Valitse sivuston käyttötapa: Mobiili

Sovitaan pois!

Työturvallisuuskeskus
Yhteenveto
1 päivä
195 EUR + alv 24 %
Avoin koulutus
Helsinki, Tampere
Alkavat koulutukset
Tampere
10.3.2020  
195 EUR
Helsinki
15.10.2020  
195 EUR

Sovitaan pois!

Sovitaan pois! | Työturvallisuuskeskus

Omaksu työyhteisösovittelu ja lievitä ristiriitoja

Hyvässä työyhteisössä ihmisten erilaiset ominaisuudet ja erilaiset näkemykset työstä ovat rikkaus. Erimielisyydet työssä voivat parhaimmillaan auttaa löytämään kehittämiskohteita. Toistuvat tai työyhteisöön pesiytyvät ristiriidat kuitenkin haittaavat työyhteisön toimintaa ennen pitkää.

Jo syntyneitä ristiriitoja voi oppia ratkomaan. Käyttökelpoisia keinoja on tarjolla useita. Sovitteleva kohtaaminen on kunnioittavaa, kuuntelevaa ja toisen ihmisen hyväksyvää toimintaa. Jos varhaisen välittämisen toimintamalli ei enää riitä, voidaan käyttää työyhteisösovittelua. Siinä ulkopuolinen koulutettu sovittelija tukee ristiriidan osapuolia tilanteen ratkaisemisessa. 

Koulutuksen tavoitteena on  

  • perehtyä työyhteisön häiriöiden syntymiseen, tunnistamiseen ja ratkaisemiseen 
  • harjoitella puheeksi ottamista ja palautteen antamista
  • harjoitella sovittelevan kohtaamisen toimintatapaa 
  • tutustua työyhteisösovitteluun menetelmänä. 

Osallistujat voivat esittää ennakolta kysymyksiä, joita he toivovat käsiteltävän koulutuspäivän aikana. Kysymykset tulee lähettää viimeistään viikkoa ennen koulutuspäivää osoitteeseen seija.moilanen@ttk.fi.

Kiinnostuitko koulutuksesta?

Jos haluat lisätietoa aiheesta Sovitaan pois!, klikkaa alta ja täytä yhteydenottolomake. Kysymyksesi lähetetään suoraan kouluttajalle.

Kohderyhmä

Työsuojeluvaltuutetut, työsuojelupäälliköt, HR-henkilöstö, esimiehet ja luottamusmiehet

Kustannukset

195,00 EUR + alv 24%. Alle 50 palkansaajan työnantajat saavat 20 %:n alennuksen osallistumismaksusta. Hintaan sisältyy kurssimateriaali sekä lounas ja kahvit. Osallistumismaksu laskutetaan jälkikäteen.

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää koulutuksesta Sovitaan pois!? Täytä yhteystietosi, niin koulutuksen järjestäjä ottaa sinuun yhteyttä.

Työturvallisuuskeskus

Työturvallisuuskeskus - työsuojelukoulutukset

Parempi työ lisää hyvinvointia ja tuottavuutta

Työturvallisuuskeskus tarjoaa palveluja työpaikoille työturvallisuuden kehittämiseen ja työsuojelun yhteistoiminnan parantamiseen. Kaikki työelämässä olevat saavat tietoa työturvallisuuden perusasioista. Työturvallisuuskeskus tarjoaa yhteistoimintahenkilöille, esimiehille ja asiantuntijoille syventävää, toimialat huomioivaa tietoa ja tukea turvallisten ja terveellisten työolojen kehittämiseen. Johdolle Työturvallisuuskeskus tarjoaa tietoa työturvallisuuden hyödyistä...


Lue lisää kouluttajasta Työturvallisuuskeskus ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Työturvallisuuskeskus

Yrjönkatu 29 C
00100 Helsinki

 Näytä puhelinnumero


Arvioinnit
Arvioi tämä koulutus ensimmäisenä.
Yhteydenotto

Saadaksesi lisätietoa aiheesta Sovitaan pois! täytä seuraavat tiedot:

Tämäkin voisi kiinnostaa sinua...

Safety Day - Työpaikan turvallisuusvalmennuspäivä

Helmikuussa vietetään jälleen 112-päivää. Onko teidän työpaikallanne arjen pelastustaidot ja lain edellyttämä omatoiminen varautuminen hallussa?