Lähiesimiestyön ammattitutkinto ja esimieskoulutus, Oulu

Toimitusjohtajakoulun esimieskoulutus on tarkoitettu erityisesti pk-yrityksissä esimies- ja työnjohtotehtävissä toimiville tai tehtävään valmistautuville henkilöille.
Koulutukseen osallistujat työskentelevät pääsääntöisesti työryhmän, tiimin, osaston tai palveluyksikön lähiesimiehenä tai työryhmän vetäjänä ja/tai työhön osallistuvana työnjohtajana. Opiskelijat voivat olla myös henkilöitä, jotka ovat siirtymässä esimiestehtäviin.
Koulutus tähtää Lähiesimiehen ammattitutkinnon suorittamiseen. Valmennuksen tavoite on tukea esihenkilöä onnistumaan tehtävässään jarakentaa valmiuksia kokonaisvaltaisessa roolissa kehittymiseen. Käsiteltävät aiheet aukaisevat esimiehen roolia ja tehtäväkenttää koko yrityksen/organisaation, johdettavan tiimin ja työntekijöiden tarpeista päin.
Konkreettisten arjessa toimivien työkalujen tunnistaminen on tärkeä osa koulutusta. Tehtävässä onnistumisen kannalta suurimmassa roolissa ovat hyvät vuorovaikutustaidot. Esimiehen kehittyminen perustuu itsetuntemukseen, joten omat vahvuudet on opittava tunnistamaan.
Mitä lähiesimiestyön ammattitutkinto sisältää?
Lähiesimiestyön ammattitutkinto on on laajuudeltaan 150 osaamispistettä ja tuottaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Tutkinto koostuu yhdestä pakollisesta tutkinnon osasta, joka on Lähiesimiehenä toimiminen (90 osaamispistettä) ja kahdesta kehittämistyötä edistävästä valinnaisesta tutkinnon osasta (60 osaamispistettä).
Tutkinnon valinnaisesta osasta riippuen sinulla on erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan kannattavuuden parantamiseksi tai henkilöstötyön kehittämiseksi omassa työryhmässä.
Tutkinnon osat:
- Lähiesimiehenä toimiminen (pakollinen)
- Asiakassuhteiden hoito
- Toiminnan kannattavuus
- Henkilöstötyö
- Kehittämissuunnitelma
Koulutus sisältää 10 koulutuspäivää. Koulutuspäivät ovat noin kerran kuussa, ja kouluttajina toimivat kokeneet esimiestyön ja johtamisen ammattilaiset. Koulutuspäivät sisältävät teoriaopiskelua, käytännön harjoittelua sekä työskentelyä pareissa ja ryhmissä. Pääset kouluttajien lisäksi ammentamaan osaamista myös muilta osallistujilta.
Kiinnostuitko koulutuksesta?
Jos haluat lisätietoa aiheesta Lähiesimiestyön ammattitutkinto ja esimieskoulutus, Oulu, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan koulutuksen järjestäjälle.Seuraavat toteutukset
Kouluttaja
Sanna Leppänen, toimitusjohtaja, KTM, AmO, HHJ, Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy
Hannu Peltomäki, KTM, Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy
Eero Veijola, toimitusjohtaja, TKL, DI, Partner, ESV Consulting Oy
Johanna Hytönen, KTM, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy
Reima Raappana, asianajaja, partner, Lexia Asianajotoimisto Oy
Kustannukset
250 € oppisopimuskoulutuksena
Ota yhteyttä
Innokkaina kohti kasvua
Hyvin johdetuissa pk-yrityksissä on Suomen tulevaisuus. Osaavat ihmiset saavat yritykset menestymään. Suomen Toimitusjohtajakoulu Oy on pk-yritysten kumppani menestymisen rakentamisessa. Se tarkoittaa monipuolista liiketoiminnan ja johtamisen ymmärrystä sekä kohderyhmään osuvaa valmennus- ja asiantuntijaosaamista. Tj-koulun valmennusohjelmia järjestetään ympäri Suomea. Pääkaupunkiseutu, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa,...
Lue lisää kouluttajasta Suomen Toimitusjohtajakoulu ja katso koulutustarjonta täältä