Talotekniikan erikoisammattitutkinto, talotekniikkaurakointi

Putkiasentaja (EAT) tai Ilmanvaihtoasentaja (EAT), talotekniikan erikoisammattitutkinto, talotekniikkaurakoinnin osaamisala
Koulutuksessa keskitytään urakkakaaren vaatimaan tietämykseen vastuullisen työnjohtajan näkökulmasta. Lisäksi perehdytään mm. työryhmän ohjaamiseen asetettujen aikataulu- ja kustannustavoitteiden, sekä työtä koskevien säännösten ja laatuvaatimusten mukaisesti. Uutena osana: Opit hyödyntämään BIM-tietomalleja työnsuunnittelussa ja urakoinnissa. Tutkinnon suorittanut voi hakeutua KVV tai IV-laitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan tehtäviin.
Koulutus soveltuu henkilöille, joilla on noin viiden vuoden kokemus LVI-laitteistojen asentamisesta sekä hyvä perehtyneisyys alan työnjohtotehtäviin. Sopivana pohjakoulutuksena on esimerkiksi talotekniikan ammattitutkinto. Koulutukseen valitaan henkilökohtaistamisen perusteella.
Koulutus alkaa laatimalla henkilökohtaistamissuunnitelma, jossa kartoitetaan yksilöllisesti hakeutujan koulutustausta ja työkokemus. Kartoituksen pohjalta laaditaan henkilökohtainen suunnitelma tarvittavasta koulutuksesta. Koulutus toteutetaan käytännönläheisesti lähiopetuksena, etätehtävinä. Koulutukseen sisältyy 12 lähiopetuspäivää. Sen lisäksi järjestetään 1-3 päivää kestävät näytöt. Lisäksi on mahdollista ilmoittautua FISE:n pätevöitymistentiin (KVV- ja IV-työnjohtajatentit).
Koulutuksen sisältö
LVI-suunnittelu a (2.1)
- KVV-suunnittelijan tehtävät
- IV-suunnittelijan tehtävät
- Suunnitelmien noudattaminen ja yhteistyö suunnittelijan kanssa
- OFFICE-365 perehdytys uusille
LVI-suunnittelu b (2.1)
- BIM-urakoinnissa
- Natiivimallit
- Bim-katseluohjelmien hyödyntäminen
- Luonnos- ja tarkekuvien laadinta
Virtaustekniikan perusteita (2.3/2.4)
- Virtaus ja painehäviöt putkistossa
- Mitoitusharjoitus
- Virtaus ja painehäviöt kanavistossa
- Mitoitusharjoitus
Talouden hallinta (2.2)
- Urakkamuodot / tarjousasiakirjat
- Maksuerät ja laskutus
- Lisä- ja muutostöistä sopiminen
- YSE 1998 ja TES
Kustannustehokas työskentely (2.3/2.4)
- Työnjohtaminen
- Asennustyönsujuvuus ja työajan käyttö
- Materiaalisuunnittelu /logistiikka
Työmaalla toimiminen ja asiakaspalvelu
- Kosteuden hallinta
- Pölynhallinta
- Jätehuoltosuunnitelma
Työturvallisuus rakennuksella (2.3/2.4)
- Työturvallisuussäädökset
- Turvallisuusasiakirja- seuranta
- Näyttötutkinto suunnitelman laadinta
Viranomaismääräysten tuntemus (2.1)
- LVIA-asetukset, ohjeet ja niiden soveltaminen
- Materiaalihyväksyntä ja malliasennukset
- Asennustapatarkastukset ja asennustyön luovutus
Asennustyön laadunvarmistaminen a (2.1)
- Urakoitsijan / rakennuttajan toimintatarkastukset
- Ilmanvaihtojärjestelmän käyttöönoton mittaukset
- Äänitasojen mittaus / äänitekniikan perusteita
Asennustyön laadunvarmistaminen b (2.1)
- Suunnitelmanmukaisuuden toteaminen
- KVV-järjestelmän käyttöönoton mittaukset
- Työpaikkaohjaajana toimiminen
Työryhmän ohjaaminen (2.1)
- Työn ajallinen suunnittelu ja organisointi
- Esimiestyö ja henkilöstöjohtaminen
- Ongelmanratkaisutaidot
Rakennusautomaatio (2.3/2.4)
- Järjestelmät, kaaviot ja pisteluettelot
- Tate yhteensovittaminen
- Säädöt viritykset ja mittaukset
Tutkinnon suorittaminen
Tutkinnon suorittajalla tulee olla työssään mahdollisuus osallistua tutkinnon perusteiden mukaisiin työtehtäviin. Tutkintotodistuksen saaminen edellyttää tutkinnon perusteiden mukaisen ammattitaidon hallitsemista sitä vastaavissa työtehtävissä. Ammatillisen osaamisen arviointiin osallistuvat työelämän ja oppilaitoksen edustajat. Opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen vaikuttaa koulutuksen kestoon.
Tutkinnon voi suorittaa myös suoraan näytöin ilman koulutusta, mikäli osaaminen todetaan riittäväksi.
Koulutus kestää noin vuoden ja se sisältää 12 lähiopetuspäivää.
Koulutusmuoto ja opiskelijamaksu
Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalla tulee olla alan työnantaja, jonka kanssa voidaan solmia oppisopimus. 1.1.2024 alkaen tehdyissä oppi- ja koulutussopimuksissa Talotekniikan erikoisammattitutkinnon koko tutkinnon suorittamisen opiskelijamaksu on 800 euroa (alv 0 %). Opiskelijamaksun voit maksaa 1–4 erässä. Ensimmäinen erä maksetaan opintojen alkaessa.
Opiskelija voi valmistuttuaan hakea Työllisyysrahaston ammattitutkintostipendiä Lue lisää (www.tyollisyysrahasto.fi/aikuisopiskelijan-etuudet/ammattitutkintostipendi). Maksua ei palauteta koulutuksen keskeytyessä. Paikkoja on rajoitetusti. Yritykselle oppisopimus on maksuton.
FISE:n pätevyystentit sekä rekisteröinti- ja käsittelymaksut eivät sisälly koulutuksen hintaan.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Talotekniikan erikoisammattitutkinto, talotekniikkaurakointi, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Ota yhteyttä
Taitotalo – maan laajimmat koulutusmahdollisuudet ammattilaisille, asiantuntijoille ja esimiehille
Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistivät voimansa. Alan suurimpana toimijana Taitotalolla on pitkä historia muuttuvan maailman koulutustarpeisiin vastaamisessa. Koulutustarjonta ja asiantuntijaverkosto on toimialan laajin. Asiakkuudenhoitomallissa on panostettu siihen, että yrityksille ja opiskelijoille on ainutlaatuiset puitteet kehittää prosessejaan ja käytännön...
Lue lisää kouluttajasta Taitotalo ja katso koulutustarjonta täältä