamaan ammatinvaihtoa. Haluathan tarjota myös omalla alueellasi laadukasta korkeakoulutusta ja alueen elinkeinoelämälle työkaluja...
Lue lisää kouluttajasta Etelä-Karjalan kesäyliopisto ja katso koulutustarjonta täältä