Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Uutta oppia maksutta – tule mukaan Webinaaripäivään 10.12.2020! 

Traumatisoituneille lapsille ja nuorille selviytymiskeinojen opettamisen ohjaaja-/kouluttajakoulutus

Päijät-Hämeen kesäyliopisto
Yhteenveto
2 päivää
450 EUR + alv 24 %
9.2.2021
   
Lähiopetus
Lahti
Koulutus
Traumatisoituneille lapsille ja nuorille selviytymiskeinojen opettamisen ohjaaja-/kouluttajakoulutus

Traumatisoituneille lapsille ja nuorille selviytymiskeinojen opettamisen ohjaaja-/kouluttajakoulutus

Kaksipäiväisen koulutustyöpajan tavoitteena on valmentaa osallistujat ohjaamaan tai opettamaan muita ohjaamaan traumoille altistuneiden kouluikäisten lasten ja nuorten (ja vanhempien rinnakkaisia) ryhmiä. Työpaja perustuu Children and War Säätiön manualisoituun ryhmäinterventiomalliin. Ryhmäinterventio on ennaltaehkäisevä ja toipumista tukeva. Interventio on saanut parhaan vaikuttavuuden arvion ITLAn Kasvun tuki -arvioinnissa. Interventio sopii menetelmäksi lasten ja nuorten luonnollisissa ympäristöissä toteutettavaksi, kuten peruspalveluissa ja kouluissa osana kriisitoimintaa ja on sovellettavissa myös yksilöauttamiseen.

TRT menetelmä

TRT-menetelmä on ennaltaehkäisevän mielenterveystyön ryhmäinterventio traumalle altistuneille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen. Menetelmä perustuu traumakeskeiseen kognitiivisen käyttäytymisterapian malliin. Interventio tukee traumalle altistuneita toipumisessa ja selviytymisessä opettamalla tietoa traumalle altistumisen (traumaattisen stressin) vaikutuksista ja keinoja niiden lievittämiseen ja hallintaan.

Koulutuksen sisältö

  • Johdanto ja TRT-intervention esittely
    Ryhmässä työskentely lasten ja nuorten kanssa: Johdanto ja katsaus TRT-malliin
  • Normalisointi ja toipumistekniikat tunkeutuviin muistoihin (1)
  • Mielikuvatekniikat ja unityö (2)
  • Rentouttaminen ja ylivireisyyden lievittäminen
  • Traumasta muistuttavat tekijät ja välttelyn hallinta (altistaminen) (1)
  • Välttelyn hallinnan keinojen (altistaminen) harjoittelu
  • Välttelyn voittamisen - altistamisen harjoittelu
  • Kirjoittaminen, piirtäminen ja puhuminen / vanhempien/huoltajien ryhmien suunnittelu
  • Ryhmätyöskentelyn lopetus, harjoitukset ja selventävät kysymykset. Koulutuksen yhteenveto ja arviointi.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Traumatisoituneille lapsille ja nuorille selviytymiskeinojen opettamisen ohjaaja-/kouluttajakoulutus, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan kouluttajalle.

Kohderyhmä

Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattihenkilöt, jotka kohtaavat työssään traumatisoiville tapahtumille altistuneita lapsia ja nuoria.

Aikataulu

9.2.2021 klo 9.00-16.30
10.2.2021 klo 9.00-15.30

Koulutuspaikka

Päijät-Hämeen kesäyliopisto, Lahden Tiedepuisto, Niemenkatu 73

Kouluttaja

Soili Poijula, psykologi, traumapsykoterapeutti VET, Children and War Foundationin hyväksymä Teaching Recovery Techniques -kouluttaja

Kustannukset

450 €

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Traumatisoituneille lapsille ja nuorille selviytymiskeinojen opettamisen ohjaaja-/kouluttajakoulutus? Täytä yhteystietosi, niin koulutuksen järjestäjä ottaa sinuun yhteyttä.

Päijät-Hämeen kesäyliopisto

Päijät-Hämeen kesäyliopisto

Kesäyliopisto sinua varten – ympäri vuoden

Päijät-Hämeen kesäyliopisto järjestää monipuolista ja laadukasta koulutusta eri alojen ammattilaisille, opiskelijoille ja harrastajille. Kesäyliopisto tarjoaa avointa korkeakouluopetusta, ammatillista täydennyskoulutusta, kielikoulutusta, lukiolaiskursseja sekä muuta yleissivistävää ja ajankohtaista koulutusta. Tilauskoulutusta toteutetaan räätälöitynä työyhteisöjen koulutustarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Päijät-Hämeen kesäyliopisto tarjoaa ammatillista täydennyskoulutusta...


Lue lisää kouluttajasta Päijät-Hämeen kesäyliopisto ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Päijät-Hämeen kesäyliopisto

Niemenkatu 73
15140 Lahti

 Näytä puhelinnumero
www.paijathameenkesayliopisto.fi

Arvioinnit
Arvioi tämä koulutus ensimmäisenä.
Yhteydenotto

Saadaksesi lisätietoa aiheesta Traumatisoituneille lapsille ja nuorille selviytymiskeinojen opettamisen ohjaaja-/kouluttajakoulutus täytä seuraavat tiedot:

Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Hanki psykoterapeutin pätevyys

Ylemmän soveltuvan yliopisto- tai amk-tutkinnon omaava sote-alan ammattilainen: hae psykoterapeuttikoulutukseen!

Saatat olla kiinnostunut myös näistä: