Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Näin onnistut uudessa työssä

Näin onnistut uudessa työssä

Täytä odotukset ja onnistu fiksuilla tavoitteilla. Palvelet itseäsi parhaiten silloin, kun olet avoin uusille mahdollisuuksille. Muista: älä huoli liikaa. Asiat tulevat ratkeamaan parhain päin niin kauan kun priorisoit oppimisen virheiden tekemisen pelkoa korkeammalle.

Sait sen uuden työn, jota etsit ja toivoit. Onneksi olkoon! Nyt on LinkedIn-profiili päivitetty ja ystävät tiedotettu iloisella uutisella – mitä seuraavaksi? Mitä sinun tulisi pitää mielessä, ettet polttaisi itseäsi loppuun tai ettet alisuoriutuisi uudessa roolissasi? Jatka lukemista ja tiedät tarkalleen, miten onnistut uudessa työssä!

Apua! En osaa tätä?

Et, etkä alussa voikaan! Ensimmäisen suudelman tapaan uusi työ voi olla hankalaa ja jännittävää. Mutta tärkeintä on ymmärtää, ettet voi osata kaikkea ensimmäisestä päivästä alkaen. Yleensä uuden työn alkaessa on paljon sulateltavaa, joten anna sen ottaa oma aikansa.

On myös hyvä budjetoida omaa energiankäyttöä. Huomioi, että työ tulee viemään alussa paljon enemmän energiaa kuin siinä vaiheessa, kun olet jo päässyt rooliin sisään. Siksi kannattaa tasapainottaa yksityiselämä sen mukaisesti. Älä ota kontollesi enempää kuin tarvitsee, anna itsesi ensin sopeutua uuteen arkipäivääsi. Kun työ sujuu, on aika hypätä mukaan useampiin vapaa-ajan aktiviteetteihin tai projekteihin.

Kukaan muu ei tarvitse näin paljon apua?

Myös kollegasi ovat olleet uusia ja varmasti osaavat odottaa sitä, että sinun täytyy kysyä paljon ja usein ennen kuin hallitset uuden kokonaisuuden. Kuten tavataan sanoa, "parempi katsoa kuin katua". Eli kysy ennen kuin kosahtaa.

Kun kollegasi sitten ottaa aikaa työstään opettaakseen sinulle jotain, ota muistiinpanoja ja varmista, että opit. Silloin sinun ei tarvitse kysyä samasta asiasta enemmän kuin on tarpeen. Jos koko prosessi on mahdollista kirjoittaa ylös, tee se. Näin apu on aina saatavilla kunnes olet vienyt prosessin läpi niin monta kertaa, että voit tehdä sen kuin hampaiden harjaamisen – automaattisesti.

En tiedä mitä minulta odotetaan?

Aseta tavoitteet! Kyllä, olet kuullut tämän aiemminkin. Sille on kuitenkin syynsä, miksi tällaiset ikivihreät suosikkivinkit toistuvat joka puolella. Ne toimivat! Asettaessasi tavoitteita ja välitavoitteita työllesi, saat hyödyllisiä vertailuarvoja edistyksesi mittaamiseen. Tavoitteiden saavuttaminen myös yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Onnistumiset auttavat sinua käsittelemään niitä ulkopuolelta ja itsestäsi lähtöisin olevia odotuksia, jotka tunnet kouraisuina mahasi pohjassa. Pyydä hetki pomosi aikaa, napatkaa kahvikupit kouraan ja asettakaa sinulle selkeä tavoite tai kaksi.

En halua epäonnistua!

Ei ole olemassa virheettömään suoritukseen kykenevää henkilöä. Ja kuinka hyvä sitten oletkaan, on aina parantamisen varaa. Kaikki tekevät virheitä! Uusi työ on viimeinen paikka, jossa virheitä haluaisi tehdä, mutta yleensä se vain menee juuri niin, että uuden naaman kontolle niitä koituu eniten.

Sen sijaan, että taistelet mahdotonta vastaan tavoittelemalla virheettömyyttä, pyri työskentelemään huolellisesti. Ota hieman ylimääräistä aikaa ennen sähköpostin lähettämistä, silmäile läpi juuri kirjoittamasi teksti tai ohjelmoimasi koodi. Työskentele ajatuksella ja perusteellisesti, mutta älä stressaa itseäsi uskomalla, että voisit säästyä virheiltä loputtomiin. Rikotaan se kupla tässä ja nyt: tulet tekemään virheitä. Hyväksy asia ja ole huolellinen jännittämisen sijasta, niin tulet tekemään niitä huomattavasti vähemmän.

Kukaan ei pidä minusta!

Varmasti pitävät. Uuden työn alkaessa voi olla kuitenkin hyvä tunnnustella työpaikan tunnelmaa. Millaisia ihmiset ovat uudessa työpaikassasi ja miten he eroavat aikaisemmista kollegoista? Ero voi olla varsin suuri ero organisaatioiden välillä. Varmista, että noudatat yhtiön tapoja. Jos käytössä on pukeutumiskoodi, noudata sitä. Jos kvartaalitulosta on tapana juhlistaa shampanjalla, mene mukaan kippistelemään, vaikka joisitkin vettä.

Tärkeää on, että edustat itseäsi. Tervehdi kaikkia käytävällä vastaan tulevia, vaikka he olisivat eri osastolta kuin sinä. Yritä istua eri ihmisten kanssa lounaspöydässä ja kerro esimerkiksi, että olet uusi ja millä osastolla työskentelet. Uutena työntekijänä sinulla on paljon aihieta, joista aloittaa keskusteluja. Et valitse työryhmääsi tai tiimiäsi, mutta voit valita työkaverisi. Jos et osallistunut After Work -tapahtumiin edellisessä työpaikassasi, voit aivan hyvin liittyä niihin uudessa paikassa, ainakin aluksi. Sama koskee myös lounaita työn ulkopuolella tai jos joku kutsuu sinut mukaan lounastunnilla järjestettävälle joogatunnille. Kyllä se lounaslaatikko pärjää siellä jääkaapissa!

Miksi minut valittiin?

Jos epäilet edelleen itseäsi, tee hieman ajatustyötä. Miten rekrytointiprosessi meni? Varmastikin paikan hakemisen ja ensimmäisen työpäivän väliin on mahtunut muutamakin askel. Ole rauhassa, sillä kaikkien niiden ihmisten joukosta, jotka hakivat paikkaa, juuri sinä olet se, joka tehtävään lopulta valittiin. Harva työnantaja työllistää ihmisiä säälistä – ei, sinä sait paikan, koska olet hyvä siinä mitä teet!

Kannattaa vaalia sitä hyvän olon tunnetta, jonka työpaikan saaminen sai sinussa aikaan. Kanna onnistumisesi ylpeydellä. Olet todennäköisesti siinä missä olet, koska olet taitava. Keskity siis siihen, mihin sinut on palkattu ja ole avoin niin palautteelle kuin kollegoitasi kohtaan. Älä pelkää erehtyä, mutta ole valmis oppimaan. Jos omaksut tämän asenteen, ylität uuden työpaikan odotukset!

Löydä koulutuksesi

Viimeksi päivitetty: 19 loka 2018

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 14.3.2018

Haastattelussa Jussi Koivusalo: Tampereen yliopistojen GEMBA-opiskelija

Jussi Koivusalo kertoo kokemuksiaan Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston järjestämästä kolmivuotisesta General Executive MBA -ohjelmasta.

Teemat: Johtaminen , Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 4.4.2018

TOP 20: Myyjän kysytyimmät ominaisuudet

Koulutus.fi kävi läpi joukon myyntialan työpaikkailmoituksia kartoittaakseen, mitä taitoja ja ominaisuuksia myynnin alan ammattilaiselta juuri nyt edellytetään. Tutustu TOP 20 -listaan!

Teemat: Myynti , Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 14.3.2018

Haastattelussa Tommi Heimonen: motivoitunutta myyntiä

mySafety Oy:n Sales Manager Finland Tommi Heimonen kertoo kokemuksiaan ja mielipiteitään puhelinmyynnistä sekä antaa neuvoja alalla toimiville.

Lue lisää

Etsitkö koulutusta?

Koulutus.fi:n ilmaisen tarjouspyyntöpalvelun kautta saat apua koulutusten etsintään.

Täytä lomake tästä

Tarjouspyyntöpalvelu

Tilaa uutiskirjeemme
Tilaa uutiskirje työelämän koulutuksista.
joulukuu 2018
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6