30 tammi 2019

Täydennyskoulutusta myyjälle

Täydennyskoulutusta myyjälle, Uraopas

Myyjiä työskentelee monissa erilaisissa ympäristöissä, ja myyntiä voi tehdä lähes minkä tahansa tuotteen tai palvelun parissa. Perinteisesti myyjät työskentelevät myymälöissä ja tavarataloissa myyden tuotteita tai palveluja yksityishenkilöille. Nykyään on yleistä myydä tuotteita tai palveluita B2C- tai B2B-kontekstissa puhelimen välityksellä tai digitaalisesti. B2C- ja B2B-myynnissä on molemmissa on omat erityispiirteensä, joihin myyntikoulutuksella voi perehtyä. 

Ehdotuksia täydennyskoulutukseksi myyjälle

Myyntikoulutuksessa voi perehtyä esimerkiksi B2B- tai B2C-myyntiin, julkisille organisaatioille suunnattuun myyntiin, tiettyjen alojen tai jopa tietyn tyyppisten tuotteiden myyntiin.

Myyntitaitoihin keskittyvien koulutusten lisäksi tarjolla on myös muita myyjille suunnattuja koulutuksia, jotka pyrkivät sujuvoittamaan tai muutoin kehittämään myyjän työtä ja työtapoja. Tällaisia myyjän koulutuksia ovat esimerkiksi myynnin suunnitteluun sekä ajankäyttöön tai stressinhallintaan keskittyvät koulutukset.

Myyntityö muuttuu jatkuvasti, ja ajanhermolla olevat myyjät tulevat pärjäämään. Saatavilla on enenevissä määrin myyntikoulutuksia, jotka perehdyttävät digiajan myyntitaitoihin. Koulutuksissa opit tavoittamaan asiakkaat heille sopivissa kanavissa. Digitaalisiin myyntikanaviin ja digikanavia hyödyntävään myyntiin perehdyttävän koulutuksen käynyt myyjä osaa hyödyntää erilaisia sähköisiä kanavia ja sosiaalista mediaa myyntityössä. Digimyynnin koulutukset voivat myös opettaa hyödyntämään analytiikkaa tai verkosta kerättävää dataa myyntityön tukena.

Myyntityössä ollaan lähes aina tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Niimpä onkin tärkeää, että myyjällä on hyvät vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot. Vaikka myytävä tuote tai palvelu olisi kuinka hyvä, kauppa saattaa jäädä tekemättä mikäli myyjä ei osaa käsitellä ihmisiä.

Ajattele, haluatko jatkokouluttautua

Jos olet kiinnostunut jatkokouluttautumisesta, ota asia puheeksi esimiehesi kanssa. Jos työpaikallasi on osaamisen kehittämispolitiikka, sinulla voi olla mahdollisuus käyttää muutama päivä täydennyskoulutukseen tai työnantajasi saattaa olla valmis vastaamaan koulutuskustannuksistasi.

Voit aloittaa sopivan koulutuksen etsimisen pohtimalla mahdollisia aukkoja omassa tietämyksessäsi ja millä työsi osa-alueella voisit olla entistäkin parempi. Voit myös kysyä esimieheltäsi tai kollegoiltasi vinkkejä koulutuksista, jotka sopisivat sinulle.

Tulevaisuuden näkymät

Hyviä myyjiä tarvitaan aina. Vaikka digitalisaation myötä myyntiprosessia pyritään useilla aloilla automatisoimaan, tarvitaan myyjiä kuitenkin edelleen. Myyjän rooli tosin saattaa muuttua esimerkiksi kylmäsoittajasta yhteydenottojen hoitajaan. 

Kaupan alalla myyjiä tullaan myös tarvitsemaan myös tulevaisuudessa. Vaikka esimerkiksi ruokakaupoissa osa kassoista on nykyään itsepalvelukassoja, on oikeille ihmisille myös edelleen tarvetta. Niin kauan kuin on kivijalkamyymälöitä, tarvitaan niissä henkilökuntaa. Myös monissa suuremmissa hankinnoissa, kuten auton, vakuutuksien tai huonekalujen ostossa, on ostajalle usein tärkeää saada jutella asiantuntijan kanssa.

Liittyvät ammatit: Myyntipäällikkö


Lähteet: ammattinetti.fi, utbildning.se

Viimeksi päivitetty: 30 tammi 2019

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua:

Viimeksi päivitetty 10.7.2019

Täydennyskoulutusta tarjoilijalle

Tarjoilijana voit työskennellä ravintoloissa, baareissa ja hotelleissa. Palvelet asiakkaita, suosittelet sopivia juomia ja ehdotat vaihtoehtoja allergikoille. Kun asiakas on syönyt, otat maksun vastaan ja katat ruokapöydän seuraaville asiakkaille. Päivän päätteeksi hoidat kassakonetta. Matkailu/ Hotelli Kielikoulutus Hygieniapassi Anniskelupassi Vuorovaikutustaidot Asiakaspalvelu Tiimityö Työyhtei ...
Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 4.7.2019

Parhaat vinkit palkkaneuvotteluun

Lue DO's ja DONT's -listamme!

Ura
Lue lisää
Viimeksi päivitetty 9.5.2019

Kohtaanto-ongelma riivaa työmarkkinoita

Kohtaanto-ongelma on työmarkkinoiden jatkuva riesa, jota pahentaa jatkuva talouden rakennemuutos. Mikä avuksi?

Lue lisää
studentum.fi
Tilaa uutiskirjeemme
Saat koulutusvinkkejä, tarjouksia ja uutisia suoraan sähköpostiisi.